tiistai 26. elokuuta 2014

Henkilökohtainen piste-ennätys

Niinpä niin. Tänään oli taas toko-koe päivä ja kuten otsikko sen kertookin niin hyvinhän se meni, mitä sitä pihtaamaan sen enempää.

Koe pidettiin Iisalmessa ja tuomarina toimi meille jo tuttu Erkki Shemeikka.

Tämä siis toinen avoimenluokan koe meillä.

Voi hyvä tavaton sitä paniikkia. Enpä muista ihan äsken taas jännittäneeni niin kovin. Tämä toki johtui ihan varmasti viime kokeen paikkamakuun pieleen menosta. Kun se voi kerran mennä pieleen niin miksi ei toistekin. Parhaani mukaan kuitenkin skarppasin ja pidin hermoni kurissa... Ainakin sitten kun otin koiran autosta ja lähdettiin kohti kisakehää. Olin rauhallinen omasta mielestäni ja pyysin Hukalta kontaktia paljon ennen kehään menoakin. Ja näinpä jo lähtöasetelma oli parempi kuin viime kerralla. Kehässä hiukan piti tarkastella mitä muita koiria rivissä on, mutta sitten vaadinkin jo pian taas kontaktin ja siitä se Hukan työmoodikin sitten löytyi.

Paikalla makaaminen: Hukka oli siis hyvin kontaktissa jo heti alusta lähtien. Maahan se meni ekalla ja pysyikin siellä vielä. Pääsin lähtemään koiran luota ja koko ajan odotin, että kohta kuitenkin minun käsketään ottamaan koira kiinni. (Niin kuin viime kokeessa.) Näin ei kuitenkaan käynyt ja pääsin piilon taakse. Nyt olin jo aika varma, että liike onnistuu täydellisesti. Niin vain kolmen minuutin jälkeen koira edelleen pysyi maassa ja nousi vasta luvan saatuaan istumaan. Tästä siis ne täydet 10 pistettä.

Seuraaminen taluttimetta sujui ainakin kontaktin kannalta tosi hyvin. Vähän meinasi loppupätkällä pikkuisen katse tippua, mutta muuten olen Hukan kontaktiin erittäin tyytyväinen. On tätä treenattukin. Vaikea mennä nyt sanomaan kaikkia virheitä, kun en tällä kertaa saanut videokuvaa kokeesta. Pisteitä saatiin 8,5, joten jotain meni pieleen. Yksi välistopin perusasento taisi olla ainakin vino. Ja sitten tosiaan se pieni kontaktin pudotus oli lopussa. Ääntäkin pojasta lähti, joten sekin toki saattoi vaikuttaa. Tiedä näistä, kun ei voi jälkikäteen katsoa uusintana.

Liikkeestä maahanmeno oli vissiinkin täydellisyyttä hipova ja etenkin tarpeeksi nopea, kun siitä tuli 10 pistettä.

Luoksetulossa pisteitä pudotti varmasti hidas pysähtyminen. Ei ollut kovin napakka stoppi. Mutta onneksi kuitenkin pysähtyi vaikkakin pienellä viiveellä. 8 pistettä.

Liikkeestä seisomisesta saatiin 8,5 pistettä. En tiedä miten napakasti koira pysähtyi ja jälkeen päin ajattelin, että olisin voinut kysyä asiaa, mutta se nyt jäi. Jotain kuitenkin meni pieleen. Muistelen tässä, että oliko loppuperusasento vino..? Ainakin Hukalla on siihen taipumusta.

Noutaminen sujui hyvin. Hyvin koira lähti ja palautti tällä kertaa ilman kunniakierrosta. :-) Luovutus oli kyllä löysä ja kapula melkein olisi voinut tippua ennen aikojaan. Sekö sitten vei pisteen ja jäljelle jäi 9.

Kauko-ohjaukseen ei sanottavaa juurikaan. 10 pistettä. Toki tuomari mainitsi, että koira meni aavistuksen viinoon makaamaan sivulla, mutta korjasi kyllä istumaannousun jälkeen itsensä suoraan ja seuraava maahanmeno oli suora. Kokonaisuus kuitenkin hieno, joten ei onneksi pisteen vähennyksiä.

Estehyppykin meni tosi hienosti. Ei ollut mitään ongelmia. Täydet 10 tästäkin.

Kokonaisvaikutuksessa näkyi Hukan ääntely ja se, että ennen liikkeitä oli pientä hakemista perusasennon kanssa. 8 pistettä kuitenkin. Tämä taitaa olla meillä se vakiopistemäärä tästä.

Kerrointen jälkeen pisteitä saatiin yhteensä 184 ja näin ollen ensimmäinen AVO1 -tulos. Lisäksi oltiin luokkamme parhaita ja saatiin siitä vielä kunniapalkinto.
Ja eikä siinä vielä kaikki, vaan tosiaan tämä oli myös meidän henkilökohtainen piste-ennätys.

Hieno päivä!
Tästä jatketaan taas kohti seuraavia koitoksia ja toivottavasti hiukan vähemmällä jännittämisellä.
Loppuun vielä Hukan palkintoposeeraus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti