Kyllä se vain tämä etsintäharrastus vie mennessään. Viime aikoina ollutkin nyt useampi treeni ja mukaan mahtunut niin huippusuorituksia kuin epävarmuuttakin, mutta tässä sitä opetellaan niin koirat kuin ohjaajat.
Lyhyesti koita koota viimeisimmät treenit ja käydä läpi niissä ilmenneitä asioita. Viime päivityksen jälkeen meillä on kuitenkin ollut jo useammat treenit niin kaikkia en lähde nyt tänne analysoimaan.
22.8.2016 Taajamatreeni
(Jäljellä yleisessä käytössä olevia polkuja ja pururataa, maali metsässä.)
Kartturin kanssa eli minä en tiedä reittiä, mutta mukana on ihminen joka tietää.
Ilo: Jäljellä tuli oikeastaan ekaa kertaa piiitkään aikaan todellinen harhautuminen reitiltä. Ihmeissäni olin itsekin, että mikä vei likan väärään suuntaan, kun se ei sitä juuri ole tehnyt koko aikana. Nämäkin kuitenkin opettaa ja tälläkin kerralla hyvä opetus oli huomata koira eleissä muutos, kun se poistui jäljeltä. Ilosta huomasi epävarmuuden, kun se alkoi vilkuilla minua aikaisempaa useammin. Jos Ilo pysyy jäljellä niin ei se minua vilkuile paljoa, välillä vain, mutta tällä kertaa se lyhyellä matkalla pysähtyi useasti ja vilkaisi minua. Itse varmaan mokasin tässä myös, koska en tainnut selvästi pysähtyä koiran pysähtyessä. Annoin siis omalla liikkeelläni koiralle intoa jatkaa väärään suuntaan. Kun oltiin menty selvästi harhaan ja todettu ettei koira pyri mitään vaihtoehtoista reittiä maaliin niin jarrutin ja palattiin takaisin paikkaan, josta väärälle reitille lähdettiin. Tällä kertaa suunta lähti oikeaan ja loppu menikin sitten hyvin.
26.8.2016 Taajamatreeni
(Molempien reitit sovittiin maalikoirakon kanssa).
Hukka: Alkumatkasta tuli pieni hämmennys koiralle, kun olisi pitänyt jatkaa suoraan niin koira halusi kurvata oikealle. En tiedä oliko syynä ihmiset, jotka olivat tuolla oikealla vai oliko koiralla jokin muistikuva, kun joskus aiemmin tehty jälki joka kurvasi tuosta kohdasta juuri tuonne oikealle. Siinä kuitenkin hetki pyörittiin ja koira mietti asiaa. Kun päästiin jatkamaan niin loppu meni oikein hyvin. Jopa maantien ylitys sujui ongelmitta ja lopussa tuli hyvä ilmaisu.
Ilo: Etsintä sujui tällä kertaa ilman harhareissuja. Saatiin häiriötäkin jäljelle, kun juuri ennen meidän lähtöä ihminen kulki samaan suuntaan maalikoirakon reittiä. Odotin hetken, jotta ihminen ehtisi pois alta ennen kuin lähtisin Ilon kanssa. Hyvin lähti koira heti alkuun menemään ja teki innolla töitä. Puolessa välissä jälkeä tuli eteemme toinenkin häiriöihminen kävelemään ja hänkin kulki samaan suuntaan maalikoirakon reittiä. Mietin jo että Ilo se jatkaa tuon perässä ja unohtaa oikean maalin. Vaan eipäs mennyt likka harhaan... Ihan oikeasta kohdasta kurvasi oikealle häiriöihmisen jatkaessa suoraan. Sieltä se maali sitten löytyikin ja ilmaisukin tuli.
29.8.2016 Taajamatreeni
(Molempien jäljellä mukana kartturi)
Ilo: Jälki, jossa olisi vain pitänyt taas luottaa koiraan ja antaa sen valita reitti itse. Jälkeenpäin vasta tajusin taas, että koiralla oli mahdollisuus valita vaihtoehtoinen reitti. Kyllä mie sen vielä joku päivä opin ja muistan. Loppu onneksi meni ihan pätevästi vaikka tavallaan pakotin koiran valitsemaan reitin uudelleen.
Hukka: Herra olikin sitten tällä kertaa ihan pihalla koko hommasta. Ei ollut oikein mitään ideaa tekemisessä minun näkökulmasta. Koiralla varmasti oli jokin oma päämääränsä, jota en sitten tajunnut. Jälkeenpäin taas viisastuneena tajusin, että lie ollut jänisharhautus yhdessä kohdassa, lisäksi koiralla oli jano, matkalla oli häiriöihmisiä ja vielä näiden lisäksi Hukalla oli päiväkakka tekemättä. Olen todennut aiemminkin, että kun Hukalla on jäänyt tarpeet tekemättä ennen jäljelle lähtöä niin se sotkee työskentelyä. Nyt olen koittanut muistaa järjestää asiat niin, että koira ehtii hoitaa asiansa ennen etsintöjä. :-) Ja jatkossa koitettava muistaa, että jos koira haluaa veden äärelle niin sillä tosiaan voi olla tarve päästä juomaan, vaikka juomapaikka hieman poikkeaisi jäljeltä. Maaliin kuitenkin päästiin ja ilmaisu sentään oli hieno.
3.9.2016 Taajamatreeni
Ilo: Maalipaikka tiedossa, mutta reitti ei.
Tämä oli taas sarjassa hämmentävä treeni. Alku lähti hyvin ja koira teki innolla töitä. Sitten tulikin melkein heti häiriökoira näköpiiriin. Ilo huomasi sen ja tarjosi ilmaisua. Totesin ettei ole se ja annoin uudestaan jäljelle lähtö käskyn. Tämä kun on toiminut aiemminkin häiriön kohdalla. Vaan ei toiminut tällä kertaa... Ilo päättikin alkaa haukkua koiralle eikä millään malttanut sitten jatkaa hommia. Hetki siinä sitten meni ennen kuin sain Ilon jatkamaan, mutta se oli jo niin kierroksilla ettei työskentely ollut enää samanlaista kuin ennen. Tämän kohtauksen jälkeen meno oli kuin oltaisiin oltu päivälenkillä. Joka paikka nuuskuteltiin ja merkkailtiin. Ilo oli selvästi nyt epävarma. Jatkossa samanlaisessa tilanteessa täytyy koittaa rauhoittaa tilanne ja koira ennen kuin yritetäänkään jatkaa töitä. Joka tapauksessa annoin koiran mennä. Mentiin kuitenkin maalia kohti koko ajan. Jotenkin siinä "päiväkävelyn" rinnalla Ilo kuitenkin päätyi maalille. Maalikoiralle piti, yllätys yllätys, haukkua, mutta sain sitten jonkinlaisen ilmaisunkin palkattua. Käytiin sitten reitit läpi ja todettiin ettei menty maalikoirakon jälkeä pitkin vaan paljon enemmän vasemmalta, mutta kuitenkin reitit meni samansuuntaisesti. Kaipa sillä Ilolla joku haju oli koko ajan. Sillä oli kuitekin mahdollisuus mennä minne suuntaan vaan ja jotenkin sen päätyi maalille silti. Sitä kun ei ihmisenä ymmärrä miten ne nuo hajut tuolla ilmassa pyörii ja mistä koirat ne poimivat milloinkin. Varsin opettavaista taas.
5.9.2016 Taajamatreeni
Ilo: Reitti vähän tiedossa. Viime kerran jälkeen tehtiin suht helppo ja lyhyt jälki. Lisäksi maalissa oli Ilon hyvä koirakamu. Kaikki sujuikin oikein hyvin ja homma näytti taas ihan Ilon työskentelyltä.
Hukka: Kartturi mukana. Tämä oli sitten taas näitä luota koiraan-harjoituksia. Suurin osa matkasta mentiin just eikä melkein jäljellä. Kuitenkin viimeisestä risteyksestä kun olisi pitänyt mennä vasemmalle, me mentiin oikealle. Lisäksi jatkettiin vielä tien yli, jolloin kartturi sanoi ettei olla menossa oikeaan suuntaan. Aloin sitten epäröidä ja jarrutin koiraa. Koira hämmentyi. En tiedä mitä se olisi halunnut käydä katsomassa, mutta ajattelin vain että jos maali ei siellä kerta ole niin ei mennä. Olisi kuitenkin pitänyt antaa koiran itse tehdä taas päätös. Varsinkin kun koira on Hukka, joka odottaa minulta apua muutenkin välillä liikaa. No koira kuitenkin lähti sitten hiukan takaisin päin ja lähti äsken ylitettyä tietä oikealle. Tässä vaiheessa sitten kartturi ihmetteli, että missähän maalikoirakko on kun ei löydy. Pitäisi olla ihan lähellä. Hukka veti vasemmalle metsään ja polkua pitkin innolla eteenpäin. Kartturi puhui tässä vaiheessa maalikoirakon kanssa puhelimessa selvittäen missä he ovat. Kartturilla ja maalikoirakolla oli mennyt reitti suunnittelu hiukan pieleen ja he olivat ymmärtäneet toisensa väärin. Niinpä oltiinkin väärässä suunnassa ja lähdin tuomaan koiraa pois metsäpolulta risteykseen, josta mentiin väärään suuntaan. Sieltä koira onneksi sai hajun taas ja vei maaliin. Tässä vaiheessa tajusin, että se polku jota Hukan kanssa äsken oltiin menossa, tuli samaan paikkaan missä maali oli...
Niinpä niin! LUOTA KOIRAAN! ;-)
7.8.2016 Taajamatreeni
Pidettiin ns. palauttavatreeni etenkin Hukalle. Lyhyet ja yksinkertaiset jäljet.
Molempien kanssa meninkin tällä kertaa täysin sokkona. Tiesin vain aloitussuunnan, en mitään muuta, ei sovittu edes maalia. Molemmat suoriutui oikein hienosti eikä Ilokaan haukkunut maalille.
torstai 8. syyskuuta 2016
tiistai 16. elokuuta 2016
Etsintöjä
Maanantaina oli taas treenipäivä. Kuinka mukavaa tämä onkaan ja miten mahtava fiilis on treenien jälkeen aina. Koirillekin uni maistuu, kun on saanut tehdä töitä.
Huippua, että on löytynyt porukkaa, jotka ovat ihan yhtä innoissaan touhussa mukana. Eipä tätä yksin voisi tehdäkään.
Vuorossa oli siis Hukalle puolisen tuntia vanhennettu jälki. Maalikoirakko oli kävellyt pienen pellon yli metsän reunaan, jossa oli aloitusmerkki. Halusin kuitenkin kokeilla antaa hajun jo heti pellolle päästyäni. Hyvinhän se Hukka siitä lähti. Hiukan ehkä tuuli oli vienyt hajua pellon reunaan, jota pitkin Hukkakin minut metsänreunassa olevalle merkille vei. Sujuvasti sitten merkin kohdalta metsään ja metsässä mentiin alkuun tosi hyvin reitillä. Välillä aina vilahti silmäkulmassa piilomerkki. Jäljellä oli myös kulma, jossa Hukka sitten veti eka suoraan, mutta tajusi kyllä itse kääntyä. Teki liinan mitan verran kaarrosta ja palasi kulmaan, josta meni vikaan. Siitä sitten lähdettiin oikeaan suuntaan. Tosin mentiin vähän matkaa merkityn reitin vasemmalta puolelta jokunen metri ennen kuin sitten taas palattiin reitille. Loppu pätkä meni suurin piirtein reitillä, ainakin mitä ehdin merkkejä välillä näkemään. Maalissa Hukka jo tajusi itse pysähtyä ettei ihan maalikoiran luo edes yrittänyt. Odotin, että Hukka tuli ihan minun lähelle ja sitten vasta palkkasin. Siitä se ilmaisukin jo alkaa hahmottua hyvin.
Ilolle tehtiin sitten vuorostaan taas pitkä jälki. Mittarissa taisi olla jopa 1km 270 metriä, mutta minä kyllä laitoin matkamittarin päälle jo autolta lähdettäessä ennen kuin varsinaisella aloituskohdalla oltiin. Semmonen kilometrin jälki se kuitenkin oli. Ilollakin virallinen aloitusmerkki oli vasta metsän reunassa, mutta ajattelin kokeilla likankin työskentelyä ja annoin hajun jo hiekkatiellä ehkä noin 50 metriä ennen metsään menoa. Matkalla oli myös pieni testi heti alkuun, kun maalikoirakon ohjaaja oli mennyt hiekkatieltä vasemmalle pellolle seuratessaan minua ja Hukkaa edellisellä jäljellä. Ilo kyllä teki piston pellon reunaan, mutta tajusi itse tulla pois ja jatkoi tietä pitkin suoraan merkin kohdalta metsään. Metsässä sitten mentiin helppokulkuisesta ei niin helppokulkuiseen maastoon. Hyvällä innolla mentiin vaikka välillä piti jarrutella koiraa, kun itsellä oli hankala pysyä perässä. Piti vaikeammassa maastossa oikeasti katsoa mihin astuu. Metsän keskeltä sitten välillä tultiin pellolle ja hyvin se koira siinäkin toimi. Pätevästi suunnisti peltoa pitkin, mutta vähän veti ohi kun olisi pitänyt mennä metsään taas. Hyvin kuitenkin koira itse tajusi menneensä ohi, teki kaarroksen pellolla, nosti nenän ylös ja veti vainun ilmasta metsää kohti. Ja sitten taas mentiin niin, että rytisi. :-) Pusikossa mentiin taas hetki kunnes tultiin hiekkatielle, jossa Ilo lähti eka oikealle, kävi kääntymässä reilun liinan mitan siellä ja palasi sitten takaisin kulkien pienen pätkän tietä pitkin ennen kuin loikkasi taas metsään. Siinähän se maalikoirakko sitten jo kohta olikin. Ilo pysähtyi ihan itse, seisoi hetken paikoillaan kuin todetakseen että tuossa on ja tuli sitten kertomaan minulle. Pätevää!
Hienosti meni molemmat koirat ja kuinka ihanaa on seurata niiden työskentelyä.
Huippua, että on löytynyt porukkaa, jotka ovat ihan yhtä innoissaan touhussa mukana. Eipä tätä yksin voisi tehdäkään.
Vuorossa oli siis Hukalle puolisen tuntia vanhennettu jälki. Maalikoirakko oli kävellyt pienen pellon yli metsän reunaan, jossa oli aloitusmerkki. Halusin kuitenkin kokeilla antaa hajun jo heti pellolle päästyäni. Hyvinhän se Hukka siitä lähti. Hiukan ehkä tuuli oli vienyt hajua pellon reunaan, jota pitkin Hukkakin minut metsänreunassa olevalle merkille vei. Sujuvasti sitten merkin kohdalta metsään ja metsässä mentiin alkuun tosi hyvin reitillä. Välillä aina vilahti silmäkulmassa piilomerkki. Jäljellä oli myös kulma, jossa Hukka sitten veti eka suoraan, mutta tajusi kyllä itse kääntyä. Teki liinan mitan verran kaarrosta ja palasi kulmaan, josta meni vikaan. Siitä sitten lähdettiin oikeaan suuntaan. Tosin mentiin vähän matkaa merkityn reitin vasemmalta puolelta jokunen metri ennen kuin sitten taas palattiin reitille. Loppu pätkä meni suurin piirtein reitillä, ainakin mitä ehdin merkkejä välillä näkemään. Maalissa Hukka jo tajusi itse pysähtyä ettei ihan maalikoiran luo edes yrittänyt. Odotin, että Hukka tuli ihan minun lähelle ja sitten vasta palkkasin. Siitä se ilmaisukin jo alkaa hahmottua hyvin.
Ilolle tehtiin sitten vuorostaan taas pitkä jälki. Mittarissa taisi olla jopa 1km 270 metriä, mutta minä kyllä laitoin matkamittarin päälle jo autolta lähdettäessä ennen kuin varsinaisella aloituskohdalla oltiin. Semmonen kilometrin jälki se kuitenkin oli. Ilollakin virallinen aloitusmerkki oli vasta metsän reunassa, mutta ajattelin kokeilla likankin työskentelyä ja annoin hajun jo hiekkatiellä ehkä noin 50 metriä ennen metsään menoa. Matkalla oli myös pieni testi heti alkuun, kun maalikoirakon ohjaaja oli mennyt hiekkatieltä vasemmalle pellolle seuratessaan minua ja Hukkaa edellisellä jäljellä. Ilo kyllä teki piston pellon reunaan, mutta tajusi itse tulla pois ja jatkoi tietä pitkin suoraan merkin kohdalta metsään. Metsässä sitten mentiin helppokulkuisesta ei niin helppokulkuiseen maastoon. Hyvällä innolla mentiin vaikka välillä piti jarrutella koiraa, kun itsellä oli hankala pysyä perässä. Piti vaikeammassa maastossa oikeasti katsoa mihin astuu. Metsän keskeltä sitten välillä tultiin pellolle ja hyvin se koira siinäkin toimi. Pätevästi suunnisti peltoa pitkin, mutta vähän veti ohi kun olisi pitänyt mennä metsään taas. Hyvin kuitenkin koira itse tajusi menneensä ohi, teki kaarroksen pellolla, nosti nenän ylös ja veti vainun ilmasta metsää kohti. Ja sitten taas mentiin niin, että rytisi. :-) Pusikossa mentiin taas hetki kunnes tultiin hiekkatielle, jossa Ilo lähti eka oikealle, kävi kääntymässä reilun liinan mitan siellä ja palasi sitten takaisin kulkien pienen pätkän tietä pitkin ennen kuin loikkasi taas metsään. Siinähän se maalikoirakko sitten jo kohta olikin. Ilo pysähtyi ihan itse, seisoi hetken paikoillaan kuin todetakseen että tuossa on ja tuli sitten kertomaan minulle. Pätevää!
Hienosti meni molemmat koirat ja kuinka ihanaa on seurata niiden työskentelyä.
tiistai 9. elokuuta 2016
Uusi harrastus
Ollaan tässä kevät ja kesä touhuttu uuden mahtavan harrastuksen parissa. Kutsumme sitä etsinnäksi, koska koira saa käyttää sekä maa- että ilmavainua, pääasia että "kadonnut" löytyy. Kadonnut voi olla ihminen tai eläin. Alkuun harjoiteltiin ihmisten etsimistä, mutta nyt ollaan siirrytty jo koirien etsintään. Omistaja siis menee koiransa kanssa "piiloon" ja etsijäkoirakko sitten lähtee etsimään. Jäljen alussa etsivälle koiralle annetaan lähtöhaju ja sitten vaan annetaan koiran etsiä joko maasta jäljittäen tai ilmasta hajua hakien. Mukavaa touhua, josta nauttii niin koirat kuin omistajatkin. :-) Ja tarpeeksi kun harjoittelee niin tiedä vaikka joskus voi sitten oikeasti auttaa esim. kadonneen koiran etsinnässä.
Siinäpä lyhyesti hommasta ja seuraavaksi sitten hiukan kerrontaa viime aikojen treeneistä.
Hukan kanssa harjoitellaan itsenäistä työskentelyä, kun herra kovasti tahtoo hakea minulta apuja hankalassa tilanteessa. Lisäksi jos itse alan yhtään epäillä oikeaa suuntaa niin koira hämmentyy heti. Alussahan me käytettiin aika paljon merkkejä jäljellä ja niiden avulla pystyi seuraamaan meneekö koirat oikeaan suuntaan, mutta huonona puolena sitten se että tahtomattaankin saattaa ohjata koiraa eikä anna koiralle niin paljon työskentelytilaa kuin se ehkä vaatisi. Nykyään käytetään ns. piilomerkintää eli merkkejä kyllä on jäljellä, mutta etsivä koirakko ei niitä mennessään näe muuten kuin katsomalla taaksepäin. Merkit kuitenkin auttavat tuomaan koiran oikealle jäljelle, jos mennään jostain syystä vika suuntaan. "Sokkona" treenaaminen auttaa lukemaan paremmin koiraa, kun ei pysty itse mitenkään ohjaamaan koiraa merkkien mukaan. Hukan kanssa tarvitaan tätä paljon, koska en meinaa luottaa koiraan. Vähän ollaan haahuiltu parina kertana niin, että en aina meinaa uskoa koiran menevän oikeaan suuntaan.
Viime maanantaina oli kuitenkin tosi hyvä harjoitus metsässä Hukkasen kanssa. Välillä näin aina siellä täällä silmäkulmassa vilahtavan merkin ja lopussa totesinkin, että aika pitkälti tultiin lähes tulkoon jäljen päällä. Todella täsmällistä työtä herralta. :-) Pituuttakin jäljellä oli 610 metriä ja maalissa oli toinen koira.
Koirien ja muidenkin eläinten etsinnässä tulee myös ottaa huomioon se, ettei etsivää koiraa saa laskea ihan nenäkkäin maalissa olevan eläimen kanssa. Siksipä on harjoiteltava myös ilmaisua niin ettei etsivä koira mene ihan maalieläimen luo. Hukan kanssa hiukan vielä harjoitellaan tätä, koska se meinaa välillä mennä liian lähelle jos vaan pääsisi. Joudun siis jarruttamaan ennen maalia ettei Hukka pääse liian lähelle maalia. Ilo on taas toista maata eikä se oikeastaan ole halunnutkaan mennä ihan nenäkkäin maalikoiran kanssa. Ilo pysähtyy oma-aloitteisesti ennen maalia vaikka liina olisikin niin löysällä, että se kyllä pääsisi maalille asti.
1.8.2016
Ilolla oli viime maanantaina pisin jälki tähän mennessä. Mentiin lähes kilometriin jo, pituutta oli 930 metriä. Lähdettiin metsästä liikenteeseen ja päätettiin maalikoirakon kanssa kokeilla väliin myös tien ylitystä. Metsäosuus ei tuottanut ongelmia alussa. Sitten tultiinkin asfalttitielle ja siitähän se Ilo veti päättäväisesti yli. Sitten ihmettelin, kun koira lähtee menemään tien laitaa pitkin... ajattelin, että äsken ohi mennyt auto on vienyt hajua mukanaan tuohon suuntaan. Annoin koiran kuitenkin mennä ja odotin milloin se tajuaa, että haju hälvenee ja Ilo kääntyy takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan likka painoi menemään tien laitaa pitkin. Sitten näin jälkimerkin tien reunassa ja tajusin maalikoirakon tehneen meille källin.... sovittiin tien ylitys, mutta maalikoirakko ei ollutkaan mennyt suoraan tien yli metsään vaan he olivat kävelleet vähän matkaa tien reunaa ja vasta sitten menneet metsään... näin teki Ilokin, ihan niinkuin pitikin. :-) Onneksi Ilo ei välitä minun epäröinnistä vaan painaa itsenäisesti menemään. Loppu matka olikin sitten taas metsämaastoa ja sieltä se maalikin sitten löytyi ihan hyvällä ilmaisulla.
6.8.2016
Lauantaina pidettiin sitten pienet ekstemporee harjoitukset, kun nähtii kavereiden kanssa. Ilolla oli ihan lyhyt palauttava jälki edellisen pitkän treenit jälkeen, pituus oli 250 m. Itse etsinnässä ei mitään ongelmia, mutta ilmaisu oli tosi hyvä. Maalikoirakko oli kiertänyt pienen kuusikon taakse piilonpuolelle. Ilo kuitenkin veti tuon kuusikon läpi ja kun minä vielä luovin tietäni oksien lomasta niin likka oli jo käynyt muutaman metrin päässä maalista ja palasi luokseni ilmaisemaan juuri kun pääsin kuusipuista vapaaksi. Vähän aikaa katsoi koiraani kysyvänä, että mitäs sie siinä kunnes tajusin maalin olevan näkyvissä ja kehujen saattelemana palkkasi Ilon.
Hukalla oli hiukan pidempi jälki, n. 410 metriä. Juuri kun oltiin lähdössä Hukan kanssa, niin koiranulkoiluttaja päätti käyttää juuri samaa polkua mitä pitkin meidän maalikoirakkokin oli lähtenyt liikenteeseen. Saatiin vahingossa harhajälki heti alkuun ja ajattelinkin, että varmasti Hukka lähtee seuraamaan tuota ulkoiluttajaa. Odotin hetken aikaa vielä ennen kuin lähdettiin. Ajattelin, että kokeillaan nyt kuitenkin miten käy. Mentiin aloituskohtaan ja annoin hajun. Hukka lähti menemään, meni hetken aikaa polkua pitkin ja veti metsään... näin yhden jälkimerkin ja iloitsin, että herra ei mennyt harhaan ulkoilijan takia. Jes! Loppumatkakin meni varsin mainiosti ja ilmaisuakin tuli loppuun. Hukka taisi jopa itsekin hiukan jo hidastaa ennen maalia.
Kiitos Tiia ja Vempi sekä Sari ja Benny. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa! :-)
8.8.2016
Eilen olikin treeniohjelmassa jäljen vanhentaminen. Parille koirakolle tehtiin noin puolisen tuntia vanhennettu jälki ja Ilo oli toinen noista tällä kertaa. Alkuun Ilo meni aika pitkälti kuono maata viistäen. Ojan kohdalla maalikoirakko oli tehnyt käännöksen, mutta Ilo meni ojan yli. Jatkettiin ojan reunaa pitkin ja palattiin kohta takaisin ojan yli. Täysin jälkeä pitkin ei menty lopussa ja tultiin maalille vähän niinkuin takakautta, mutta kadonnut löytyi. Hyvin meni siis. :-)
Hukalle ei tällä kertaa vielä tehty vanhennettua, sen vuoro on sitten ensi kerralla. Hukan jälki lähti hiekkatietä pitkin, meni metsään ja kohta tuli toisen hiekkatien ylitys, josta taas metsään. Näköjään noita tieltä metsään meneviä pitää harjoitella, koska molemmissa Hukka oli menossa pätevänä vaan tietä pitkin eteenpäin. Annoin sen mennäkin vähän matkaa ennen kuin hiukan jarrutin. Kyllä se vähän itsekin tajusi ettei ihan hajulla ole, mutta kuitenkin oli menossa. Harjoitusta vaan lisää. Onneksi ilmaisu oli jo parempi eikä Hukka ihan niin innolla ollut vetämässä maalikoiran kanssa nenätysten.
Siinäpä tekstiä taas vaihteeksi ihan pitkät jaarittelut. Ensi kertaan!
Siinäpä lyhyesti hommasta ja seuraavaksi sitten hiukan kerrontaa viime aikojen treeneistä.
Hukan kanssa harjoitellaan itsenäistä työskentelyä, kun herra kovasti tahtoo hakea minulta apuja hankalassa tilanteessa. Lisäksi jos itse alan yhtään epäillä oikeaa suuntaa niin koira hämmentyy heti. Alussahan me käytettiin aika paljon merkkejä jäljellä ja niiden avulla pystyi seuraamaan meneekö koirat oikeaan suuntaan, mutta huonona puolena sitten se että tahtomattaankin saattaa ohjata koiraa eikä anna koiralle niin paljon työskentelytilaa kuin se ehkä vaatisi. Nykyään käytetään ns. piilomerkintää eli merkkejä kyllä on jäljellä, mutta etsivä koirakko ei niitä mennessään näe muuten kuin katsomalla taaksepäin. Merkit kuitenkin auttavat tuomaan koiran oikealle jäljelle, jos mennään jostain syystä vika suuntaan. "Sokkona" treenaaminen auttaa lukemaan paremmin koiraa, kun ei pysty itse mitenkään ohjaamaan koiraa merkkien mukaan. Hukan kanssa tarvitaan tätä paljon, koska en meinaa luottaa koiraan. Vähän ollaan haahuiltu parina kertana niin, että en aina meinaa uskoa koiran menevän oikeaan suuntaan.
Viime maanantaina oli kuitenkin tosi hyvä harjoitus metsässä Hukkasen kanssa. Välillä näin aina siellä täällä silmäkulmassa vilahtavan merkin ja lopussa totesinkin, että aika pitkälti tultiin lähes tulkoon jäljen päällä. Todella täsmällistä työtä herralta. :-) Pituuttakin jäljellä oli 610 metriä ja maalissa oli toinen koira.
Koirien ja muidenkin eläinten etsinnässä tulee myös ottaa huomioon se, ettei etsivää koiraa saa laskea ihan nenäkkäin maalissa olevan eläimen kanssa. Siksipä on harjoiteltava myös ilmaisua niin ettei etsivä koira mene ihan maalieläimen luo. Hukan kanssa hiukan vielä harjoitellaan tätä, koska se meinaa välillä mennä liian lähelle jos vaan pääsisi. Joudun siis jarruttamaan ennen maalia ettei Hukka pääse liian lähelle maalia. Ilo on taas toista maata eikä se oikeastaan ole halunnutkaan mennä ihan nenäkkäin maalikoiran kanssa. Ilo pysähtyy oma-aloitteisesti ennen maalia vaikka liina olisikin niin löysällä, että se kyllä pääsisi maalille asti.
1.8.2016
Ilolla oli viime maanantaina pisin jälki tähän mennessä. Mentiin lähes kilometriin jo, pituutta oli 930 metriä. Lähdettiin metsästä liikenteeseen ja päätettiin maalikoirakon kanssa kokeilla väliin myös tien ylitystä. Metsäosuus ei tuottanut ongelmia alussa. Sitten tultiinkin asfalttitielle ja siitähän se Ilo veti päättäväisesti yli. Sitten ihmettelin, kun koira lähtee menemään tien laitaa pitkin... ajattelin, että äsken ohi mennyt auto on vienyt hajua mukanaan tuohon suuntaan. Annoin koiran kuitenkin mennä ja odotin milloin se tajuaa, että haju hälvenee ja Ilo kääntyy takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan likka painoi menemään tien laitaa pitkin. Sitten näin jälkimerkin tien reunassa ja tajusin maalikoirakon tehneen meille källin.... sovittiin tien ylitys, mutta maalikoirakko ei ollutkaan mennyt suoraan tien yli metsään vaan he olivat kävelleet vähän matkaa tien reunaa ja vasta sitten menneet metsään... näin teki Ilokin, ihan niinkuin pitikin. :-) Onneksi Ilo ei välitä minun epäröinnistä vaan painaa itsenäisesti menemään. Loppu matka olikin sitten taas metsämaastoa ja sieltä se maalikin sitten löytyi ihan hyvällä ilmaisulla.
6.8.2016
Lauantaina pidettiin sitten pienet ekstemporee harjoitukset, kun nähtii kavereiden kanssa. Ilolla oli ihan lyhyt palauttava jälki edellisen pitkän treenit jälkeen, pituus oli 250 m. Itse etsinnässä ei mitään ongelmia, mutta ilmaisu oli tosi hyvä. Maalikoirakko oli kiertänyt pienen kuusikon taakse piilonpuolelle. Ilo kuitenkin veti tuon kuusikon läpi ja kun minä vielä luovin tietäni oksien lomasta niin likka oli jo käynyt muutaman metrin päässä maalista ja palasi luokseni ilmaisemaan juuri kun pääsin kuusipuista vapaaksi. Vähän aikaa katsoi koiraani kysyvänä, että mitäs sie siinä kunnes tajusin maalin olevan näkyvissä ja kehujen saattelemana palkkasi Ilon.
Hukalla oli hiukan pidempi jälki, n. 410 metriä. Juuri kun oltiin lähdössä Hukan kanssa, niin koiranulkoiluttaja päätti käyttää juuri samaa polkua mitä pitkin meidän maalikoirakkokin oli lähtenyt liikenteeseen. Saatiin vahingossa harhajälki heti alkuun ja ajattelinkin, että varmasti Hukka lähtee seuraamaan tuota ulkoiluttajaa. Odotin hetken aikaa vielä ennen kuin lähdettiin. Ajattelin, että kokeillaan nyt kuitenkin miten käy. Mentiin aloituskohtaan ja annoin hajun. Hukka lähti menemään, meni hetken aikaa polkua pitkin ja veti metsään... näin yhden jälkimerkin ja iloitsin, että herra ei mennyt harhaan ulkoilijan takia. Jes! Loppumatkakin meni varsin mainiosti ja ilmaisuakin tuli loppuun. Hukka taisi jopa itsekin hiukan jo hidastaa ennen maalia.
Kiitos Tiia ja Vempi sekä Sari ja Benny. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa! :-)
8.8.2016
Eilen olikin treeniohjelmassa jäljen vanhentaminen. Parille koirakolle tehtiin noin puolisen tuntia vanhennettu jälki ja Ilo oli toinen noista tällä kertaa. Alkuun Ilo meni aika pitkälti kuono maata viistäen. Ojan kohdalla maalikoirakko oli tehnyt käännöksen, mutta Ilo meni ojan yli. Jatkettiin ojan reunaa pitkin ja palattiin kohta takaisin ojan yli. Täysin jälkeä pitkin ei menty lopussa ja tultiin maalille vähän niinkuin takakautta, mutta kadonnut löytyi. Hyvin meni siis. :-)
Hukalle ei tällä kertaa vielä tehty vanhennettua, sen vuoro on sitten ensi kerralla. Hukan jälki lähti hiekkatietä pitkin, meni metsään ja kohta tuli toisen hiekkatien ylitys, josta taas metsään. Näköjään noita tieltä metsään meneviä pitää harjoitella, koska molemmissa Hukka oli menossa pätevänä vaan tietä pitkin eteenpäin. Annoin sen mennäkin vähän matkaa ennen kuin hiukan jarrutin. Kyllä se vähän itsekin tajusi ettei ihan hajulla ole, mutta kuitenkin oli menossa. Harjoitusta vaan lisää. Onneksi ilmaisu oli jo parempi eikä Hukka ihan niin innolla ollut vetämässä maalikoiran kanssa nenätysten.
Siinäpä tekstiä taas vaihteeksi ihan pitkät jaarittelut. Ensi kertaan!
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Elämäni koirat 2 / 5
Herättelen tässä taas henkiin tätä hiukan unohduksiin jäänyttä blogia. Paljon on tapahtunut, niin surullista kuin iloistakin asiaa, mutta kaikki aikanaan.
Ihan ensin taidan julkaista tekstin, jonka olen aloittanut joskus kauan sitten, mutta jostain syystä se ei koskaan ole päässyt julkaisuun asti.
Jatkoa saamaani haasteeseen. Hiukan tulee tällei harvakseltaan, mutta eipä tässä aika rajoja tainnut ollakaan. ;-)
Vuorossa toinen elämäni koira.
13.9.2010 syntyi Pakaalle Orimattilan kupeeseen seitsemän pientä valkoista karvapalloa, kuusi urosta ja yksi narttu. Tosin tätä onnellista tapahtumaa en tiennyt tapahtuneen, kun en vielä tuolloin ollut koiraa ottamassa. Toki se ajatuksissa oli (oli ollut tuohon mennessä jo jonkun tovin), mutta suunnitelmat ei vielä niin pitkällä olleet muuten. Toinen koira oli vasta haaveissa. Rotu kyllä oli jokseenkin jo tiedossa. ;-)
Kun kuukausi vahtui ensin lokakuulle ja sitten marraskuullekin jo, alkoi suunnitelma todella ottaa tuulta alleen. Jotenkin vain tuli semmoinen olo, että nyt tai ei ensi vuonnakaan. Niinpä päädyin tarkastelemaan valkkariyhdistyksen pentueilmoituksia ja kas siellähän oli luovutusikäisenä pari vapaana olevaa urospentua. Tutkiskelin asiaa ja niin päädyin ottamaan yhteyttä kasvattajaan. Muistan, että laitoin sähköpostia ja kyselin oliko koiria enää edes vapaana. Vastaus oli karkeasti lyhennettynä, että vapaana vielä ovat ja sovittiin puheluaika. Niinpä soitin sovittuna aikana ja sainkin hyvän tenttauksen jo puhelimessa kasvattajalta. Olin innoissani, vatsan pohjassa kutkutti kovin. Kasvattaja toki halusi myös tavata ja minähän siihen sitten että seuraavana viikonloppuna sopii. Ajattelematta sen enempää sitä tosiasiaa, että välimatkaa oli 400 km. Mitään takeita pennun saannista ei ollut, mutta minä ajoin tuon matkan tapaamiseen. Aamulla ajoissa liikenteeseen ja illalla kotiin, joko yksin tai parhaassa mahdollisessa tapauksessa jopa pennun kanssa.
Muistan aina sen hetken, kun saavuin pihaan ja näinkin jo valkoisen koiran kirmaavan autolle. Sehän oli äitikoira Ada, joka tunki päänsä autoon heti oven avattuani. Häntä heiluen tuo kaunis mammakoira otti oudon vieraan vastaan. Pian kirmasi Tuijakin (kasvattaja) jo tervehtimään. Voi hyvä tavaton sitä jännitystä mikä vatsan pohjalla velloi. Ihan kuin olisi isommankin juryn eteen menossa puhumaan. Tässä oikeastaan kaikki mitä muistan jännitykseltäni. Välähtäviä muistikuvia on Ada-koiran väsymätön tennispallon tyrkytys minulle, muutaman jäljellä olleen pennun ölinät ja ärinät puheen taustalla sekä se tunne kuinka avoimesti ja lämpimästi minut, ihan vieras ihminen, otettiin vastaan. Seuraava selkeä muistikuva oli, kun minulle ilmoitettiin että pentu se lähtee miun mukana kotiin samana iltana. Se tunne oli aivan ihmeellinen, ei sitä osaa sanoin kuvailla. Olin aivan täpinöissäni. Kummasti vain kotimatka meni mukavammin kuin tulomatka. ;-)
Se oli marraskuun 13. päivä, kun pentu kotiin saapui. Pentu oli kuin kotonaan ja Rockya ahdisti. Onneksi pian pojille yhteinen sävel löytyi ja kaikki sujui todella hyvin. Pentu kunnioitti vanhempaa koiraa hyvin ja opetti varmasti paljon sosiaaliestoiselle Rockylle koirankieltä.
Kutsumanimeä sitten mietittiinkin varmaan ainakin viikko. Rockyn kanssahan minulla oli nimi lähes jo päätetty. Toisen koiran kohdalla nimestä ei ollut tietoakaan. Pitkään piti makustella sopivaa ennen kuin osui kohdalle. Sitten se tuli kuin salama kirkaalta taivaalta...
Ihan ensin taidan julkaista tekstin, jonka olen aloittanut joskus kauan sitten, mutta jostain syystä se ei koskaan ole päässyt julkaisuun asti.
Jatkoa saamaani haasteeseen. Hiukan tulee tällei harvakseltaan, mutta eipä tässä aika rajoja tainnut ollakaan. ;-)
Vuorossa toinen elämäni koira.
13.9.2010 syntyi Pakaalle Orimattilan kupeeseen seitsemän pientä valkoista karvapalloa, kuusi urosta ja yksi narttu. Tosin tätä onnellista tapahtumaa en tiennyt tapahtuneen, kun en vielä tuolloin ollut koiraa ottamassa. Toki se ajatuksissa oli (oli ollut tuohon mennessä jo jonkun tovin), mutta suunnitelmat ei vielä niin pitkällä olleet muuten. Toinen koira oli vasta haaveissa. Rotu kyllä oli jokseenkin jo tiedossa. ;-)
Kun kuukausi vahtui ensin lokakuulle ja sitten marraskuullekin jo, alkoi suunnitelma todella ottaa tuulta alleen. Jotenkin vain tuli semmoinen olo, että nyt tai ei ensi vuonnakaan. Niinpä päädyin tarkastelemaan valkkariyhdistyksen pentueilmoituksia ja kas siellähän oli luovutusikäisenä pari vapaana olevaa urospentua. Tutkiskelin asiaa ja niin päädyin ottamaan yhteyttä kasvattajaan. Muistan, että laitoin sähköpostia ja kyselin oliko koiria enää edes vapaana. Vastaus oli karkeasti lyhennettynä, että vapaana vielä ovat ja sovittiin puheluaika. Niinpä soitin sovittuna aikana ja sainkin hyvän tenttauksen jo puhelimessa kasvattajalta. Olin innoissani, vatsan pohjassa kutkutti kovin. Kasvattaja toki halusi myös tavata ja minähän siihen sitten että seuraavana viikonloppuna sopii. Ajattelematta sen enempää sitä tosiasiaa, että välimatkaa oli 400 km. Mitään takeita pennun saannista ei ollut, mutta minä ajoin tuon matkan tapaamiseen. Aamulla ajoissa liikenteeseen ja illalla kotiin, joko yksin tai parhaassa mahdollisessa tapauksessa jopa pennun kanssa.
Muistan aina sen hetken, kun saavuin pihaan ja näinkin jo valkoisen koiran kirmaavan autolle. Sehän oli äitikoira Ada, joka tunki päänsä autoon heti oven avattuani. Häntä heiluen tuo kaunis mammakoira otti oudon vieraan vastaan. Pian kirmasi Tuijakin (kasvattaja) jo tervehtimään. Voi hyvä tavaton sitä jännitystä mikä vatsan pohjalla velloi. Ihan kuin olisi isommankin juryn eteen menossa puhumaan. Tässä oikeastaan kaikki mitä muistan jännitykseltäni. Välähtäviä muistikuvia on Ada-koiran väsymätön tennispallon tyrkytys minulle, muutaman jäljellä olleen pennun ölinät ja ärinät puheen taustalla sekä se tunne kuinka avoimesti ja lämpimästi minut, ihan vieras ihminen, otettiin vastaan. Seuraava selkeä muistikuva oli, kun minulle ilmoitettiin että pentu se lähtee miun mukana kotiin samana iltana. Se tunne oli aivan ihmeellinen, ei sitä osaa sanoin kuvailla. Olin aivan täpinöissäni. Kummasti vain kotimatka meni mukavammin kuin tulomatka. ;-)
Se oli marraskuun 13. päivä, kun pentu kotiin saapui. Pentu oli kuin kotonaan ja Rockya ahdisti. Onneksi pian pojille yhteinen sävel löytyi ja kaikki sujui todella hyvin. Pentu kunnioitti vanhempaa koiraa hyvin ja opetti varmasti paljon sosiaaliestoiselle Rockylle koirankieltä.
Virallinen nimi Pakkasharjun Finnair
Hukka.
Vaikka pentuaika monesti on koiran kanssa touhukasta ja työlästäkin aikaa niin Rockyn jälkeen Hukka tuntui suhteellisen helpolta, jopa pentuna. Kyllä siinä vain eron huomasi, että onko pentu kasvanut kotioloissa vai jossain ihan muualla.
Pentuaika menee kuitenkin pian ohi ja niin kävi tämänkin poitsun kanssa. Pian se olikin jo täysissä mitoissa ja nykyään ikää jo 5 v 9 kk ja elopainoakin kertynyt lähemmäs 40 kg.
Hukka on ollut myös kovin opettavainen. Kuitenkin ihan eritavalla kuin Rocky oli. Hukan kanssa ei ole tarvinnut niin paljon kamppailla arjen sujumisen kanssa vaan sen kanssa on opiskeltu sitten paljon muuta. Harrastettu jos jonkinmoista, kun voimavarat ei ole menneet arjesta selviämiseen. Ja toki tietysti Rockysta fiksuuntuneena liikuin Hukan kanssa paljon muutenkin ihmisten ilmoilla. Käytiin paljon koiratapahtumissa yms. En pelännytkään lähteä Hukan kanssa minnekään.
Mutta tosiaan palatakseni noihin harrastuksiin niin itseasissa tuossa yksi päivä mietinkin, että mitä kaikkea puuhaa ollaankaan kokeiltu.... mm. agility, toko/bh, näyttely/match showt, haku alkeet, jäljestys/verijälki, esine-etsintää, temppuja... nykyään sitten päällimmäisenä on etsintähommat, jossa etsitään harrastusmielessä ihmisiä ja jossain vaiheessa kokeillaan varmaan etsiä myös toisia koiria/muita eläimiä.
Paljon ollaan koettu yhdessä ja hienon koiran kyllä sain täytyy myöntää. Kiitos kasvattajalle mahtavasta kumppanista!
Nykyään Hukan kanssa onkin aika helppoa olla. Syksyllä vielä, kun miehuuskin jäi eläinlääkäriin niin ei ole huolta huomisesta. ;-) <3
Hukka on yksi elämäni koira, jota samankaltaista ei varmaan tulekaan. <3
Pentuaika menee kuitenkin pian ohi ja niin kävi tämänkin poitsun kanssa. Pian se olikin jo täysissä mitoissa ja nykyään ikää jo 5 v 9 kk ja elopainoakin kertynyt lähemmäs 40 kg.
Mutta tosiaan palatakseni noihin harrastuksiin niin itseasissa tuossa yksi päivä mietinkin, että mitä kaikkea puuhaa ollaankaan kokeiltu.... mm. agility, toko/bh, näyttely/match showt, haku alkeet, jäljestys/verijälki, esine-etsintää, temppuja... nykyään sitten päällimmäisenä on etsintähommat, jossa etsitään harrastusmielessä ihmisiä ja jossain vaiheessa kokeillaan varmaan etsiä myös toisia koiria/muita eläimiä.
Paljon ollaan koettu yhdessä ja hienon koiran kyllä sain täytyy myöntää. Kiitos kasvattajalle mahtavasta kumppanista!
Nykyään Hukan kanssa onkin aika helppoa olla. Syksyllä vielä, kun miehuuskin jäi eläinlääkäriin niin ei ole huolta huomisesta. ;-) <3
Pallohullu ja uimamaisteri. ;-)
Hukka on yksi elämäni koira, jota samankaltaista ei varmaan tulekaan. <3
lauantai 7. helmikuuta 2015
Olkoon positiivisen vahvistamisen voima kanssani
Ehdollinen vahviste, negatiivinen vahviste, kriteeri, ajoitus, naksutinkoulutus, houkuttelu, shaping, kohdetyöskentely... jne... jne....
Niinpä niin. Opiskelu kannattaa aina vai miten se oli..? Ainakin tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että todellakin kannattaa. Syksyllä aloitetut eläintenkouluttajan opinnot ovat jo hyvässä vaiheessa. Paljon on tullut hienoja termejä vastaan kuten tuossa alkuun jo luettelinkin. Niillä sitä koulutusta rakennetaan oli kyse mistä eläimestä hyvänsä. Pääasissa ollaan toki touhuttu koirien kanssa, mutta myös nautojen oppimiskykyä on tullut testattua pariinkin otteeseen. Parin viikon päästä kohteena olisi hevoset ja myöhemmin keväällä koitamme pysyä myös kanan salamannopean reagoinnin mukana edes jollain tavalla. ;-)
Koulussa meidät siis opetetaan kouluttamaan eläimiä positiivisen vahvistamisen avulla. Toisin sanoen palkitaan eläintä oikeasta toiminnasta ja jätetään väärä toiminta huomiotta. Mukana myös vahvasti se, että eläin oppii parhaiten kun se saa itse keksiä mitä siltä halutaan. Toki siihen liittyy paljon muutakin, mutta pääpaino on siinä, että se ns. "vanhan kansan"-koulutustyyli pyritään karsimaan pois kokonaan. Esimerkkinä voisi pitää koirankoulutusta, johon ennen vanhaan kuului hyvin vahvasti koiran alistaminen eli selättäminen sekä muu koiran fyysinen manipulointi. Jos koira ei tehnyt niin kuin käskettiin, niin tokihan se oli merkki siitä, että koira on kääntynyt omistajaansa vastaan ja sille piti oitis näyttää kuka on pomo. Tästä ajatusmaailmasta pitäisi päästä pois. Tiedän, että se on vaikeaa koska olen itsekin aloittanut koirankouluttamisen samalla tyylillä. En vain tiennyt muusta tuolloin, kun kaikki vaan neuvoi olemaan pomo koiralle.
Onnekseni voin vain todeta, että Rockyllakin on tuota painoa sen verran ettei sitä koskaan tullut varsinaisesti selätettyä. Enhän mie ois ees jaksanu kaataa sitä tantereeseen. Ja kyllä minulle ainakin tuli ihan kauhea olo, kun kohtelin koiraani niin kuin kohtelin. En siis koskaan lyönyt tai muuten pahoinpidellyt Rockya, mutta silti otteet tuntui tarpeettoman kovilta. Ei se vain tuntunut oikealta eikä se sitä tosiaan ollutkaan. Onneksi virheistään voi oppia ja aina kehittyy asiassa kuin asiassa, jos vain yhtään on kiinnostusta. Etenkin ison koiran kanssa täytyy saada hallinta jotenkin muuten kuin fyysisellä tasolla. Toki olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että pienetkin koirat pitää kouluttaa siinä missä isotkin. Kokonsa puolesta pienet saa vain niin paljon anteeksi käytöstään.
On se vaan pistänyt miettimään, että missä me ton Rockynkin kanssa oltaisiin jos olisin osannut jo silloin aikoinaan sen minkä olen tässä lyhyen ajan sisään oppinut. Vaikka Rockyllakin on pitkä yli yhdeksän vuoden oppimishistoria takana, niin hyvin tuo näkyy uutta oppivan ja etenkin vanhoista huonoista tavoista pois kun vain koulutusmenetelmää radikaalisti on muutettu. Ja miten se lisää itsevarmuuttaa itsessäkin, kun tietää mitä pitää tehdä. :-)
Esimerkkinä olkoon nyt monelle niin tuttu remmissä rähjääminen. Rockyhan on sitä harrastanut koko ikänsä, kun vain siihen on tullut mahdollisuus. Hyvin tehokkaasti sitä oppii välttelemään toisten koirien ohituksia tuollaisen koiran kanssa. Tälläkin hetkellä koitan vielä vältellä ohituksia, joista tiedän ettei Rocky vielä niihin ole valmis. Mutta jo pienellä harjoittelulla ollaan päästy ohittamaan kaksi pienempää koiraa sekä yksi isompi narttukoira ilman rähinöitä. Se ei vaadi paljoa kuitenkaan loppujen lopuksi, kun vaan saa itselleen sen idean päähänsä ja muistaa vahvistaa sitä hyvää käytöstä aina mahdollisuuden tullen ja pitää huolen ettei se vanha käytös pääse tulemaan esiin.
Nykyään minäkin kuljen taskut täynnä herkkuja joka lenkin. Ei ne nyt niin paljoa paina. Samalla vahvistetaan niin Rockylle kuin Hukallekin kontaktia sekä luoksetuloja, etenkin kun koira niitä itse tarjoaa. Sekin kun olisi hyvä muistaa, että vaikka eläin jo jotain osaa käskystä niin pitää vahvistaa edelleen myös eläimen itsenäistä toimintaa, esim. vaikka tuo luoksetulo eli kun koira osaa suorittaa sen käskystä niin annetaan sille silti palkkaa myös silloin, kun se tulee ilman käskyä omistajan luo ottaen itsenäisesti kontaktin. Ihan järkeenkäyviä perusjuttuja, joilla voi pitää yllä omistajan ja koiran suhdetta. Keskity enemmän siihen hyvään käytökseen, älä siihen mitä koira teki taas väärin.
Semmoisia ajatuksia tällä kertaa. Lisää aiheesta varmasti vielä tulee.
Mukavaa viikonloppua lukijoille! Mikäli niitä näin pitkän tauon jälkeen vielä on. ;-)
Niinpä niin. Opiskelu kannattaa aina vai miten se oli..? Ainakin tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että todellakin kannattaa. Syksyllä aloitetut eläintenkouluttajan opinnot ovat jo hyvässä vaiheessa. Paljon on tullut hienoja termejä vastaan kuten tuossa alkuun jo luettelinkin. Niillä sitä koulutusta rakennetaan oli kyse mistä eläimestä hyvänsä. Pääasissa ollaan toki touhuttu koirien kanssa, mutta myös nautojen oppimiskykyä on tullut testattua pariinkin otteeseen. Parin viikon päästä kohteena olisi hevoset ja myöhemmin keväällä koitamme pysyä myös kanan salamannopean reagoinnin mukana edes jollain tavalla. ;-)
Koulussa meidät siis opetetaan kouluttamaan eläimiä positiivisen vahvistamisen avulla. Toisin sanoen palkitaan eläintä oikeasta toiminnasta ja jätetään väärä toiminta huomiotta. Mukana myös vahvasti se, että eläin oppii parhaiten kun se saa itse keksiä mitä siltä halutaan. Toki siihen liittyy paljon muutakin, mutta pääpaino on siinä, että se ns. "vanhan kansan"-koulutustyyli pyritään karsimaan pois kokonaan. Esimerkkinä voisi pitää koirankoulutusta, johon ennen vanhaan kuului hyvin vahvasti koiran alistaminen eli selättäminen sekä muu koiran fyysinen manipulointi. Jos koira ei tehnyt niin kuin käskettiin, niin tokihan se oli merkki siitä, että koira on kääntynyt omistajaansa vastaan ja sille piti oitis näyttää kuka on pomo. Tästä ajatusmaailmasta pitäisi päästä pois. Tiedän, että se on vaikeaa koska olen itsekin aloittanut koirankouluttamisen samalla tyylillä. En vain tiennyt muusta tuolloin, kun kaikki vaan neuvoi olemaan pomo koiralle.
Onnekseni voin vain todeta, että Rockyllakin on tuota painoa sen verran ettei sitä koskaan tullut varsinaisesti selätettyä. Enhän mie ois ees jaksanu kaataa sitä tantereeseen. Ja kyllä minulle ainakin tuli ihan kauhea olo, kun kohtelin koiraani niin kuin kohtelin. En siis koskaan lyönyt tai muuten pahoinpidellyt Rockya, mutta silti otteet tuntui tarpeettoman kovilta. Ei se vain tuntunut oikealta eikä se sitä tosiaan ollutkaan. Onneksi virheistään voi oppia ja aina kehittyy asiassa kuin asiassa, jos vain yhtään on kiinnostusta. Etenkin ison koiran kanssa täytyy saada hallinta jotenkin muuten kuin fyysisellä tasolla. Toki olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että pienetkin koirat pitää kouluttaa siinä missä isotkin. Kokonsa puolesta pienet saa vain niin paljon anteeksi käytöstään.
On se vaan pistänyt miettimään, että missä me ton Rockynkin kanssa oltaisiin jos olisin osannut jo silloin aikoinaan sen minkä olen tässä lyhyen ajan sisään oppinut. Vaikka Rockyllakin on pitkä yli yhdeksän vuoden oppimishistoria takana, niin hyvin tuo näkyy uutta oppivan ja etenkin vanhoista huonoista tavoista pois kun vain koulutusmenetelmää radikaalisti on muutettu. Ja miten se lisää itsevarmuuttaa itsessäkin, kun tietää mitä pitää tehdä. :-)
Esimerkkinä olkoon nyt monelle niin tuttu remmissä rähjääminen. Rockyhan on sitä harrastanut koko ikänsä, kun vain siihen on tullut mahdollisuus. Hyvin tehokkaasti sitä oppii välttelemään toisten koirien ohituksia tuollaisen koiran kanssa. Tälläkin hetkellä koitan vielä vältellä ohituksia, joista tiedän ettei Rocky vielä niihin ole valmis. Mutta jo pienellä harjoittelulla ollaan päästy ohittamaan kaksi pienempää koiraa sekä yksi isompi narttukoira ilman rähinöitä. Se ei vaadi paljoa kuitenkaan loppujen lopuksi, kun vaan saa itselleen sen idean päähänsä ja muistaa vahvistaa sitä hyvää käytöstä aina mahdollisuuden tullen ja pitää huolen ettei se vanha käytös pääse tulemaan esiin.
Nykyään minäkin kuljen taskut täynnä herkkuja joka lenkin. Ei ne nyt niin paljoa paina. Samalla vahvistetaan niin Rockylle kuin Hukallekin kontaktia sekä luoksetuloja, etenkin kun koira niitä itse tarjoaa. Sekin kun olisi hyvä muistaa, että vaikka eläin jo jotain osaa käskystä niin pitää vahvistaa edelleen myös eläimen itsenäistä toimintaa, esim. vaikka tuo luoksetulo eli kun koira osaa suorittaa sen käskystä niin annetaan sille silti palkkaa myös silloin, kun se tulee ilman käskyä omistajan luo ottaen itsenäisesti kontaktin. Ihan järkeenkäyviä perusjuttuja, joilla voi pitää yllä omistajan ja koiran suhdetta. Keskity enemmän siihen hyvään käytökseen, älä siihen mitä koira teki taas väärin.
Semmoisia ajatuksia tällä kertaa. Lisää aiheesta varmasti vielä tulee.
Mukavaa viikonloppua lukijoille! Mikäli niitä näin pitkän tauon jälkeen vielä on. ;-)
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Elämäni koirat 1/5
Netin ihmeellisessä maailmassa sitä joutuu milloin minkäkin haasteen eteen ja nyt kohdalleni on sattunut Elämäni koirat -haaste. Kiitos vain Sari. Tarkoitus on kertoa viidestä elämänsä koirasta. Tosin täytyy varmaan tässä heti alkuun jo mainita, että luulen ettei minun kohdalla tule viittä täyteen. En ole elänyt niin onnellisessa asemassa, että olisin pienestä pitäen törmännyt mitä hienoimpiin koiriin. Kun itsekin omistan vasta kaksi. Koitan kyllä miettiä mitkä koirat ovat elämääni vaikuttaneet ja kerron sitten niistä, jos sellaisia löytyy.
Luonnollisesti aloitan siitä mistä kaikki alkoi...
Koko nuoruusvuoteni tein kyllä kaikille selväksi, että koirat ovat hienoa eläimiä ja sellaisen vielä joskus saan. Iskä sai tuta nahoissaan tietysti eniten ja kuunnella lähes päivittäistä muistuttelua hermostumiseen asti kuinka paljon koiraa halusin. Kovasti iskä kyllä vastaan pistikin ja joskus käytiin hyvinkin vakavamielistä keskustelua aiheesta. Ja nykyään kun mietin asiaa niin olen kyllä ihan kiitollinen ettei koira tullut yhtään aiemmin meidän perheeseen. Enhän minä olisi ollut oikeasti valmis vaikka niin luulinkin olevani. Voi kuinka vähän tiesinkään silloin. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. ;-) Miettien sitä aikaa voi vaan ihmetellä kuinka olen ensimmäisestä koiran turilaasta, etenkin tästä yksilöstä, saanut noinkin hyvän koirakansalaisen.
Elimme syksyä 2005, kun elämäni teki suuren käännöksen... tai oikeastaan se oli iskän mieli mikä kääntyi. Vielä koiraluvan saatuanikin iskä oli silti osin koiraa vastaan. Ja ymmärrän sen kyllä nykyään. Eihän iskä mikään koiraihminen ollutkaan ja tiesi kyllä sen suuren vastuun mikä siihen liittyy. Usein mietin, että mistä se tavaton koiraihailu ja koiran saamisen tarve minuun tarttui, kun kukaan meidän lähipiirissä ei ole kauhea koiraihminen. En oikeastaan mistään saanut koirakontakteja.
No lupa siis kuitenkin tuli ja sitten etsittiin...
Oikein "ammattimaisesti" jostain Keltaisen pörssin myydään-palstalta löytyi ilmoitus koiranpennuista eikä mistä tahansa pennuista vaan saksanpaimenkoiranpennuista. Voin vain kuvitella kuinka yhtään koiramaailmaan tuntevat lukijat haukkuvat minut tyhmäksi ja vaikka sun miksi. Enkä kiellä yhtään, olinhan minä tyhmä. Nykyisillä tiedoillani en varmasti tekisi samaa valintaa. Vaikka sanottakoon, etten kyllä ole katunut päivääkään silloin tekemääni päästöstä... nykyään vain en tekisi samoin. Mutta siis, otimme yhteyttä myyjään ja sovimmekin pian päivän sekä paikan, jossa tavataan. Myyjä kun oli pohjoisesta ja sovimme, että tulemme osan matkaa vastaan, kun he vievät yhtä pentua etelään. Valittavana oli lyhyt-, puolipitkä- tai pitkäkarvainen vaihtoehto. Meille tulisi puolipitkäkarvainen uros.
16.10.2005 oli sitten se suuri päivä. Lähdimme hakemaan siskon kanssa koiraa minulle. Siis minulle! Ihan oikeasti minulle! En voinut uskoa sitä päivää todeksi, sen muistan. Hyvissä ajoin ennen hakupäivää olin hankkinut tarvittavat varusteet: kupit, pannan, hihnan, pedin, paljon leluja, kynsisakset ja kaikkea mitä koiranomistajalla pitää olla. Olin aivan täpinöissäni. Muistan elävästi sen illan, kun saavuimme kotiin. Pieni koiralapsi oli kovin ihmeissään ja peloissaan uudessa paikassa. Iskäkin tuli pian töistä ja koiranpennun nähtyään totesi "sehän on karhunpentu". Ja jo silloin suli ensimmäinen osanen myös iskän sydämestä. Valtava helpotus valtasi mieleni, kun tajusin ettei iskä vihaakaan tuota otusta, joka meidän elämään nyt oleellisesti tulisi liittymään.
Alkuun meillä meni hyvin ja kaikista oli niin tavattoman suloista, kun pieni mustanpuhuva karvapallero seurasi minua joka paikkaan. Vessanpöntölläkin istuessani pienet suklaanapit tapittivat katsoa minua silmiin. Molemmat opettelimme elämään toistemme kanssa ja tokihan minä koirakirjoja lukeneena yritin tehdä kaiken niin hyvin kuin osasin. Opeteltiin hihnassa menoa, kynsienleikkuuta, mitä saa ja mitä ei saa tehdä jne. Pienen pennun kanssa tuntuikin ettei tämä nyt niin vaikeaa ole. Koirakoulussakin oltiin penturyhmän priimuksia.
Iskäkin pehmeni omaan tahtiinsa ja sanoikin Rockya jo tuttavallisesti vurrukaksi pörröttäessään pehmeää pentukarvaa.
Vaan kyllä se sitten opettikin ja paljon.
Pian pääsimme aikaan, kun tuo pieni karvapallero kasvoi ja alkoi tehdä asioita oman päänsä mukaan. Usein sitä on miettinyt mitä olisi osannut tehdä toisin nykyisillä tiedoilla ja taidoilla. Urosmaiset piirteetkin alkoivat puskea koirasta läpi. Normaalit hoitotoimet vaikeutui, koirakouluun en uskaltanut ja lenkilläkin oli kovin hankalaa kohdata toisia koiria. Luulin silloisten oppien perusteella koirani isottelevan minulle ja olevan aggressiivinen muille koirille. Niinpä mm. kynsienleikkuussa pistin kovan kovaa vastaan ja lenkillä koitin komentaa koiraa, kun se haukkui muille koirille. Ajattelin, että kyllähän koiran jo pitäisi nämä osata, kun niitä ollaan harjoiteltu, joten eihän se voi olla muuta kuin uroksen isottelua. Ihan kauhistuttaa ajatella, kun "pieni" tyttö koittaa täyteen mittaansa kasvanutta saksanpaimenkoiraurosta laittaa ruotuun väkisin. Kuten alussa totesin, ihme ettei käynyt huonosti. Jotenkin sitä sitten alkoi herätä, kun joka kerta painien ym. vakavien "keskutelu"tuokioiden jälkeen tunsin itseni todella kurjaksi ihmiseksi. Ruoskin itseni alimpaan helvettiin.
Päässä pyöri ajatuksia: "Ei näin eläintä käsitellä!" "Olen paska ihminen, en ansaitse tätä koiraa!"
Siinä sitten opeteltiin uudestaan elämään toistemme kanssa. Ajanmittaan aloin tosiaan omaksua sanonnan, jota nykyään käytän paljon "älä laita kovaa kovaa vastaan". Pikku hiljaa opin virheistäni ja aloin käyttämään määrätietoisempaa ja rauhallisempaa käsittelyä. Kun päätin, että kynnet leikataan niin ne myös leikattiin. Ei kuitenkaan enää niin väkipakoin. Ja aloin taas käyttää enemmän palkkaamista, joka oli jäänyt vähemmälle kun asia oli pennulle jo opetettu ("sehän osaa tämän jo"). Eihän se mitään isottelua ollut, minun tyhmyyttäni vain kun en osannut olla koiralle määrätietoinen vaan annoin periksi. Annoin periksi ja koira sen vaistosi käyttäen heti tilaisuuden hyväkseen. Hoitotoimet vaikeutuivat entisestään. Ja myöhemmin tajusin myös ettei muille haukkuminen ollut aggressiivisuutta vain suunnatonta epävarmuutta, joka koirassa oli ja on edelleen. Lisäksi oman osansa Rockyn käytökseen teki varmasti nivelrikosta aiheutuva kipu, jota koira peitteli varsin hyvin ties kuinka kauan.
Vuosien mittaan olen oppinut enemmän ja enemmän. Nykyään Rockyn kanssa menee hyvin. Kynnet leikataan, turkki hoidetaan, korvat puhdistetaan ilman minkäänlaista väkisin tekemistä. Eihän Rocky edelleenkään pidä näistä toimenpiteistä, mutta kyllä se voi ne sietää, kun herkkuja on tarjolla. ;-) Ja lisäksi kun tiedostan ettei se kaikkein sosiaalisin tapaus ole niin en vie sitä esim. koiratapahtumiin koska ei ole mikään pakko. Joskus saatetaan käydä paikallisessa ulkona pidettävässä Match Show:ssa, kun siellä saa tarvittavaa etäisyyttä muihin. Mihinkään halliin en voisi kuvitellakaan meneväni tuon ukkelin kanssa.
Ihmisistä Rocky onneksi pitää ja onhan se monille antanut hoitoa sakemannipelkoon. Alkuun moni on pelännyt, mutta hyvinkin pian todennut vaarattomaksi hömelöksi koiraksi. Rockyn tuntevat tietävät jo, että ukko on suhteellisen "puhelias" ja tykkää haukkua, urista ja ölistä eikä se tarkoita koiran olevan vihainen.
Tuo ääntelykin on aiheuttanut monia väärinymmärryksiä joskus aikoinaan myös meidän väliseen suhteeseen. Senkin ajattelin liittyvän minun uhmaamiseen ja komensin koiraa turhaan. Mutta ei se niin ollut. Rocky vain on ääntelijä. Joskus minulle sanottiinkin ettei koira välttämättä edes itse tiedosta ääntelevänsä niin paljoa. Rocky ölisee juuri hoitotoimenpiteiden aikaan, mutta koska se kuitenkin tyytyy kohtaloonsa ja pysyy aloillaan niin en anna ääntelyn häiritä. Se on Rockyn tapa "selviytyä" käsittelystä. :-)
Ihan vaaraton kaveri se on, kun sen kanssa on opeteltu elämään virheiden jälkeen aina uudelleen.
Onhan se vaan niin tavattoman rakas! Rockyn kanssa on koettu paljon. Eikä se ole pelkästään minulle tärkeä vaan se on tehnyt varmasti lähtemättömän vaikutuksen iskään, siskooni ja ihme jos ei tuohon sohvalla koirien seassa istuvaan miestyyppiinkin.
Kun olin opiskeluaikaan viikot pois kotoa ja etenkin kun muutimme virallisesti pois kotoa ja olimme näin siis enemmän erossa iskästä, niin kyllä sen vain huomasi miten kovin tuo viimeiseen asti koiraa kieltänyt ihminen oli ikävöinyt tuota vurrukkaa, joka oli iskän sydäntä salaa ja huomaamatta sulattanut viimeiset viisi vuotta.
Toisekseen eräs tapaus, kun vajaa viikko sitten pistäydyttiin siskoni (sen saman, jonka kanssa haimme Rockyn) luona ja sinne se aikuinen ihminen köllähti lattialle Rocky viereen rapsuttelemaan ja lässyttelemään tälle sydänten sulattajalle. Taitaa olla iso, karvainen tassujälki hänenkin sydämessään.
On se vain käsittämätöntä kuinka 350 eurolla voi saada miittaamattoman määrän rakkautta ja kuinka paljon voi itse oppia rakastamaan, vaikka yhteiselämä ei ole helppoa ollut ihan näinä kaikkina yhdeksänä vuonna.
Luonnollisesti aloitan siitä mistä kaikki alkoi...
Koko nuoruusvuoteni tein kyllä kaikille selväksi, että koirat ovat hienoa eläimiä ja sellaisen vielä joskus saan. Iskä sai tuta nahoissaan tietysti eniten ja kuunnella lähes päivittäistä muistuttelua hermostumiseen asti kuinka paljon koiraa halusin. Kovasti iskä kyllä vastaan pistikin ja joskus käytiin hyvinkin vakavamielistä keskustelua aiheesta. Ja nykyään kun mietin asiaa niin olen kyllä ihan kiitollinen ettei koira tullut yhtään aiemmin meidän perheeseen. Enhän minä olisi ollut oikeasti valmis vaikka niin luulinkin olevani. Voi kuinka vähän tiesinkään silloin. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. ;-) Miettien sitä aikaa voi vaan ihmetellä kuinka olen ensimmäisestä koiran turilaasta, etenkin tästä yksilöstä, saanut noinkin hyvän koirakansalaisen.
Elimme syksyä 2005, kun elämäni teki suuren käännöksen... tai oikeastaan se oli iskän mieli mikä kääntyi. Vielä koiraluvan saatuanikin iskä oli silti osin koiraa vastaan. Ja ymmärrän sen kyllä nykyään. Eihän iskä mikään koiraihminen ollutkaan ja tiesi kyllä sen suuren vastuun mikä siihen liittyy. Usein mietin, että mistä se tavaton koiraihailu ja koiran saamisen tarve minuun tarttui, kun kukaan meidän lähipiirissä ei ole kauhea koiraihminen. En oikeastaan mistään saanut koirakontakteja.
No lupa siis kuitenkin tuli ja sitten etsittiin...
Oikein "ammattimaisesti" jostain Keltaisen pörssin myydään-palstalta löytyi ilmoitus koiranpennuista eikä mistä tahansa pennuista vaan saksanpaimenkoiranpennuista. Voin vain kuvitella kuinka yhtään koiramaailmaan tuntevat lukijat haukkuvat minut tyhmäksi ja vaikka sun miksi. Enkä kiellä yhtään, olinhan minä tyhmä. Nykyisillä tiedoillani en varmasti tekisi samaa valintaa. Vaikka sanottakoon, etten kyllä ole katunut päivääkään silloin tekemääni päästöstä... nykyään vain en tekisi samoin. Mutta siis, otimme yhteyttä myyjään ja sovimmekin pian päivän sekä paikan, jossa tavataan. Myyjä kun oli pohjoisesta ja sovimme, että tulemme osan matkaa vastaan, kun he vievät yhtä pentua etelään. Valittavana oli lyhyt-, puolipitkä- tai pitkäkarvainen vaihtoehto. Meille tulisi puolipitkäkarvainen uros.
16.10.2005 oli sitten se suuri päivä. Lähdimme hakemaan siskon kanssa koiraa minulle. Siis minulle! Ihan oikeasti minulle! En voinut uskoa sitä päivää todeksi, sen muistan. Hyvissä ajoin ennen hakupäivää olin hankkinut tarvittavat varusteet: kupit, pannan, hihnan, pedin, paljon leluja, kynsisakset ja kaikkea mitä koiranomistajalla pitää olla. Olin aivan täpinöissäni. Muistan elävästi sen illan, kun saavuimme kotiin. Pieni koiralapsi oli kovin ihmeissään ja peloissaan uudessa paikassa. Iskäkin tuli pian töistä ja koiranpennun nähtyään totesi "sehän on karhunpentu". Ja jo silloin suli ensimmäinen osanen myös iskän sydämestä. Valtava helpotus valtasi mieleni, kun tajusin ettei iskä vihaakaan tuota otusta, joka meidän elämään nyt oleellisesti tulisi liittymään.
Otus, joka saikin sitten nimen Rocky.
Alkuun meillä meni hyvin ja kaikista oli niin tavattoman suloista, kun pieni mustanpuhuva karvapallero seurasi minua joka paikkaan. Vessanpöntölläkin istuessani pienet suklaanapit tapittivat katsoa minua silmiin. Molemmat opettelimme elämään toistemme kanssa ja tokihan minä koirakirjoja lukeneena yritin tehdä kaiken niin hyvin kuin osasin. Opeteltiin hihnassa menoa, kynsienleikkuuta, mitä saa ja mitä ei saa tehdä jne. Pienen pennun kanssa tuntuikin ettei tämä nyt niin vaikeaa ole. Koirakoulussakin oltiin penturyhmän priimuksia.
Iskäkin pehmeni omaan tahtiinsa ja sanoikin Rockya jo tuttavallisesti vurrukaksi pörröttäessään pehmeää pentukarvaa.
Vaan kyllä se sitten opettikin ja paljon.
