Kyllä se vain tämä etsintäharrastus vie mennessään. Viime aikoina ollutkin nyt useampi treeni ja mukaan mahtunut niin huippusuorituksia kuin epävarmuuttakin, mutta tässä sitä opetellaan niin koirat kuin ohjaajat.
Lyhyesti koita koota viimeisimmät treenit ja käydä läpi niissä ilmenneitä asioita. Viime päivityksen jälkeen meillä on kuitenkin ollut jo useammat treenit niin kaikkia en lähde nyt tänne analysoimaan.
22.8.2016 Taajamatreeni
(Jäljellä yleisessä käytössä olevia polkuja ja pururataa, maali metsässä.)
Kartturin kanssa eli minä en tiedä reittiä, mutta mukana on ihminen joka tietää.
Ilo: Jäljellä tuli oikeastaan ekaa kertaa piiitkään aikaan todellinen harhautuminen reitiltä. Ihmeissäni olin itsekin, että mikä vei likan väärään suuntaan, kun se ei sitä juuri ole tehnyt koko aikana. Nämäkin kuitenkin opettaa ja tälläkin kerralla hyvä opetus oli huomata koira eleissä muutos, kun se poistui jäljeltä. Ilosta huomasi epävarmuuden, kun se alkoi vilkuilla minua aikaisempaa useammin. Jos Ilo pysyy jäljellä niin ei se minua vilkuile paljoa, välillä vain, mutta tällä kertaa se lyhyellä matkalla pysähtyi useasti ja vilkaisi minua. Itse varmaan mokasin tässä myös, koska en tainnut selvästi pysähtyä koiran pysähtyessä. Annoin siis omalla liikkeelläni koiralle intoa jatkaa väärään suuntaan. Kun oltiin menty selvästi harhaan ja todettu ettei koira pyri mitään vaihtoehtoista reittiä maaliin niin jarrutin ja palattiin takaisin paikkaan, josta väärälle reitille lähdettiin. Tällä kertaa suunta lähti oikeaan ja loppu menikin sitten hyvin.
26.8.2016 Taajamatreeni
(Molempien reitit sovittiin maalikoirakon kanssa).
Hukka: Alkumatkasta tuli pieni hämmennys koiralle, kun olisi pitänyt jatkaa suoraan niin koira halusi kurvata oikealle. En tiedä oliko syynä ihmiset, jotka olivat tuolla oikealla vai oliko koiralla jokin muistikuva, kun joskus aiemmin tehty jälki joka kurvasi tuosta kohdasta juuri tuonne oikealle. Siinä kuitenkin hetki pyörittiin ja koira mietti asiaa. Kun päästiin jatkamaan niin loppu meni oikein hyvin. Jopa maantien ylitys sujui ongelmitta ja lopussa tuli hyvä ilmaisu.
Ilo: Etsintä sujui tällä kertaa ilman harhareissuja. Saatiin häiriötäkin jäljelle, kun juuri ennen meidän lähtöä ihminen kulki samaan suuntaan maalikoirakon reittiä. Odotin hetken, jotta ihminen ehtisi pois alta ennen kuin lähtisin Ilon kanssa. Hyvin lähti koira heti alkuun menemään ja teki innolla töitä. Puolessa välissä jälkeä tuli eteemme toinenkin häiriöihminen kävelemään ja hänkin kulki samaan suuntaan maalikoirakon reittiä. Mietin jo että Ilo se jatkaa tuon perässä ja unohtaa oikean maalin. Vaan eipäs mennyt likka harhaan... Ihan oikeasta kohdasta kurvasi oikealle häiriöihmisen jatkaessa suoraan. Sieltä se maali sitten löytyikin ja ilmaisukin tuli.
29.8.2016 Taajamatreeni
(Molempien jäljellä mukana kartturi)
Ilo: Jälki, jossa olisi vain pitänyt taas luottaa koiraan ja antaa sen valita reitti itse. Jälkeenpäin vasta tajusin taas, että koiralla oli mahdollisuus valita vaihtoehtoinen reitti. Kyllä mie sen vielä joku päivä opin ja muistan. Loppu onneksi meni ihan pätevästi vaikka tavallaan pakotin koiran valitsemaan reitin uudelleen.
Hukka: Herra olikin sitten tällä kertaa ihan pihalla koko hommasta. Ei ollut oikein mitään ideaa tekemisessä minun näkökulmasta. Koiralla varmasti oli jokin oma päämääränsä, jota en sitten tajunnut. Jälkeenpäin taas viisastuneena tajusin, että lie ollut jänisharhautus yhdessä kohdassa, lisäksi koiralla oli jano, matkalla oli häiriöihmisiä ja vielä näiden lisäksi Hukalla oli päiväkakka tekemättä. Olen todennut aiemminkin, että kun Hukalla on jäänyt tarpeet tekemättä ennen jäljelle lähtöä niin se sotkee työskentelyä. Nyt olen koittanut muistaa järjestää asiat niin, että koira ehtii hoitaa asiansa ennen etsintöjä. :-) Ja jatkossa koitettava muistaa, että jos koira haluaa veden äärelle niin sillä tosiaan voi olla tarve päästä juomaan, vaikka juomapaikka hieman poikkeaisi jäljeltä. Maaliin kuitenkin päästiin ja ilmaisu sentään oli hieno.
3.9.2016 Taajamatreeni
Ilo: Maalipaikka tiedossa, mutta reitti ei.
Tämä oli taas sarjassa hämmentävä treeni. Alku lähti hyvin ja koira teki innolla töitä. Sitten tulikin melkein heti häiriökoira näköpiiriin. Ilo huomasi sen ja tarjosi ilmaisua. Totesin ettei ole se ja annoin uudestaan jäljelle lähtö käskyn. Tämä kun on toiminut aiemminkin häiriön kohdalla. Vaan ei toiminut tällä kertaa... Ilo päättikin alkaa haukkua koiralle eikä millään malttanut sitten jatkaa hommia. Hetki siinä sitten meni ennen kuin sain Ilon jatkamaan, mutta se oli jo niin kierroksilla ettei työskentely ollut enää samanlaista kuin ennen. Tämän kohtauksen jälkeen meno oli kuin oltaisiin oltu päivälenkillä. Joka paikka nuuskuteltiin ja merkkailtiin. Ilo oli selvästi nyt epävarma. Jatkossa samanlaisessa tilanteessa täytyy koittaa rauhoittaa tilanne ja koira ennen kuin yritetäänkään jatkaa töitä. Joka tapauksessa annoin koiran mennä. Mentiin kuitenkin maalia kohti koko ajan. Jotenkin siinä "päiväkävelyn" rinnalla Ilo kuitenkin päätyi maalille. Maalikoiralle piti, yllätys yllätys, haukkua, mutta sain sitten jonkinlaisen ilmaisunkin palkattua. Käytiin sitten reitit läpi ja todettiin ettei menty maalikoirakon jälkeä pitkin vaan paljon enemmän vasemmalta, mutta kuitenkin reitit meni samansuuntaisesti. Kaipa sillä Ilolla joku haju oli koko ajan. Sillä oli kuitekin mahdollisuus mennä minne suuntaan vaan ja jotenkin sen päätyi maalille silti. Sitä kun ei ihmisenä ymmärrä miten ne nuo hajut tuolla ilmassa pyörii ja mistä koirat ne poimivat milloinkin. Varsin opettavaista taas.
5.9.2016 Taajamatreeni
Ilo: Reitti vähän tiedossa. Viime kerran jälkeen tehtiin suht helppo ja lyhyt jälki. Lisäksi maalissa oli Ilon hyvä koirakamu. Kaikki sujuikin oikein hyvin ja homma näytti taas ihan Ilon työskentelyltä.
Hukka: Kartturi mukana. Tämä oli sitten taas näitä luota koiraan-harjoituksia. Suurin osa matkasta mentiin just eikä melkein jäljellä. Kuitenkin viimeisestä risteyksestä kun olisi pitänyt mennä vasemmalle, me mentiin oikealle. Lisäksi jatkettiin vielä tien yli, jolloin kartturi sanoi ettei olla menossa oikeaan suuntaan. Aloin sitten epäröidä ja jarrutin koiraa. Koira hämmentyi. En tiedä mitä se olisi halunnut käydä katsomassa, mutta ajattelin vain että jos maali ei siellä kerta ole niin ei mennä. Olisi kuitenkin pitänyt antaa koiran itse tehdä taas päätös. Varsinkin kun koira on Hukka, joka odottaa minulta apua muutenkin välillä liikaa. No koira kuitenkin lähti sitten hiukan takaisin päin ja lähti äsken ylitettyä tietä oikealle. Tässä vaiheessa sitten kartturi ihmetteli, että missähän maalikoirakko on kun ei löydy. Pitäisi olla ihan lähellä. Hukka veti vasemmalle metsään ja polkua pitkin innolla eteenpäin. Kartturi puhui tässä vaiheessa maalikoirakon kanssa puhelimessa selvittäen missä he ovat. Kartturilla ja maalikoirakolla oli mennyt reitti suunnittelu hiukan pieleen ja he olivat ymmärtäneet toisensa väärin. Niinpä oltiinkin väärässä suunnassa ja lähdin tuomaan koiraa pois metsäpolulta risteykseen, josta mentiin väärään suuntaan. Sieltä koira onneksi sai hajun taas ja vei maaliin. Tässä vaiheessa tajusin, että se polku jota Hukan kanssa äsken oltiin menossa, tuli samaan paikkaan missä maali oli...
Niinpä niin! LUOTA KOIRAAN! ;-)
7.8.2016 Taajamatreeni
Pidettiin ns. palauttavatreeni etenkin Hukalle. Lyhyet ja yksinkertaiset jäljet.
Molempien kanssa meninkin tällä kertaa täysin sokkona. Tiesin vain aloitussuunnan, en mitään muuta, ei sovittu edes maalia. Molemmat suoriutui oikein hienosti eikä Ilokaan haukkunut maalille.
torstai 8. syyskuuta 2016
tiistai 16. elokuuta 2016
Etsintöjä
Maanantaina oli taas treenipäivä. Kuinka mukavaa tämä onkaan ja miten mahtava fiilis on treenien jälkeen aina. Koirillekin uni maistuu, kun on saanut tehdä töitä.
Huippua, että on löytynyt porukkaa, jotka ovat ihan yhtä innoissaan touhussa mukana. Eipä tätä yksin voisi tehdäkään.
Vuorossa oli siis Hukalle puolisen tuntia vanhennettu jälki. Maalikoirakko oli kävellyt pienen pellon yli metsän reunaan, jossa oli aloitusmerkki. Halusin kuitenkin kokeilla antaa hajun jo heti pellolle päästyäni. Hyvinhän se Hukka siitä lähti. Hiukan ehkä tuuli oli vienyt hajua pellon reunaan, jota pitkin Hukkakin minut metsänreunassa olevalle merkille vei. Sujuvasti sitten merkin kohdalta metsään ja metsässä mentiin alkuun tosi hyvin reitillä. Välillä aina vilahti silmäkulmassa piilomerkki. Jäljellä oli myös kulma, jossa Hukka sitten veti eka suoraan, mutta tajusi kyllä itse kääntyä. Teki liinan mitan verran kaarrosta ja palasi kulmaan, josta meni vikaan. Siitä sitten lähdettiin oikeaan suuntaan. Tosin mentiin vähän matkaa merkityn reitin vasemmalta puolelta jokunen metri ennen kuin sitten taas palattiin reitille. Loppu pätkä meni suurin piirtein reitillä, ainakin mitä ehdin merkkejä välillä näkemään. Maalissa Hukka jo tajusi itse pysähtyä ettei ihan maalikoiran luo edes yrittänyt. Odotin, että Hukka tuli ihan minun lähelle ja sitten vasta palkkasin. Siitä se ilmaisukin jo alkaa hahmottua hyvin.
Ilolle tehtiin sitten vuorostaan taas pitkä jälki. Mittarissa taisi olla jopa 1km 270 metriä, mutta minä kyllä laitoin matkamittarin päälle jo autolta lähdettäessä ennen kuin varsinaisella aloituskohdalla oltiin. Semmonen kilometrin jälki se kuitenkin oli. Ilollakin virallinen aloitusmerkki oli vasta metsän reunassa, mutta ajattelin kokeilla likankin työskentelyä ja annoin hajun jo hiekkatiellä ehkä noin 50 metriä ennen metsään menoa. Matkalla oli myös pieni testi heti alkuun, kun maalikoirakon ohjaaja oli mennyt hiekkatieltä vasemmalle pellolle seuratessaan minua ja Hukkaa edellisellä jäljellä. Ilo kyllä teki piston pellon reunaan, mutta tajusi itse tulla pois ja jatkoi tietä pitkin suoraan merkin kohdalta metsään. Metsässä sitten mentiin helppokulkuisesta ei niin helppokulkuiseen maastoon. Hyvällä innolla mentiin vaikka välillä piti jarrutella koiraa, kun itsellä oli hankala pysyä perässä. Piti vaikeammassa maastossa oikeasti katsoa mihin astuu. Metsän keskeltä sitten välillä tultiin pellolle ja hyvin se koira siinäkin toimi. Pätevästi suunnisti peltoa pitkin, mutta vähän veti ohi kun olisi pitänyt mennä metsään taas. Hyvin kuitenkin koira itse tajusi menneensä ohi, teki kaarroksen pellolla, nosti nenän ylös ja veti vainun ilmasta metsää kohti. Ja sitten taas mentiin niin, että rytisi. :-) Pusikossa mentiin taas hetki kunnes tultiin hiekkatielle, jossa Ilo lähti eka oikealle, kävi kääntymässä reilun liinan mitan siellä ja palasi sitten takaisin kulkien pienen pätkän tietä pitkin ennen kuin loikkasi taas metsään. Siinähän se maalikoirakko sitten jo kohta olikin. Ilo pysähtyi ihan itse, seisoi hetken paikoillaan kuin todetakseen että tuossa on ja tuli sitten kertomaan minulle. Pätevää!
Hienosti meni molemmat koirat ja kuinka ihanaa on seurata niiden työskentelyä.
Huippua, että on löytynyt porukkaa, jotka ovat ihan yhtä innoissaan touhussa mukana. Eipä tätä yksin voisi tehdäkään.
Vuorossa oli siis Hukalle puolisen tuntia vanhennettu jälki. Maalikoirakko oli kävellyt pienen pellon yli metsän reunaan, jossa oli aloitusmerkki. Halusin kuitenkin kokeilla antaa hajun jo heti pellolle päästyäni. Hyvinhän se Hukka siitä lähti. Hiukan ehkä tuuli oli vienyt hajua pellon reunaan, jota pitkin Hukkakin minut metsänreunassa olevalle merkille vei. Sujuvasti sitten merkin kohdalta metsään ja metsässä mentiin alkuun tosi hyvin reitillä. Välillä aina vilahti silmäkulmassa piilomerkki. Jäljellä oli myös kulma, jossa Hukka sitten veti eka suoraan, mutta tajusi kyllä itse kääntyä. Teki liinan mitan verran kaarrosta ja palasi kulmaan, josta meni vikaan. Siitä sitten lähdettiin oikeaan suuntaan. Tosin mentiin vähän matkaa merkityn reitin vasemmalta puolelta jokunen metri ennen kuin sitten taas palattiin reitille. Loppu pätkä meni suurin piirtein reitillä, ainakin mitä ehdin merkkejä välillä näkemään. Maalissa Hukka jo tajusi itse pysähtyä ettei ihan maalikoiran luo edes yrittänyt. Odotin, että Hukka tuli ihan minun lähelle ja sitten vasta palkkasin. Siitä se ilmaisukin jo alkaa hahmottua hyvin.