Pian pääsimme aikaan, kun tuo pieni karvapallero kasvoi ja alkoi tehdä asioita oman päänsä mukaan. Usein sitä on miettinyt mitä olisi osannut tehdä toisin nykyisillä tiedoilla ja taidoilla. Urosmaiset piirteetkin alkoivat puskea koirasta läpi. Normaalit hoitotoimet vaikeutui, koirakouluun en uskaltanut ja lenkilläkin oli kovin hankalaa kohdata toisia koiria. Luulin silloisten oppien perusteella koirani isottelevan minulle ja olevan aggressiivinen muille koirille. Niinpä mm. kynsienleikkuussa pistin kovan kovaa vastaan ja lenkillä koitin komentaa koiraa, kun se haukkui muille koirille. Ajattelin, että kyllähän koiran jo pitäisi nämä osata, kun niitä ollaan harjoiteltu, joten eihän se voi olla muuta kuin uroksen isottelua. Ihan kauhistuttaa ajatella, kun "pieni" tyttö koittaa täyteen mittaansa kasvanutta saksanpaimenkoiraurosta laittaa ruotuun väkisin. Kuten alussa totesin, ihme ettei käynyt huonosti. Jotenkin sitä sitten alkoi herätä, kun joka kerta painien ym. vakavien "keskutelu"tuokioiden jälkeen tunsin itseni todella kurjaksi ihmiseksi. Ruoskin itseni alimpaan helvettiin.
Päässä pyöri ajatuksia: "Ei näin eläintä käsitellä!" "Olen paska ihminen, en ansaitse tätä koiraa!"
Siinä sitten opeteltiin uudestaan elämään toistemme kanssa. Ajanmittaan aloin tosiaan omaksua sanonnan, jota nykyään käytän paljon "älä laita kovaa kovaa vastaan". Pikku hiljaa opin virheistäni ja aloin käyttämään määrätietoisempaa ja rauhallisempaa käsittelyä. Kun päätin, että kynnet leikataan niin ne myös leikattiin. Ei kuitenkaan enää niin väkipakoin. Ja aloin taas käyttää enemmän palkkaamista, joka oli jäänyt vähemmälle kun asia oli pennulle jo opetettu ("sehän osaa tämän jo"). Eihän se mitään isottelua ollut, minun tyhmyyttäni vain kun en osannut olla koiralle määrätietoinen vaan annoin periksi. Annoin periksi ja koira sen vaistosi käyttäen heti tilaisuuden hyväkseen. Hoitotoimet vaikeutuivat entisestään. Ja myöhemmin tajusin myös ettei muille haukkuminen ollut aggressiivisuutta vain suunnatonta epävarmuutta, joka koirassa oli ja on edelleen. Lisäksi oman osansa Rockyn käytökseen teki varmasti nivelrikosta aiheutuva kipu, jota koira peitteli varsin hyvin ties kuinka kauan.
 |
| Kesämies 2006 |
Vuosien mittaan olen oppinut enemmän ja enemmän. Nykyään Rockyn kanssa menee hyvin. Kynnet leikataan, turkki hoidetaan, korvat puhdistetaan ilman minkäänlaista väkisin tekemistä. Eihän Rocky edelleenkään pidä näistä toimenpiteistä, mutta kyllä se voi ne sietää, kun herkkuja on tarjolla. ;-) Ja lisäksi kun tiedostan ettei se kaikkein sosiaalisin tapaus ole niin en vie sitä esim. koiratapahtumiin koska ei ole mikään pakko. Joskus saatetaan käydä paikallisessa ulkona pidettävässä Match Show:ssa, kun siellä saa tarvittavaa etäisyyttä muihin. Mihinkään halliin en voisi kuvitellakaan meneväni tuon ukkelin kanssa.
Ihmisistä Rocky onneksi pitää ja onhan se monille antanut hoitoa sakemannipelkoon. Alkuun moni on pelännyt, mutta hyvinkin pian todennut vaarattomaksi hömelöksi koiraksi. Rockyn tuntevat tietävät jo, että ukko on suhteellisen "puhelias" ja tykkää haukkua, urista ja ölistä eikä se tarkoita koiran olevan vihainen.
Tuo ääntelykin on aiheuttanut monia väärinymmärryksiä joskus aikoinaan myös meidän väliseen suhteeseen. Senkin ajattelin liittyvän minun uhmaamiseen ja komensin koiraa turhaan. Mutta ei se niin ollut. Rocky vain on ääntelijä. Joskus minulle sanottiinkin ettei koira välttämättä edes itse tiedosta ääntelevänsä niin paljoa. Rocky ölisee juuri hoitotoimenpiteiden aikaan, mutta koska se kuitenkin tyytyy kohtaloonsa ja pysyy aloillaan niin en anna ääntelyn häiritä. Se on Rockyn tapa "selviytyä" käsittelystä. :-)
Ihan vaaraton kaveri se on, kun sen kanssa on opeteltu elämään virheiden jälkeen aina uudelleen.
Onhan se vaan niin tavattoman rakas! Rockyn kanssa on koettu paljon. Eikä se ole pelkästään minulle tärkeä vaan se on tehnyt varmasti lähtemättömän vaikutuksen iskään, siskooni ja ihme jos ei tuohon sohvalla koirien seassa istuvaan miestyyppiinkin.
Kun olin opiskeluaikaan viikot pois kotoa ja etenkin kun muutimme virallisesti pois kotoa ja olimme näin siis enemmän erossa iskästä, niin kyllä sen vain huomasi miten kovin tuo viimeiseen asti koiraa kieltänyt ihminen oli ikävöinyt tuota vurrukkaa, joka oli iskän sydäntä salaa ja huomaamatta sulattanut viimeiset viisi vuotta.
Toisekseen eräs tapaus, kun vajaa viikko sitten pistäydyttiin siskoni (sen saman, jonka kanssa haimme Rockyn) luona ja sinne se aikuinen ihminen köllähti lattialle Rocky viereen rapsuttelemaan ja lässyttelemään tälle sydänten sulattajalle. Taitaa olla iso, karvainen tassujälki hänenkin sydämessään.
On se vain käsittämätöntä kuinka 350 eurolla voi saada miittaamattoman määrän rakkautta ja kuinka paljon voi itse oppia rakastamaan, vaikka yhteiselämä ei ole helppoa ollut ihan näinä kaikkina yhdeksänä vuonna.
Päivääkään en vaihtaisi pois! <3 <3 <3
"jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut"
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut"
- Kaija Koo -
tiistai 26. elokuuta 2014
Henkilökohtainen piste-ennätys
Niinpä niin. Tänään oli taas toko-koe päivä ja kuten otsikko sen kertookin niin hyvinhän se meni, mitä sitä pihtaamaan sen enempää.
Koe pidettiin Iisalmessa ja tuomarina toimi meille jo tuttu Erkki Shemeikka.
Tämä siis toinen avoimenluokan koe meillä.
Voi hyvä tavaton sitä paniikkia. Enpä muista ihan äsken taas jännittäneeni niin kovin. Tämä toki johtui ihan varmasti viime kokeen paikkamakuun pieleen menosta. Kun se voi kerran mennä pieleen niin miksi ei toistekin. Parhaani mukaan kuitenkin skarppasin ja pidin hermoni kurissa... Ainakin sitten kun otin koiran autosta ja lähdettiin kohti kisakehää. Olin rauhallinen omasta mielestäni ja pyysin Hukalta kontaktia paljon ennen kehään menoakin. Ja näinpä jo lähtöasetelma oli parempi kuin viime kerralla. Kehässä hiukan piti tarkastella mitä muita koiria rivissä on, mutta sitten vaadinkin jo pian taas kontaktin ja siitä se Hukan työmoodikin sitten löytyi.
Paikalla makaaminen: Hukka oli siis hyvin kontaktissa jo heti alusta lähtien. Maahan se meni ekalla ja pysyikin siellä vielä. Pääsin lähtemään koiran luota ja koko ajan odotin, että kohta kuitenkin minun käsketään ottamaan koira kiinni. (Niin kuin viime kokeessa.) Näin ei kuitenkaan käynyt ja pääsin piilon taakse. Nyt olin jo aika varma, että liike onnistuu täydellisesti. Niin vain kolmen minuutin jälkeen koira edelleen pysyi maassa ja nousi vasta luvan saatuaan istumaan. Tästä siis ne täydet 10 pistettä.
Seuraaminen taluttimetta sujui ainakin kontaktin kannalta tosi hyvin. Vähän meinasi loppupätkällä pikkuisen katse tippua, mutta muuten olen Hukan kontaktiin erittäin tyytyväinen. On tätä treenattukin. Vaikea mennä nyt sanomaan kaikkia virheitä, kun en tällä kertaa saanut videokuvaa kokeesta. Pisteitä saatiin 8,5, joten jotain meni pieleen. Yksi välistopin perusasento taisi olla ainakin vino. Ja sitten tosiaan se pieni kontaktin pudotus oli lopussa. Ääntäkin pojasta lähti, joten sekin toki saattoi vaikuttaa. Tiedä näistä, kun ei voi jälkikäteen katsoa uusintana.
Liikkeestä maahanmeno oli vissiinkin täydellisyyttä hipova ja etenkin tarpeeksi nopea, kun siitä tuli 10 pistettä.
Luoksetulossa pisteitä pudotti varmasti hidas pysähtyminen. Ei ollut kovin napakka stoppi. Mutta onneksi kuitenkin pysähtyi vaikkakin pienellä viiveellä. 8 pistettä.
Liikkeestä seisomisesta saatiin 8,5 pistettä. En tiedä miten napakasti koira pysähtyi ja jälkeen päin ajattelin, että olisin voinut kysyä asiaa, mutta se nyt jäi. Jotain kuitenkin meni pieleen. Muistelen tässä, että oliko loppuperusasento vino..? Ainakin Hukalla on siihen taipumusta.
Noutaminen sujui hyvin. Hyvin koira lähti ja palautti tällä kertaa ilman kunniakierrosta. :-) Luovutus oli kyllä löysä ja kapula melkein olisi voinut tippua ennen aikojaan. Sekö sitten vei pisteen ja jäljelle jäi 9.
Kauko-ohjaukseen ei sanottavaa juurikaan. 10 pistettä. Toki tuomari mainitsi, että koira meni aavistuksen viinoon makaamaan sivulla, mutta korjasi kyllä istumaannousun jälkeen itsensä suoraan ja seuraava maahanmeno oli suora. Kokonaisuus kuitenkin hieno, joten ei onneksi pisteen vähennyksiä.
Estehyppykin meni tosi hienosti. Ei ollut mitään ongelmia. Täydet 10 tästäkin.
Kokonaisvaikutuksessa näkyi Hukan ääntely ja se, että ennen liikkeitä oli pientä hakemista perusasennon kanssa. 8 pistettä kuitenkin. Tämä taitaa olla meillä se vakiopistemäärä tästä.
Kerrointen jälkeen pisteitä saatiin yhteensä 184 ja näin ollen ensimmäinen AVO1 -tulos. Lisäksi oltiin luokkamme parhaita ja saatiin siitä vielä kunniapalkinto.
Ja eikä siinä vielä kaikki, vaan tosiaan tämä oli myös meidän henkilökohtainen piste-ennätys.
Hieno päivä!
Tästä jatketaan taas kohti seuraavia koitoksia ja toivottavasti hiukan vähemmällä jännittämisellä.
Loppuun vielä Hukan palkintoposeeraus.
Koe pidettiin Iisalmessa ja tuomarina toimi meille jo tuttu Erkki Shemeikka.
Tämä siis toinen avoimenluokan koe meillä.
Voi hyvä tavaton sitä paniikkia. Enpä muista ihan äsken taas jännittäneeni niin kovin. Tämä toki johtui ihan varmasti viime kokeen paikkamakuun pieleen menosta. Kun se voi kerran mennä pieleen niin miksi ei toistekin. Parhaani mukaan kuitenkin skarppasin ja pidin hermoni kurissa... Ainakin sitten kun otin koiran autosta ja lähdettiin kohti kisakehää. Olin rauhallinen omasta mielestäni ja pyysin Hukalta kontaktia paljon ennen kehään menoakin. Ja näinpä jo lähtöasetelma oli parempi kuin viime kerralla. Kehässä hiukan piti tarkastella mitä muita koiria rivissä on, mutta sitten vaadinkin jo pian taas kontaktin ja siitä se Hukan työmoodikin sitten löytyi.
Paikalla makaaminen: Hukka oli siis hyvin kontaktissa jo heti alusta lähtien. Maahan se meni ekalla ja pysyikin siellä vielä. Pääsin lähtemään koiran luota ja koko ajan odotin, että kohta kuitenkin minun käsketään ottamaan koira kiinni. (Niin kuin viime kokeessa.) Näin ei kuitenkaan käynyt ja pääsin piilon taakse. Nyt olin jo aika varma, että liike onnistuu täydellisesti. Niin vain kolmen minuutin jälkeen koira edelleen pysyi maassa ja nousi vasta luvan saatuaan istumaan. Tästä siis ne täydet 10 pistettä.
Seuraaminen taluttimetta sujui ainakin kontaktin kannalta tosi hyvin. Vähän meinasi loppupätkällä pikkuisen katse tippua, mutta muuten olen Hukan kontaktiin erittäin tyytyväinen. On tätä treenattukin. Vaikea mennä nyt sanomaan kaikkia virheitä, kun en tällä kertaa saanut videokuvaa kokeesta. Pisteitä saatiin 8,5, joten jotain meni pieleen. Yksi välistopin perusasento taisi olla ainakin vino. Ja sitten tosiaan se pieni kontaktin pudotus oli lopussa. Ääntäkin pojasta lähti, joten sekin toki saattoi vaikuttaa. Tiedä näistä, kun ei voi jälkikäteen katsoa uusintana.
Liikkeestä maahanmeno oli vissiinkin täydellisyyttä hipova ja etenkin tarpeeksi nopea, kun siitä tuli 10 pistettä.
Luoksetulossa pisteitä pudotti varmasti hidas pysähtyminen. Ei ollut kovin napakka stoppi. Mutta onneksi kuitenkin pysähtyi vaikkakin pienellä viiveellä. 8 pistettä.
Liikkeestä seisomisesta saatiin 8,5 pistettä. En tiedä miten napakasti koira pysähtyi ja jälkeen päin ajattelin, että olisin voinut kysyä asiaa, mutta se nyt jäi. Jotain kuitenkin meni pieleen. Muistelen tässä, että oliko loppuperusasento vino..? Ainakin Hukalla on siihen taipumusta.
Noutaminen sujui hyvin. Hyvin koira lähti ja palautti tällä kertaa ilman kunniakierrosta. :-) Luovutus oli kyllä löysä ja kapula melkein olisi voinut tippua ennen aikojaan. Sekö sitten vei pisteen ja jäljelle jäi 9.
Kauko-ohjaukseen ei sanottavaa juurikaan. 10 pistettä. Toki tuomari mainitsi, että koira meni aavistuksen viinoon makaamaan sivulla, mutta korjasi kyllä istumaannousun jälkeen itsensä suoraan ja seuraava maahanmeno oli suora. Kokonaisuus kuitenkin hieno, joten ei onneksi pisteen vähennyksiä.
Estehyppykin meni tosi hienosti. Ei ollut mitään ongelmia. Täydet 10 tästäkin.
Kokonaisvaikutuksessa näkyi Hukan ääntely ja se, että ennen liikkeitä oli pientä hakemista perusasennon kanssa. 8 pistettä kuitenkin. Tämä taitaa olla meillä se vakiopistemäärä tästä.
Kerrointen jälkeen pisteitä saatiin yhteensä 184 ja näin ollen ensimmäinen AVO1 -tulos. Lisäksi oltiin luokkamme parhaita ja saatiin siitä vielä kunniapalkinto.
Ja eikä siinä vielä kaikki, vaan tosiaan tämä oli myös meidän henkilökohtainen piste-ennätys.
Hieno päivä!
Tästä jatketaan taas kohti seuraavia koitoksia ja toivottavasti hiukan vähemmällä jännittämisellä.
Loppuun vielä Hukan palkintoposeeraus.
maanantai 25. elokuuta 2014
Tuplasti onnea ja muuta mukavaa
Menneellä viikolla vietettiin tiistaina 19.8. tuplasynttäreitä.
Meidän nuorin asukki, vajaa metrin mittainen käärmeen puikula, täytti vuoden. Iso pötkytä tuosta onkin jo tullut vuoden aikana ja kasvu vielä vain jatkuu muutaman vuoden. Pitäisi tässä alkaa ahertamaan terraarioprojektin parissa, kun ostin lierolle kunnon lukaalin, niin sanotusti. Eipähän tarvii olla ihan heti olla ostamassa isompaa... tai oikeastaan ei tarvitse ostaa ollenkaan, kyllä se sen verran iso boksi tällä kertaa on. Ihan ensin hakusessa on jonkinlainen taso johon terran tai oikeammin akvaarion voisi sijoittaa. Ihan mikä tahansa riuku ei tuon alla kestä. Sitten voisikin alkaa sisustaa. Tarkoitus olisi myös tehdä kalliotausta akvan taka"seinustalle". Tai ainakin yritän tehdä, saa nähdä onnistuuko. Siitä lisää jahka aloitan sen projektin. (Voi siis mennä aikaa tovi.) ;-)
Toiset synttärit olikin sitten meidän vanhimmalla karvalapsella. Rocky-herra täytti jo yhdeksän vuotta... ajatella... siis yhdeksän. Voi tavaton kun aika menee nopeeta. Tokihan ikä alkaa jo näkyä ja askel painaa välillä, kuinkas muutenkaan nivelrikkoisella... mutta mieli on vielä virkeä. Toivomme että se myös pysyykin virkeänä vielä pitkään.
Mutta siis itse synttäripäivä meni leppoisasti, tai niin ainakin minulle sanottiin. Itsehän olin töissä, mutta isäntä viihdytti synttäriväkeä. :-) Minä sitten vain illalla tarjoilin pojille herkkuateriat juhlan kunniaksi. Omat nappulat saivat lisukkeeksi Best-In Kotoisaa Lihapataa. Hyvin kelpasi molemmille ruoka illalla ja vielä seuraavaksi aamuksikin jäi herkullista lihapataa tarjottavaksi. Eipä tarvinnut aamullakaan houkutella poikia syömään. ;-)
Virallista synttärikuvaa ei taas ole, mutta saatte nauttia parin viikon takaisesta veden pärskeestä ja herran niin kuvauksellisesta uljaudesta, kun käytiin uimassa. Silloin oli vielä oikein lämmin keli.
Hukan kanssa ollaan toki taas treenailtu ahkerasti. Ihan hyvät treenit oli torstaina vaikka yksin treenasinkin... tai en siis yksin vaan Hukan kanssa. :-) Otettiin lähes kaikki avoimenluokan liikkeet jotenkin läpi. Onhan siellä niitä pikkuvikoja, joista pitäs jollain opilla päästä eroon, mutta näillä nyt mennään tiistaina kokeeseen. Eilen otin esteen, kun ei siihen torstaina ollut mahdollisuutta. Kokeen ollessa jo näin lähellä en ottanut esteen kuin kerran. Ja eipä siihen sen enempää tarvinnut, kun se meni nappiin. Lisäksi otin kerran myös noudon, kun torstaina jäi vähän huono fiilis siitä. Eilen se kuitenkin onnistui ekalla, joten eipä siitäkään sen enempää.
Koirajuttujen lisäksi myös eräs vanha tuttu harrastus on taas lähtenyt vauhtiin inspiraation innoittamana. Torstaina valmistui ensimmäiset ja eilen toiset... neulotut rannekkeet (tai mitkä niiden oikea nimitys nyt onkaan). Tuolla kun näkyy noita joskus johonkin tarkoitukseen ostettuja lankoja lojuvan niin nyt pääsi pari kerää jo käyttöön astikin. Samalla iski tosiaan isompikin inspiraatio. Uutta sukkalankaakin piti jo ostaa ja isännälle pitäisi koittaa jonkinlainen pipokin vääntää. Nythän tuo on hyvä aloitella, niin ehtii toivottavasti ennen kylmempiä kelejä käyttöön uudet villa-asusteet.
Semmosia juttuja tällä kertaa.
Palataan tiistaina viimestään kokeen jälkitunnelmiin.
Meidän nuorin asukki, vajaa metrin mittainen käärmeen puikula, täytti vuoden. Iso pötkytä tuosta onkin jo tullut vuoden aikana ja kasvu vielä vain jatkuu muutaman vuoden. Pitäisi tässä alkaa ahertamaan terraarioprojektin parissa, kun ostin lierolle kunnon lukaalin, niin sanotusti. Eipähän tarvii olla ihan heti olla ostamassa isompaa... tai oikeastaan ei tarvitse ostaa ollenkaan, kyllä se sen verran iso boksi tällä kertaa on. Ihan ensin hakusessa on jonkinlainen taso johon terran tai oikeammin akvaarion voisi sijoittaa. Ihan mikä tahansa riuku ei tuon alla kestä. Sitten voisikin alkaa sisustaa. Tarkoitus olisi myös tehdä kalliotausta akvan taka"seinustalle". Tai ainakin yritän tehdä, saa nähdä onnistuuko. Siitä lisää jahka aloitan sen projektin. (Voi siis mennä aikaa tovi.) ;-)
 |
| |
Toiset synttärit olikin sitten meidän vanhimmalla karvalapsella. Rocky-herra täytti jo yhdeksän vuotta... ajatella... siis yhdeksän. Voi tavaton kun aika menee nopeeta. Tokihan ikä alkaa jo näkyä ja askel painaa välillä, kuinkas muutenkaan nivelrikkoisella... mutta mieli on vielä virkeä. Toivomme että se myös pysyykin virkeänä vielä pitkään.
Mutta siis itse synttäripäivä meni leppoisasti, tai niin ainakin minulle sanottiin. Itsehän olin töissä, mutta isäntä viihdytti synttäriväkeä. :-) Minä sitten vain illalla tarjoilin pojille herkkuateriat juhlan kunniaksi. Omat nappulat saivat lisukkeeksi Best-In Kotoisaa Lihapataa. Hyvin kelpasi molemmille ruoka illalla ja vielä seuraavaksi aamuksikin jäi herkullista lihapataa tarjottavaksi. Eipä tarvinnut aamullakaan houkutella poikia syömään. ;-)
Virallista synttärikuvaa ei taas ole, mutta saatte nauttia parin viikon takaisesta veden pärskeestä ja herran niin kuvauksellisesta uljaudesta, kun käytiin uimassa. Silloin oli vielä oikein lämmin keli.
 |
| Hurja vesipeto. |
 |
| :-P "Lällälää!" |
 |
| Täältä tullaan! |
 |
Hukan kanssa ollaan toki taas treenailtu ahkerasti. Ihan hyvät treenit oli torstaina vaikka yksin treenasinkin... tai en siis yksin vaan Hukan kanssa. :-) Otettiin lähes kaikki avoimenluokan liikkeet jotenkin läpi. Onhan siellä niitä pikkuvikoja, joista pitäs jollain opilla päästä eroon, mutta näillä nyt mennään tiistaina kokeeseen. Eilen otin esteen, kun ei siihen torstaina ollut mahdollisuutta. Kokeen ollessa jo näin lähellä en ottanut esteen kuin kerran. Ja eipä siihen sen enempää tarvinnut, kun se meni nappiin. Lisäksi otin kerran myös noudon, kun torstaina jäi vähän huono fiilis siitä. Eilen se kuitenkin onnistui ekalla, joten eipä siitäkään sen enempää.
Koirajuttujen lisäksi myös eräs vanha tuttu harrastus on taas lähtenyt vauhtiin inspiraation innoittamana. Torstaina valmistui ensimmäiset ja eilen toiset... neulotut rannekkeet (tai mitkä niiden oikea nimitys nyt onkaan). Tuolla kun näkyy noita joskus johonkin tarkoitukseen ostettuja lankoja lojuvan niin nyt pääsi pari kerää jo käyttöön astikin. Samalla iski tosiaan isompikin inspiraatio. Uutta sukkalankaakin piti jo ostaa ja isännälle pitäisi koittaa jonkinlainen pipokin vääntää. Nythän tuo on hyvä aloitella, niin ehtii toivottavasti ennen kylmempiä kelejä käyttöön uudet villa-asusteet.
 |
| Tässä ne ensimmäiset, ns. kokeilukappaleet. Tehty ihan peruslapasen ohjeella. Niin sanotusti kesken jäänyt lapanen. 7 veljestä Polkka-lanka, sininen sävy. |
 | |
| Tässä toiset tekeleet. Hiukan mietitty, että millaset ois kivat. Netistä löytyy paljon vaihtoehtoja tekemiseen, mutta tuo joustinneule tuonne sormien päähän on kyllä mainio. Ei lähde rullautumaan, kuten noissa ekoissa rannekkeissa. Mietinkin, että jaksanko purkaa ekoja sen verran, että tekisin niidenkin loppuun joustinneuletta. Saa nähdä, ei nuo nyt vielä ainakaan paljoa häiritse. Tässäkin käytetty 7 veljestä ja ilmeisesti Raita-lanka kyseessä. Tosin jo vanhempaa mallistoa. |
Semmosia juttuja tällä kertaa.
Palataan tiistaina viimestään kokeen jälkitunnelmiin.
lauantai 16. elokuuta 2014
Valkkaritreffit, osa 1
Käytiin eilen Hukan kanssa lenkkeilemässä toisen valkkarin omistajan kanssa. Mukaan piti tulla kolmaskin, mutta narttu aloittikin juoksut, joten he jäivät sitten pois lenkiltä. Mutta Hukan kaverina oli kuitenkin Iines-tyttönen. Ja sen pidemmittä puheitta kuviin.
Mukava lenkki oli ja varmaan pian otetaan uudestaan. On se kyllä helppo lähteä uusia koiriakin tapaamaan, kun tietää että Hukka osaa olla sosiaalinen koira. Ja miten jännä on ollut huomata, että kyllä se vain noilla valkeilla tuntuu synkkaavan heti. Ihan eri meininki on oman rodun edustajien kuin muiden rotuisten kanssa.
Hukka oli kovin tyytyväisen oloinen loppu illan, kun sai kunnon lenkin. Eikä tuota kyllä omaakaan unta tarvinnut odotella, kun sängyn pohjalle kaatui.
Palataan taas.
 |
| Hukan viilentymisyritys. Iines sentään tyytyi vain juomaan lätäköstä. |
 |
| Pusi pusi. Iines ei ehkä ihan niin innoissaan Hukan kurapusuista. ;-) |
 |
| Nenänvaihto. |
 |
| Pönöttäjät. |
 |
| Välillä vähän juostiinkin ja leikittiin. |
 | ||
| Iineksen ilme... "Jätkähän meinaa päälle tulla!" :-) |
Mukava lenkki oli ja varmaan pian otetaan uudestaan. On se kyllä helppo lähteä uusia koiriakin tapaamaan, kun tietää että Hukka osaa olla sosiaalinen koira. Ja miten jännä on ollut huomata, että kyllä se vain noilla valkeilla tuntuu synkkaavan heti. Ihan eri meininki on oman rodun edustajien kuin muiden rotuisten kanssa.
Hukka oli kovin tyytyväisen oloinen loppu illan, kun sai kunnon lenkin. Eikä tuota kyllä omaakaan unta tarvinnut odotella, kun sängyn pohjalle kaatui.
Palataan taas.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Mölleissä ja tositoimissa
Tokoa, tokoa, tokoa... Se on ollut viime aikoina pinnalla meidän tekemisessä.
Aloitan lyhyesti kertomalla meidän möllikokeesta parin viikon takaa. Sen jälkeen olin kovin varmoilla, että virallisessa kokeessa meillä ei ole hätää. Mutta tuohon kokeeseen palataan myöhemmin tässä tekstissä.
MÖLLITOKO, AVOINLUOKKA, 25.6.2014 KUOPIOHALLIN KENTTÄ
Paikkamakuu meni ihan rutiinisti hyvin niin kuin treeneissäkin aina. Ekalla maahan, paikalla kokonaiset kolme minuuttia ja nätisti sivulle perusasentoon lopuksi. Näin sen pitääkin mennä. Pisteitä 10.
Seuraaminen oli oikein pätevää. Ensimmäinen pysähdys meni Hukalta vähän ohi ja jossain vaiheessa katse harhaili, mutta muuten aika hyvä suoritus. Tästä 8,5.
Liikkeestä maahanmenossa kalvaa se alasmenon nopeus. Koira pystyy parempaankin. Pisteitä kuitenkin 9.
Luoksetulon pysähdys pitäisi olla nopeampi, koira kyllä kykenee täsmällisempään stoppiin. Perusasento oli lopussa vino. Näistä vähennyksiä ja pisteitä jäi 8.
Liikkeestä seisominenkin kaipaa pysähtymiseen napakkuutta. Pysähtyi siis ihan hyvin, mutta voisi olla parempikin. Perusasento tässäkin vino. Pisteitä 9.
Nouto oli muuten hyvä, mutta hiukan Hukka jäyti kapulaa ennen sivulle tuloa ja jäi vähän haaveilemaan takana ennen sivulle istumista. 8 pistettä kuitenkin.
Kauko-ohjauksessa jouduin antamaan toisen istu-käskyn ekassa nousussa. Muuten suoritti asennonvaihdot ekalla, mutta nopeutta vaatii tämäkin liike. Koira pystyy nopeampaankin suoritukseen. 8,5.
Este meni oikein taidokkaasti ja periaatteessa puhtaasti, mutta edelleen.... se nopeuden puuttuminen on se meidän kompastuskivi. Kuitenkin pisteitä 9,5.
Kokonaisvaikutus 9. Koira vinkui... yllättäin.
Tämä möllikoe antoi uskoa tulevaan kokeeseen huimalla 176,5 pisteen suorituksella. Ajattelin, että kyllähän se koekin nyt ykköstulokselle jää.
Mutta täytyy kuitenkin muistaa, että olemme tekemisissä toisen elävän olennon kanssa, jolla on oma tahto ja oma ajatusmaailma. :-)
Niinpä pääsemme itse eiliseen kokeeseen, joka ei sitten mennyt ihan niin kuin olin ajatellut.
TOKOKOE, AVOINLUOKKA, 8.7.2014 MAANINKA
Tämä oli siis meidän ensimmäinen avoimenluokan virallinen koe.
Tuomarina Katja Rautiainen.
Ja mainittakoon vielä tähän alkuun se, että auringossa oli varmasti lämmintä ainakin se 30 astetta. Hukka oli ihan sekaisin. En oikein muutakaan keksi, mikä olisi sotkenut pojan pään näin "pahasti". Koiran saaminen perusasentoonkin oli todella vaikeaa. Ei ollut pojalla juurikaan tekemisenhalua eilen. Ei ole ikinä ollut moista edes treeneissä.
Paikallamakuu meni ihan metsään. Koira ei mennyt maahan kuin toisella käskyllä ja pienellä käsiavulla. Ja kun pääsin koirasta pari metriä irti niin eikö se jo pompannut seisomaan. Se meni sitten siinä, otin koiran ja poistuin kehästä. Ansaitsimme tasan nolla pistettä.
Tämän sotkun jälkeen olisi tarvinnut pienen tauon, mutta me oltiinkin ekana yksilösuorituksissa joten eipä siinä sitten. Onneksi koiran sai kuitenkin herätellä ennen omaa suoritusta... tai tässä tapauksessa sain yrittää herätellä. Kyllä se oikeastaan hetkeksi heräsikin, mutta se ei pitkään kestänyt.
Sitten mentiin.
Seuraamiseen ei meinattu edes päästä lähtemään, kun koira ei ottanut kontaktia ja perusasentoon tulokin oli ihan ihmeellistä hamuilua. Vähän aikaa siinä etsittiin oikeaa asentoa ja sitten päästiin liikkeellekin jopa. Ensimmäinen suoranpätkä ja käännös vasemmalle meni oikein hyvin jopa, mutta sitten alkoi ongelmat. Hukka jätätti seuraamisessa. Onneksi eka pysähdys meni ihan hyvin kuitenkin. Liikkeelle lähdettäessä koira taas jätätti ja seuraaminen oli haahuilua. Täyskäännöksetkin meni niin pitkällä kaarella ettei mitään järkeä. Juoksuosuus oli onneksi ihan ok. Yksi pysähdyksen perusasento oli vino. Tästä "iltakävelystä" saatiin pisteitä 7,5.
Liikkeestä maahanmeno oli tässä vaiheessa oikeastaan yllätys. Olin ihan varma ettei tästä tule mitään, kun koira on tuossa tilassa. Ja piti liikkurillekin sanoa, että "hetki pieni", kun kysyttiin onko ohjaaja valmis. Haettiin taas perusasentoa ja etenkin sitä kontaktia. Sekin oli ihan jossain muualla kuin Hukassa tällä kertaa. Säätämisen jälkeen sain perusasennon koottua ja päästiin taas liikkeelle. Seuraaminen oli positiivinen yllätys ja ihan melkein Hukkaa itseään. Maahanmeno yllättäin hidas, mutta sentään suora, ei tullut koiralta sivuaskelta. :-) Perusasenotoon nousukin oli kovin verkkainen. Kuitenkin suht pätevänoloisesta suorituksesta 9 pistettä.
Luoksetulon stopista puuttui Hukan tyyliin se napakkuus. Ja sitten muistelen kovasti, että oliko perusasento lopussa vino. En ole ihan varma ja videoltakaan ei saa selvää kuvakulman takia. Pisteitä 8.
Liikkeestä seisomisessa oli ainakin vino loppuasento ja tässäkin pysähtyminen voisi olla täsmällisempi. Pienet virheet vähensi pisteen ja saatiin 9.
Nouto toikin sitten väkisin hymyn naamalleni... eikä suinkaan sen takia, että se meni niin loistavasti. Hukka kyllä lähti hyvin hakemaan kapulaa, mutta takaisin tullessa poitsu päättikin tehdä pienen kunnialenkin. Pieni kaarros vasemmalle samalla kameralle poseeraten. Olin juuri sanomassa jotain Hukalle, mutta sitten se lähtikin tulemaan kohti. Hiukan piti paineitakin purkaa ja puraista kapulaa pari kertaa ennen sivulle istumista. Palautus kuitenkin taisi olla loppujen lopuksi suora sentään eikä tullut vinoa perusasentoa. Kaarros ja jäytäminen tiputti pisteet kahdeksaan.
Kaukot oli myöskin iloinen yllätys. Kaikki asennonvaihdot tehtiin ekalla käskyllä, jopa se eka istumaannousu. :-) Nopeuden puuttuminen vaihdoissa vei kuitenkin pisteen, jättäen 9.
Este meni hyvin laiskasti tällä kertaa, mikä ei kyllä ollut yllätys kun koko koe oli mennyt vähän lepsuillen. Yli mentiin ekalla, istuminen käskystä hitaasti ja sivu-käskyn jälkeen oli suht pitkä viive ennen kuin koira palasi esteen yli sivulle. Eli hitaasta suorittamista taas pisteitä pois, lopulta saatiin 7,5. Tuomari huomautti myös siitä, että koira istuu todella lähelle estettä.
Kokonaisvaikutus jäi vinkumisen ja varmaan tuon laiskuuden takia kahdeksaan pisteeseen.
Sain kuitenkin kehuja, että hyvin kasasin meidän homman loppua kohti kaiken sen säätämisen jälkeen... kun ei edes peruasentoa meinannut alkuun saada kunnolla kohdalleen. Ja silloin kuin meni hyvin niin meidän tekeminen oli ihan kivan näköistä.
Yhteensä pisteitä saatiin 141, joka on AVO2-tulos.
Näilläkin pisteillä kuitenkin pääsi palkintosijalle 3, kun koirakoita oli avoimessaluokassa neljä. :-) Saatiin mitallikin.
Nyt vain iloista treeniä palauttamaan eilisestä ja ahkerasti säätämään noita yleisiä virheitä pois. Seuraava koe näillä näkymin vasta elokuun lopulla, joten hyvin ehtii treenailla.
Nyt lähdetään poikien kans järveen polskimaan.
Mukavaa kesää!
(Nyt kun se vihdoin tuli.) ;-)
Aloitan lyhyesti kertomalla meidän möllikokeesta parin viikon takaa. Sen jälkeen olin kovin varmoilla, että virallisessa kokeessa meillä ei ole hätää. Mutta tuohon kokeeseen palataan myöhemmin tässä tekstissä.