Ilolle tehtiin sitten vuorostaan taas pitkä jälki. Mittarissa taisi olla jopa 1km 270 metriä, mutta minä kyllä laitoin matkamittarin päälle jo autolta lähdettäessä ennen kuin varsinaisella aloituskohdalla oltiin. Semmonen kilometrin jälki se kuitenkin oli. Ilollakin virallinen aloitusmerkki oli vasta metsän reunassa, mutta ajattelin kokeilla likankin työskentelyä ja annoin hajun jo hiekkatiellä ehkä noin 50 metriä ennen metsään menoa. Matkalla oli myös pieni testi heti alkuun, kun maalikoirakon ohjaaja oli mennyt hiekkatieltä vasemmalle pellolle seuratessaan minua ja Hukkaa edellisellä jäljellä. Ilo kyllä teki piston pellon reunaan, mutta tajusi itse tulla pois ja jatkoi tietä pitkin suoraan merkin kohdalta metsään. Metsässä sitten mentiin helppokulkuisesta ei niin helppokulkuiseen maastoon. Hyvällä innolla mentiin vaikka välillä piti jarrutella koiraa, kun itsellä oli hankala pysyä perässä. Piti vaikeammassa maastossa oikeasti katsoa mihin astuu. Metsän keskeltä sitten välillä tultiin pellolle ja hyvin se koira siinäkin toimi. Pätevästi suunnisti peltoa pitkin, mutta vähän veti ohi kun olisi pitänyt mennä metsään taas. Hyvin kuitenkin koira itse tajusi menneensä ohi, teki kaarroksen pellolla, nosti nenän ylös ja veti vainun ilmasta metsää kohti. Ja sitten taas mentiin niin, että rytisi. :-) Pusikossa mentiin taas hetki kunnes tultiin hiekkatielle, jossa Ilo lähti eka oikealle, kävi kääntymässä reilun liinan mitan siellä ja palasi sitten takaisin kulkien pienen pätkän tietä pitkin ennen kuin loikkasi taas metsään. Siinähän se maalikoirakko sitten jo kohta olikin. Ilo pysähtyi ihan itse, seisoi hetken paikoillaan kuin todetakseen että tuossa on ja tuli sitten kertomaan minulle. Pätevää!
Hienosti meni molemmat koirat ja kuinka ihanaa on seurata niiden työskentelyä.
tiistai 9. elokuuta 2016
Uusi harrastus
Ollaan tässä kevät ja kesä touhuttu uuden mahtavan harrastuksen parissa. Kutsumme sitä etsinnäksi, koska koira saa käyttää sekä maa- että ilmavainua, pääasia että "kadonnut" löytyy. Kadonnut voi olla ihminen tai eläin. Alkuun harjoiteltiin ihmisten etsimistä, mutta nyt ollaan siirrytty jo koirien etsintään. Omistaja siis menee koiransa kanssa "piiloon" ja etsijäkoirakko sitten lähtee etsimään. Jäljen alussa etsivälle koiralle annetaan lähtöhaju ja sitten vaan annetaan koiran etsiä joko maasta jäljittäen tai ilmasta hajua hakien. Mukavaa touhua, josta nauttii niin koirat kuin omistajatkin. :-) Ja tarpeeksi kun harjoittelee niin tiedä vaikka joskus voi sitten oikeasti auttaa esim. kadonneen koiran etsinnässä.
Siinäpä lyhyesti hommasta ja seuraavaksi sitten hiukan kerrontaa viime aikojen treeneistä.