MÖLLITOKO, AVOINLUOKKA, 25.6.2014 KUOPIOHALLIN KENTTÄ
Paikkamakuu meni ihan rutiinisti hyvin niin kuin treeneissäkin aina. Ekalla maahan, paikalla kokonaiset kolme minuuttia ja nätisti sivulle perusasentoon lopuksi. Näin sen pitääkin mennä. Pisteitä 10.
Seuraaminen oli oikein pätevää. Ensimmäinen pysähdys meni Hukalta vähän ohi ja jossain vaiheessa katse harhaili, mutta muuten aika hyvä suoritus. Tästä 8,5.
Liikkeestä maahanmenossa kalvaa se alasmenon nopeus. Koira pystyy parempaankin. Pisteitä kuitenkin 9.
Luoksetulon pysähdys pitäisi olla nopeampi, koira kyllä kykenee täsmällisempään stoppiin. Perusasento oli lopussa vino. Näistä vähennyksiä ja pisteitä jäi 8.
Liikkeestä seisominenkin kaipaa pysähtymiseen napakkuutta. Pysähtyi siis ihan hyvin, mutta voisi olla parempikin. Perusasento tässäkin vino. Pisteitä 9.
Nouto oli muuten hyvä, mutta hiukan Hukka jäyti kapulaa ennen sivulle tuloa ja jäi vähän haaveilemaan takana ennen sivulle istumista. 8 pistettä kuitenkin.
Kauko-ohjauksessa jouduin antamaan toisen istu-käskyn ekassa nousussa. Muuten suoritti asennonvaihdot ekalla, mutta nopeutta vaatii tämäkin liike. Koira pystyy nopeampaankin suoritukseen. 8,5.
Este meni oikein taidokkaasti ja periaatteessa puhtaasti, mutta edelleen.... se nopeuden puuttuminen on se meidän kompastuskivi. Kuitenkin pisteitä 9,5.
Kokonaisvaikutus 9. Koira vinkui... yllättäin.
Tämä möllikoe antoi uskoa tulevaan kokeeseen huimalla 176,5 pisteen suorituksella. Ajattelin, että kyllähän se koekin nyt ykköstulokselle jää.
Mutta täytyy kuitenkin muistaa, että olemme tekemisissä toisen elävän olennon kanssa, jolla on oma tahto ja oma ajatusmaailma. :-)
Niinpä pääsemme itse eiliseen kokeeseen, joka ei sitten mennyt ihan niin kuin olin ajatellut.
TOKOKOE, AVOINLUOKKA, 8.7.2014 MAANINKA
Tämä oli siis meidän ensimmäinen avoimenluokan virallinen koe.
Tuomarina Katja Rautiainen.
Ja mainittakoon vielä tähän alkuun se, että auringossa oli varmasti lämmintä ainakin se 30 astetta. Hukka oli ihan sekaisin. En oikein muutakaan keksi, mikä olisi sotkenut pojan pään näin "pahasti". Koiran saaminen perusasentoonkin oli todella vaikeaa. Ei ollut pojalla juurikaan tekemisenhalua eilen. Ei ole ikinä ollut moista edes treeneissä.
Paikallamakuu meni ihan metsään. Koira ei mennyt maahan kuin toisella käskyllä ja pienellä käsiavulla. Ja kun pääsin koirasta pari metriä irti niin eikö se jo pompannut seisomaan. Se meni sitten siinä, otin koiran ja poistuin kehästä. Ansaitsimme tasan nolla pistettä.
Tämän sotkun jälkeen olisi tarvinnut pienen tauon, mutta me oltiinkin ekana yksilösuorituksissa joten eipä siinä sitten. Onneksi koiran sai kuitenkin herätellä ennen omaa suoritusta... tai tässä tapauksessa sain yrittää herätellä. Kyllä se oikeastaan hetkeksi heräsikin, mutta se ei pitkään kestänyt.
Sitten mentiin.
Seuraamiseen ei meinattu edes päästä lähtemään, kun koira ei ottanut kontaktia ja perusasentoon tulokin oli ihan ihmeellistä hamuilua. Vähän aikaa siinä etsittiin oikeaa asentoa ja sitten päästiin liikkeellekin jopa. Ensimmäinen suoranpätkä ja käännös vasemmalle meni oikein hyvin jopa, mutta sitten alkoi ongelmat. Hukka jätätti seuraamisessa. Onneksi eka pysähdys meni ihan hyvin kuitenkin. Liikkeelle lähdettäessä koira taas jätätti ja seuraaminen oli haahuilua. Täyskäännöksetkin meni niin pitkällä kaarella ettei mitään järkeä. Juoksuosuus oli onneksi ihan ok. Yksi pysähdyksen perusasento oli vino. Tästä "iltakävelystä" saatiin pisteitä 7,5.
Liikkeestä maahanmeno oli tässä vaiheessa oikeastaan yllätys. Olin ihan varma ettei tästä tule mitään, kun koira on tuossa tilassa. Ja piti liikkurillekin sanoa, että "hetki pieni", kun kysyttiin onko ohjaaja valmis. Haettiin taas perusasentoa ja etenkin sitä kontaktia. Sekin oli ihan jossain muualla kuin Hukassa tällä kertaa. Säätämisen jälkeen sain perusasennon koottua ja päästiin taas liikkeelle. Seuraaminen oli positiivinen yllätys ja ihan melkein Hukkaa itseään. Maahanmeno yllättäin hidas, mutta sentään suora, ei tullut koiralta sivuaskelta. :-) Perusasenotoon nousukin oli kovin verkkainen. Kuitenkin suht pätevänoloisesta suorituksesta 9 pistettä.
Luoksetulon stopista puuttui Hukan tyyliin se napakkuus. Ja sitten muistelen kovasti, että oliko perusasento lopussa vino. En ole ihan varma ja videoltakaan ei saa selvää kuvakulman takia. Pisteitä 8.
Liikkeestä seisomisessa oli ainakin vino loppuasento ja tässäkin pysähtyminen voisi olla täsmällisempi. Pienet virheet vähensi pisteen ja saatiin 9.
Nouto toikin sitten väkisin hymyn naamalleni... eikä suinkaan sen takia, että se meni niin loistavasti. Hukka kyllä lähti hyvin hakemaan kapulaa, mutta takaisin tullessa poitsu päättikin tehdä pienen kunnialenkin. Pieni kaarros vasemmalle samalla kameralle poseeraten. Olin juuri sanomassa jotain Hukalle, mutta sitten se lähtikin tulemaan kohti. Hiukan piti paineitakin purkaa ja puraista kapulaa pari kertaa ennen sivulle istumista. Palautus kuitenkin taisi olla loppujen lopuksi suora sentään eikä tullut vinoa perusasentoa. Kaarros ja jäytäminen tiputti pisteet kahdeksaan.
Kaukot oli myöskin iloinen yllätys. Kaikki asennonvaihdot tehtiin ekalla käskyllä, jopa se eka istumaannousu. :-) Nopeuden puuttuminen vaihdoissa vei kuitenkin pisteen, jättäen 9.
Este meni hyvin laiskasti tällä kertaa, mikä ei kyllä ollut yllätys kun koko koe oli mennyt vähän lepsuillen. Yli mentiin ekalla, istuminen käskystä hitaasti ja sivu-käskyn jälkeen oli suht pitkä viive ennen kuin koira palasi esteen yli sivulle. Eli hitaasta suorittamista taas pisteitä pois, lopulta saatiin 7,5. Tuomari huomautti myös siitä, että koira istuu todella lähelle estettä.
Kokonaisvaikutus jäi vinkumisen ja varmaan tuon laiskuuden takia kahdeksaan pisteeseen.
Sain kuitenkin kehuja, että hyvin kasasin meidän homman loppua kohti kaiken sen säätämisen jälkeen... kun ei edes peruasentoa meinannut alkuun saada kunnolla kohdalleen. Ja silloin kuin meni hyvin niin meidän tekeminen oli ihan kivan näköistä.
Yhteensä pisteitä saatiin 141, joka on AVO2-tulos.
Näilläkin pisteillä kuitenkin pääsi palkintosijalle 3, kun koirakoita oli avoimessaluokassa neljä. :-) Saatiin mitallikin.
Nyt vain iloista treeniä palauttamaan eilisestä ja ahkerasti säätämään noita yleisiä virheitä pois. Seuraava koe näillä näkymin vasta elokuun lopulla, joten hyvin ehtii treenailla.
Nyt lähdetään poikien kans järveen polskimaan.
Mukavaa kesää!
(Nyt kun se vihdoin tuli.) ;-)
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Laineilla keinuu...
Pojat pääsivät eilen ekaa kertaa veneilemään meidän pikkupaatilla. Huristeltiin yhteen lähisaareen makkaranpaistoon ja nokipannukahville.
Pojille tietysti puettiin pelastusliivit ja sitten vain veneen kyytiin. Ihan mielellään molemmat "laivaan" nousivat. Rocky oli jonkin verran hämillään eikä oikein tiennyt miten olla. Molemmat sekä meno- että tulimatkan ukko piippasi ja välillä meinasi mennä ulinan puolellekin. Namit onneksi hiukan helpotti oloa ja aika ajoin Rocky unohti "hädän". Onneksi ukko kuitenkin malttoi olla aloillaan suht hyvin vaikka olikin hermostunut matkanteosta. Saaressa ei tietenkään ollut ongelmia. :-) Sai höyrytä ja kahlata rannassa.
Hukka taasen oli erittäin positiivinen yllätys. Ihan kuin jätkä olisi veneillyt koko ikänsä. Menomatkalla Hukka hiukan piippasi, varmaan yhtyi vain Rockyn hysteriaan, mutta nopeasti poitsu kuitenkin rauhoittui ja tajusi ettei ole hätää. Siinä se pötkötteli miun jaloissa ja haisteli järvellä leijailevia hajuja. Saaressa Hukkakin juoksenteli ja tutki ympäristöä innokkaana. Parin tunnin jälkeen alkoi rauhoittumisen merkkejäkin jo näkyä molemmissa. Tulomatkalla Hukka sitten ottikin pienet torkut... taisi olla rankka reissu pienelle koiran mielelle taas. :-)
Sitten kuvia reissusta.
Mukava reissu ja ensi kerralla toivottavasti jo hiukan helpompi lähteä, kun ei niin tarvitse jännittää että miten menee. Toivotaan vain että kelit paranisi. Ei järvellä mukavaa ole kylmällä kelillä.
Semmonen juhannuspäivä oli se.
Seuraavaan kertaan!
Pojille tietysti puettiin pelastusliivit ja sitten vain veneen kyytiin. Ihan mielellään molemmat "laivaan" nousivat. Rocky oli jonkin verran hämillään eikä oikein tiennyt miten olla. Molemmat sekä meno- että tulimatkan ukko piippasi ja välillä meinasi mennä ulinan puolellekin. Namit onneksi hiukan helpotti oloa ja aika ajoin Rocky unohti "hädän". Onneksi ukko kuitenkin malttoi olla aloillaan suht hyvin vaikka olikin hermostunut matkanteosta. Saaressa ei tietenkään ollut ongelmia. :-) Sai höyrytä ja kahlata rannassa.
Hukka taasen oli erittäin positiivinen yllätys. Ihan kuin jätkä olisi veneillyt koko ikänsä. Menomatkalla Hukka hiukan piippasi, varmaan yhtyi vain Rockyn hysteriaan, mutta nopeasti poitsu kuitenkin rauhoittui ja tajusi ettei ole hätää. Siinä se pötkötteli miun jaloissa ja haisteli järvellä leijailevia hajuja. Saaressa Hukkakin juoksenteli ja tutki ympäristöä innokkaana. Parin tunnin jälkeen alkoi rauhoittumisen merkkejäkin jo näkyä molemmissa. Tulomatkalla Hukka sitten ottikin pienet torkut... taisi olla rankka reissu pienelle koiran mielelle taas. :-)
Sitten kuvia reissusta.
 |
| Rantavahti. (Rockylla päällä Hurtan pelastusliivit kokoa 40-80 kg. Herra ei ihan paras uimari ole, joten ajattelin hankkia sille pykälän "liian" isot liivit, jotta kelluvuus ja tuki olisi parempi. Ja sitä paitsi ne 40 kiloiselle tarkoitetut oli liian pienet. Nämä isommat on ihan sopivat, vaikka koiralla kiloja onkin alle 40.) |
 |
| Kova poika kahlaamaan... liivit saivat pian lähteä kun ei uinti ukkoa kiinnostanut tänään. |
 |
| Kalliorannan kunkku. |
 |
| Sää ei ollut lämmin, mutta oikealla varustuksella tarkeni hyvin. Onneksi ei sentään vettä tullut taivaalta. :-) |
 |
| Hukkaakaan ei uiminen kiinnostanut näin kylmällä. Käpyjen kanssa kyllä olisi voinut leikkiä vaikka koko päivän. |
 |
| Kotimatkalla. Siinä se nökötti ukko istua miun jalkojen välissä. |
 |
| Ja samaan aikaan selän takaa kuului suloinen tuhina. Korvat vain välillä helui erilaisten äänten suuntaan. (Hukalle arvelin riittävän 40 kiloon asti tarkoitetut liivit, sama merkki eli Hurttaa nämäkin. Muuten tosi hyvät, mutta tuosta kaulalta menevä osa on hiukan liian lyhyt. Juuri ja juuri yltää ympäri. Onneksi siinä on vielä tarran lisäksi sellainen klipsilukitus. Pelkän tarranauhan avulla ei pysyisi kiinni.) |
Mukava reissu ja ensi kerralla toivottavasti jo hiukan helpompi lähteä, kun ei niin tarvitse jännittää että miten menee. Toivotaan vain että kelit paranisi. Ei järvellä mukavaa ole kylmällä kelillä.
Semmonen juhannuspäivä oli se.
Seuraavaan kertaan!
lauantai 31. toukokuuta 2014
Kaukoja ja este
Tänään oltiin melkein reippaita ja päivän laiskottelun jälkeen otettiin vähän pihatottista. Teemana siis kaukot ja este.
Ennen kaukoja otettiin vähän perusasennon etsintää ja hyvinhän se sieltä hahmottui taas. Lopputreenin ajan tulikin varsin mallikkaita perusasentoja ennen ja jälkeen liikesarjan.
Aloitettiin kaukoilla. Maahan Hukka meni varsin innokkaasti ja oli oikein tekevän näköinen. Jätin koiran maahan ja menin reilun viiden metrin päähän. Annoin istu-käskyn käsimerkin kera ja hienosti nousi poika ylös pelkkää etupäätä liikuttaen. Wau! Palkkasin ekan istumisen heti.
Väliin otin ihan vain sivulta maahan ja palkka innokkaasta maahanmenosta.
Sitten otettiin uudestaan kaukoja. Koira sivulle ja maahan, poistuin saman matkan päähän. Istu-käskyllä koira nousi hetimiten istumaan ja odotti jatkoa. Käsky "maa" ja koira laskeutui etupään avulla alas, pylly hienosti paikoillaan. :-) Sitten vielä toinen istu-käsky ja mallikkaasta suorituksesta palkka. Treenin ajatuksena oli myös vahvistaa istu-käskyä, kun se on esteliikkeessäkin isona osana.
Otettiin tuo maa-istu-maa-istu -liikesarja toisenkin kerran ja hienosti Hukka suoriutui taas. Palkaksi palloilua pitkin pihaa. :-)
Esteellä otettiin ensin yli ja istu. Ylimeno oli varma ja Hukka oikein odotti milloin saa luvan lähteä hyppäämään. Koira jäi lähelle estettä ja kääntyi minuun päin. Annoin istu-käskyn ja Hukka napsahti istumaan. Palkkasin heti.
Sitten kokeiltiinkin koko liikesuoritus eli sivulta esteen yli, istu ja takaisin esteen yli sivulle. Hukka teki hienoa työtä ja saikin palloilla taas pitkin pihaa useamman kerran.
Innosta hihkuen otin vielä toisenkin kokonaisen suorituksen ja taas meni niin hienosti ettei sitä voinut palkata vähemmin kuin heittelemällä tennispalloa pitkin tannerta. Pätevä poika! <3
Tokihan koira jää istumaan inhottavan lähelle estettä, mutta kyllä se yli pääsee. Yritetään sitä etäisyyttä siihen hiukan saada, mutta en panikoi vaikka ei ihan heinäkuun alkuun vielä onnistuisi.
Koirasta huomasi koko treenin ajan kuinka innolla se suoritti liikkeet, kun ne ovat varmentuneet Hukalle ja se selvästi nyt tietää mitä siltä pyydetään.
Että semmoinen. Kyllä se kummasti näköjään piristää pilvisen sadetta uhkaavan päivän jälkeen kun illalla aurinkokin näyttäytyi. Saa edes pienet treenit aikaan. Eikä sitä minusta tämän enempää aina tarvitsekaan. Ainakin jäi hyvä mieli niin itselle kuin selvästi koirallekin. Olisi voinut vielä tehdä jotain... siihen on hyvä lopettaa.
Sama pätee myös tähän kirjoittamiseen. Paras lopettaa kun vielä intoa piisaa niin ei tarvitse väkisin näpytellä kirjainta toisen perään.
Hyvää kesäkuun alkua ja joillekin myös mukavaa kesäloman alkua!
Ennen kaukoja otettiin vähän perusasennon etsintää ja hyvinhän se sieltä hahmottui taas. Lopputreenin ajan tulikin varsin mallikkaita perusasentoja ennen ja jälkeen liikesarjan.
Aloitettiin kaukoilla. Maahan Hukka meni varsin innokkaasti ja oli oikein tekevän näköinen. Jätin koiran maahan ja menin reilun viiden metrin päähän. Annoin istu-käskyn käsimerkin kera ja hienosti nousi poika ylös pelkkää etupäätä liikuttaen. Wau! Palkkasin ekan istumisen heti.
Väliin otin ihan vain sivulta maahan ja palkka innokkaasta maahanmenosta.
Sitten otettiin uudestaan kaukoja. Koira sivulle ja maahan, poistuin saman matkan päähän. Istu-käskyllä koira nousi hetimiten istumaan ja odotti jatkoa. Käsky "maa" ja koira laskeutui etupään avulla alas, pylly hienosti paikoillaan. :-) Sitten vielä toinen istu-käsky ja mallikkaasta suorituksesta palkka. Treenin ajatuksena oli myös vahvistaa istu-käskyä, kun se on esteliikkeessäkin isona osana.
Otettiin tuo maa-istu-maa-istu -liikesarja toisenkin kerran ja hienosti Hukka suoriutui taas. Palkaksi palloilua pitkin pihaa. :-)
Esteellä otettiin ensin yli ja istu. Ylimeno oli varma ja Hukka oikein odotti milloin saa luvan lähteä hyppäämään. Koira jäi lähelle estettä ja kääntyi minuun päin. Annoin istu-käskyn ja Hukka napsahti istumaan. Palkkasin heti.
Sitten kokeiltiinkin koko liikesuoritus eli sivulta esteen yli, istu ja takaisin esteen yli sivulle. Hukka teki hienoa työtä ja saikin palloilla taas pitkin pihaa useamman kerran.
Innosta hihkuen otin vielä toisenkin kokonaisen suorituksen ja taas meni niin hienosti ettei sitä voinut palkata vähemmin kuin heittelemällä tennispalloa pitkin tannerta. Pätevä poika! <3
Tokihan koira jää istumaan inhottavan lähelle estettä, mutta kyllä se yli pääsee. Yritetään sitä etäisyyttä siihen hiukan saada, mutta en panikoi vaikka ei ihan heinäkuun alkuun vielä onnistuisi.
Koirasta huomasi koko treenin ajan kuinka innolla se suoritti liikkeet, kun ne ovat varmentuneet Hukalle ja se selvästi nyt tietää mitä siltä pyydetään.
Että semmoinen. Kyllä se kummasti näköjään piristää pilvisen sadetta uhkaavan päivän jälkeen kun illalla aurinkokin näyttäytyi. Saa edes pienet treenit aikaan. Eikä sitä minusta tämän enempää aina tarvitsekaan. Ainakin jäi hyvä mieli niin itselle kuin selvästi koirallekin. Olisi voinut vielä tehdä jotain... siihen on hyvä lopettaa.
Sama pätee myös tähän kirjoittamiseen. Paras lopettaa kun vielä intoa piisaa niin ei tarvitse väkisin näpytellä kirjainta toisen perään.
Hyvää kesäkuun alkua ja joillekin myös mukavaa kesäloman alkua!
torstai 29. toukokuuta 2014
Kahden kuukauden päivitys
Todellinen inspiraatio odottaa taas parempaa päivää, mutta jospa tänne edes jotain saisi suollettua. Ne harvat lukijatkin varmaan jo lopettaneet blogin seuraamisen. ;-)
Mennäänkin nyt ajassa taas taakse päin ja lähdetään pääsiäisestä nykyhetkeen.
Pääsiäisen aika vietettiin Hukkasen kanssa Pohjois-Karjalan puolella eli Joensuussa. Käytiin häiriköimässä Sarin ja Bennyn elämää. Eipä siitä oikeastaan hirveästi kirjallista tekstiä saa väännettyä, joten kuvitettakoon vierailu muutamalla tarkoin valitulla kuvalla. :-)
Mielellään Hukka metsässä kirmasi ihmistä etsien, mutta ei kuitenkaan innostunut oudosta ihmisestä sen enempää. Toistojen kanssa varmaan saisi oudotkin ihmiset kivoiksi, mutta muutenhan hakuilu taisi olla ihan hauskaa. Ainakin itse oli kiva katsoa oman koiran tekemistä. :-)
Mukava viikonloppu taas oli se.
********** ********** **********
Sitten hypätään noin kuukausi eteen päin toukokuun toiseen viikonloppuun. Käytiin Hukan kanssa Orimattilan Pakaalla moikkaamassa Pakkasharjun porukoita. Sielläkään ei mitään ihmeitä tapahtunut. Mentiin torstaina ja kotiin palattiin sunnuntaina. Perjantai vain puuhasteltiin, lauantai juhlittiin synttäreitä ja sunnuntaina yritettiin selvitä niistä juhlista. Hukka sai touhuta Caran ja Adan kanssa. Jatketaan kuva linjalla.
********** ********** **********
Sitten voidaankin puhua jo melkein nykyhetkestä. Viime viikonlopusta... lämpimästä, jopa kuumasta viikonlopusta. Koirat pääsivät uimaan kunnolla ekaa kertaa talven jälkeen. Hyvinhän tuo polskuttelu sujui. Alkuun Rocky oli taas epäileväinen, mutta kyllä se uimamaisteri sieltä taas löytyi kun isäntä karkasi tassupohjan ulottumattomiin. Siellä se kohta 9-vee ukkeli polskutteli menemään niin kuin olisi uinut koko ikänsä. Kyllä Rockysta huomaa miten mukavaa sillä on nyt kun ei tarvitse jäädä rannalle haukkumaan. Ukkokin oppi nauttimaan uimisesta. Kiitos Sari viime kesästä. ;-) Itse olin jo luopunut toivosta. Siihen vain tarvittiin joku ulkopuolinen ettei Rocky voinut tajuta mitä tapahtuisi.
Ja kun kerran kuvilla on aloitettu niin tässäpä lisää.
Niin ja täytyy muuten kehua sekin, että itsekin heitin talviturkin tällä samalla polskuttelureissulla.
Että semmonen kesäinen päivä. Kaikki kastuttiin enemmän tai vähemmän. Nyt sitten ollaan muutama päivä kastuttu ilman järveäkin. Ehkäpä se ensi viikolla taas aurinkokin paistaa. Vaikka eipä tuo sadesää ole kuin pukeutumiskysymys. Itselleni ostin kunnolliset vettähylkivät ulkoiluvaatteet niin kyllä passaa. Ja koirathan on säänkestäviä jo luonnostaan. Tosin oman laiskuuteni takia saatan pukea Rockyllekin sademanttelin, jos enemmälti satelee. Pitkäkarvaiset koirat ei ole ihan mun juttu, vaikka ukostakin saa ihan siedettävän kun leikkaa massu- ja tassukarvoja lyhyemmiksi. Itse märkyys ei niin haittaa, mutta ne kura ja roskat, jotka roiskuvat ukonkin massuun ja oikein tunkeutuvat ihan karvan juureen. Niitä kun ei millään meinaa saada pois eikä Rockyn kuivausyhteistyökyvyttömyys auta asiaa yhtään.
Mutta siinäpä oli taas kunnon päivityspläjäys. Ja voisin oikeastaan olla ahkera ja tehdä loppuun vielä pienen tokokatsauksen.
Eli nythän on niin, että heinäkuun alussa pitäisi startata eka avoimenluokan koe. Kesäkuu onkin sitten vissiin pelkkää treenaamista. Ei ihan olla vielä koevalmiita, mutta pakko oli kokeeseen jo ilmoittautua niin onpahan tavoite ja "pakko" treenata. Välillä kun tahtoo tuo treeni-into unohtua. ;-)
Paikalla makaaminen on hyvässä jamassa. Se on toki ollut vahva liike lähes aina, joten eipä siinä muuta kuin opetti koiran olemaan myös piilon ajan aloillaan. Vähän meinaa kuuntelu olla hakusessa, kun muidenkin käskyt kelpaa alas menoon. Tätä ollaan treenattu ja yhteiset paikkamakuutreenit onkin meille nyt tosi tärkeitä.
Seuraamiseen on tullut kontaktia hyvin lisää, kun sitä on vain alkanut nätisti vaatia koiralta enemmän. Käännöksissä on löysyyttä, mutta nekin on nyt ollut parilla treenikerralla parempia. Lisää vain käännös-palkka -treeniä niin kyllä se siitä.
Liikkeestä maahanmeno onkin nyt tarkkailun alla, koska Hukka tahtoo tehdä ennen alas menoaan sivuaskeleen vasemmalle. Treenataan suoraa maahanmenoa eikä edes oteta koko liikettä ennen kuin se on parempi. Mutta ei huolestuta, kyllä tässä vielä on kuukausi aikaa. ;-)
Luoksetuloja on tehty vain läpijuoksuna. Ei pysty ottamaan pysäytyksiä, koska Hukka alkaa heti ennakoimaan seuraavalla luoksetulolla. Nyt vahvistetaan stoppia ilman luoksetulotreeniä... ihan vain lenkillä ja muissa yhteyksissä. Siinä samalla vahvistetaan liikkeestä seisomisenkin pysähdystä. Ja niin kait se onkin, että jos osa-alueet on kunnossa niin itse liikekokonaisuuskin pitäisi sujua ongelmitta. Vai mitä? :-)
Noutoon olen aika tyytyväinen. Siitä on saatu kiva liike koiralle eikä Hukka jäydä kapulaa juuri ollenkaan enää. Perusasento kapulan kanssa on vielä hakusessa, mutta jospa pitoharjoitukset toisivat koiraa oikealle paikalle.
Kaukoja ei olla loppujen lopuksi paljoa edes treenattu, mutta hyvin Hukka ne on sisäistänyt. Toki se tietää mitä istu ja maahan tarkoittaa niin siihen on vain lisätty opittavaksi etupään käyttö asennosta toiseen siirryttäessä. Nyt aletaan ottaa etäisyyttä, koska se tuntuu tuovan epävarmuutta tekemiseen. Treeniä vain lisää.
Esteellä olen tyytyväinen vahvistuneeseen ylimenoon. Harvoin tarvitsee antaa uutta käskyä ylitykseen. Tässäkin liikkeessä koiralle on kyllä tuttu istu-käsky, mutta se lyhyt etäisyys esteeseen hankaloittaa koiran takaisin paluuta. Tokihan se siitä yli tulee, mutta helpomminkin se voisi mennä. Saa nähdä ehditäänkö saada sitä etäisyyttä kokeeseen mennessä, mutta mennään näillä jos ei muuten. :-)
Noin, nyt lopetan tämän päivityksen tähän.
Palaan taas... enemmin tai myöhemmin. ;-)
Toivottavasti enemmin... tällä kertaa.
Hyvää kesän alkua!
Mennäänkin nyt ajassa taas taakse päin ja lähdetään pääsiäisestä nykyhetkeen.
Pääsiäisen aika vietettiin Hukkasen kanssa Pohjois-Karjalan puolella eli Joensuussa. Käytiin häiriköimässä Sarin ja Bennyn elämää. Eipä siitä oikeastaan hirveästi kirjallista tekstiä saa väännettyä, joten kuvitettakoon vierailu muutamalla tarkoin valitulla kuvalla. :-)
 |
| Pojat tuli ihan hyvin toimeen ja leikkikin sujui. Välillä piti kyllä toppuutella Hukkaa, kun meinasi vanhemman uroksen egoilu nousta liikaa pintaan. |
 | |
| Painimisen lomassa piti välillä esittää suurta ja vahvaa vahtikoiraa. Pojat. ;-) |
 | |
| Viikonlopun ohjelmaan kuului myös vierailu collieporukan hakutreeneissä. Oli mukava nähdä hakutoimintaa ihan livenä ja Hukkakin pääsi kokeilemaan alkeellista hakua. |
Mielellään Hukka metsässä kirmasi ihmistä etsien, mutta ei kuitenkaan innostunut oudosta ihmisestä sen enempää. Toistojen kanssa varmaan saisi oudotkin ihmiset kivoiksi, mutta muutenhan hakuilu taisi olla ihan hauskaa. Ainakin itse oli kiva katsoa oman koiran tekemistä. :-)
Mukava viikonloppu taas oli se.
********** ********** **********
Sitten hypätään noin kuukausi eteen päin toukokuun toiseen viikonloppuun. Käytiin Hukan kanssa Orimattilan Pakaalla moikkaamassa Pakkasharjun porukoita. Sielläkään ei mitään ihmeitä tapahtunut. Mentiin torstaina ja kotiin palattiin sunnuntaina. Perjantai vain puuhasteltiin, lauantai juhlittiin synttäreitä ja sunnuntaina yritettiin selvitä niistä juhlista. Hukka sai touhuta Caran ja Adan kanssa. Jatketaan kuva linjalla.
 |
| Hukka ja Cara. Naisille ei kannata ryppyillä... |
 |
| ... aina jää altavastaajaksi. ;-) |
 |
| Onko hauskaa? "Arvaa vaan!" |
 |
| Ada-mamma |
 |
| Kolmen kopla. Hukka, Ada ja Cara |
********** ********** **********
Sitten voidaankin puhua jo melkein nykyhetkestä. Viime viikonlopusta... lämpimästä, jopa kuumasta viikonlopusta. Koirat pääsivät uimaan kunnolla ekaa kertaa talven jälkeen. Hyvinhän tuo polskuttelu sujui. Alkuun Rocky oli taas epäileväinen, mutta kyllä se uimamaisteri sieltä taas löytyi kun isäntä karkasi tassupohjan ulottumattomiin. Siellä se kohta 9-vee ukkeli polskutteli menemään niin kuin olisi uinut koko ikänsä. Kyllä Rockysta huomaa miten mukavaa sillä on nyt kun ei tarvitse jäädä rannalle haukkumaan. Ukkokin oppi nauttimaan uimisesta. Kiitos Sari viime kesästä. ;-) Itse olin jo luopunut toivosta. Siihen vain tarvittiin joku ulkopuolinen ettei Rocky voinut tajuta mitä tapahtuisi.
Ja kun kerran kuvilla on aloitettu niin tässäpä lisää.
Niin ja täytyy muuten kehua sekin, että itsekin heitin talviturkin tällä samalla polskuttelureissulla.
 |
| Hukka ja keppi. |
 |
| Ensin piti yrittää vanhaa taktiikkaa eli juoda järvi tyhjäksi niin kukaan ei huku. |
 |
| Parempi kuitekin uida rinnalla vahtimassa. Varsinainen vesipeto. <3 |
 |
| Näin sitä mennään... hirmusta koirauintia. :-) |
 |
| Very wet dog. |
 |
| Kesäkoira <3 |
 |
| "Vielä viis minuuttia... jooko?" |
Että semmonen kesäinen päivä. Kaikki kastuttiin enemmän tai vähemmän. Nyt sitten ollaan muutama päivä kastuttu ilman järveäkin. Ehkäpä se ensi viikolla taas aurinkokin paistaa. Vaikka eipä tuo sadesää ole kuin pukeutumiskysymys. Itselleni ostin kunnolliset vettähylkivät ulkoiluvaatteet niin kyllä passaa. Ja koirathan on säänkestäviä jo luonnostaan. Tosin oman laiskuuteni takia saatan pukea Rockyllekin sademanttelin, jos enemmälti satelee. Pitkäkarvaiset koirat ei ole ihan mun juttu, vaikka ukostakin saa ihan siedettävän kun leikkaa massu- ja tassukarvoja lyhyemmiksi. Itse märkyys ei niin haittaa, mutta ne kura ja roskat, jotka roiskuvat ukonkin massuun ja oikein tunkeutuvat ihan karvan juureen. Niitä kun ei millään meinaa saada pois eikä Rockyn kuivausyhteistyökyvyttömyys auta asiaa yhtään.
Mutta siinäpä oli taas kunnon päivityspläjäys. Ja voisin oikeastaan olla ahkera ja tehdä loppuun vielä pienen tokokatsauksen.
Eli nythän on niin, että heinäkuun alussa pitäisi startata eka avoimenluokan koe. Kesäkuu onkin sitten vissiin pelkkää treenaamista. Ei ihan olla vielä koevalmiita, mutta pakko oli kokeeseen jo ilmoittautua niin onpahan tavoite ja "pakko" treenata. Välillä kun tahtoo tuo treeni-into unohtua. ;-)
Paikalla makaaminen on hyvässä jamassa. Se on toki ollut vahva liike lähes aina, joten eipä siinä muuta kuin opetti koiran olemaan myös piilon ajan aloillaan. Vähän meinaa kuuntelu olla hakusessa, kun muidenkin käskyt kelpaa alas menoon. Tätä ollaan treenattu ja yhteiset paikkamakuutreenit onkin meille nyt tosi tärkeitä.
Seuraamiseen on tullut kontaktia hyvin lisää, kun sitä on vain alkanut nätisti vaatia koiralta enemmän. Käännöksissä on löysyyttä, mutta nekin on nyt ollut parilla treenikerralla parempia. Lisää vain käännös-palkka -treeniä niin kyllä se siitä.
Liikkeestä maahanmeno onkin nyt tarkkailun alla, koska Hukka tahtoo tehdä ennen alas menoaan sivuaskeleen vasemmalle. Treenataan suoraa maahanmenoa eikä edes oteta koko liikettä ennen kuin se on parempi. Mutta ei huolestuta, kyllä tässä vielä on kuukausi aikaa. ;-)
Luoksetuloja on tehty vain läpijuoksuna. Ei pysty ottamaan pysäytyksiä, koska Hukka alkaa heti ennakoimaan seuraavalla luoksetulolla. Nyt vahvistetaan stoppia ilman luoksetulotreeniä... ihan vain lenkillä ja muissa yhteyksissä. Siinä samalla vahvistetaan liikkeestä seisomisenkin pysähdystä. Ja niin kait se onkin, että jos osa-alueet on kunnossa niin itse liikekokonaisuuskin pitäisi sujua ongelmitta. Vai mitä? :-)
Noutoon olen aika tyytyväinen. Siitä on saatu kiva liike koiralle eikä Hukka jäydä kapulaa juuri ollenkaan enää. Perusasento kapulan kanssa on vielä hakusessa, mutta jospa pitoharjoitukset toisivat koiraa oikealle paikalle.
Kaukoja ei olla loppujen lopuksi paljoa edes treenattu, mutta hyvin Hukka ne on sisäistänyt. Toki se tietää mitä istu ja maahan tarkoittaa niin siihen on vain lisätty opittavaksi etupään käyttö asennosta toiseen siirryttäessä. Nyt aletaan ottaa etäisyyttä, koska se tuntuu tuovan epävarmuutta tekemiseen. Treeniä vain lisää.
Esteellä olen tyytyväinen vahvistuneeseen ylimenoon. Harvoin tarvitsee antaa uutta käskyä ylitykseen. Tässäkin liikkeessä koiralle on kyllä tuttu istu-käsky, mutta se lyhyt etäisyys esteeseen hankaloittaa koiran takaisin paluuta. Tokihan se siitä yli tulee, mutta helpomminkin se voisi mennä. Saa nähdä ehditäänkö saada sitä etäisyyttä kokeeseen mennessä, mutta mennään näillä jos ei muuten. :-)
Noin, nyt lopetan tämän päivityksen tähän.
Palaan taas... enemmin tai myöhemmin. ;-)
Toivottavasti enemmin... tällä kertaa.
Hyvää kesän alkua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)