Hukan kanssa harjoitellaan itsenäistä työskentelyä, kun herra kovasti tahtoo hakea minulta apuja hankalassa tilanteessa. Lisäksi jos itse alan yhtään epäillä oikeaa suuntaa niin koira hämmentyy heti. Alussahan me käytettiin aika paljon merkkejä jäljellä ja niiden avulla pystyi seuraamaan meneekö koirat oikeaan suuntaan, mutta huonona puolena sitten se että tahtomattaankin saattaa ohjata koiraa eikä anna koiralle niin paljon työskentelytilaa kuin se ehkä vaatisi. Nykyään käytetään ns. piilomerkintää eli merkkejä kyllä on jäljellä, mutta etsivä koirakko ei niitä mennessään näe muuten kuin katsomalla taaksepäin. Merkit kuitenkin auttavat tuomaan koiran oikealle jäljelle, jos mennään jostain syystä vika suuntaan. "Sokkona" treenaaminen auttaa lukemaan paremmin koiraa, kun ei pysty itse mitenkään ohjaamaan koiraa merkkien mukaan. Hukan kanssa tarvitaan tätä paljon, koska en meinaa luottaa koiraan. Vähän ollaan haahuiltu parina kertana niin, että en aina meinaa uskoa koiran menevän oikeaan suuntaan.
Viime maanantaina oli kuitenkin tosi hyvä harjoitus metsässä Hukkasen kanssa. Välillä näin aina siellä täällä silmäkulmassa vilahtavan merkin ja lopussa totesinkin, että aika pitkälti tultiin lähes tulkoon jäljen päällä. Todella täsmällistä työtä herralta. :-) Pituuttakin jäljellä oli 610 metriä ja maalissa oli toinen koira.
Koirien ja muidenkin eläinten etsinnässä tulee myös ottaa huomioon se, ettei etsivää koiraa saa laskea ihan nenäkkäin maalissa olevan eläimen kanssa. Siksipä on harjoiteltava myös ilmaisua niin ettei etsivä koira mene ihan maalieläimen luo. Hukan kanssa hiukan vielä harjoitellaan tätä, koska se meinaa välillä mennä liian lähelle jos vaan pääsisi. Joudun siis jarruttamaan ennen maalia ettei Hukka pääse liian lähelle maalia. Ilo on taas toista maata eikä se oikeastaan ole halunnutkaan mennä ihan nenäkkäin maalikoiran kanssa. Ilo pysähtyy oma-aloitteisesti ennen maalia vaikka liina olisikin niin löysällä, että se kyllä pääsisi maalille asti.
1.8.2016
Ilolla oli viime maanantaina pisin jälki tähän mennessä. Mentiin lähes kilometriin jo, pituutta oli 930 metriä. Lähdettiin metsästä liikenteeseen ja päätettiin maalikoirakon kanssa kokeilla väliin myös tien ylitystä. Metsäosuus ei tuottanut ongelmia alussa. Sitten tultiinkin asfalttitielle ja siitähän se Ilo veti päättäväisesti yli. Sitten ihmettelin, kun koira lähtee menemään tien laitaa pitkin... ajattelin, että äsken ohi mennyt auto on vienyt hajua mukanaan tuohon suuntaan. Annoin koiran kuitenkin mennä ja odotin milloin se tajuaa, että haju hälvenee ja Ilo kääntyy takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan likka painoi menemään tien laitaa pitkin. Sitten näin jälkimerkin tien reunassa ja tajusin maalikoirakon tehneen meille källin.... sovittiin tien ylitys, mutta maalikoirakko ei ollutkaan mennyt suoraan tien yli metsään vaan he olivat kävelleet vähän matkaa tien reunaa ja vasta sitten menneet metsään... näin teki Ilokin, ihan niinkuin pitikin. :-) Onneksi Ilo ei välitä minun epäröinnistä vaan painaa itsenäisesti menemään. Loppu matka olikin sitten taas metsämaastoa ja sieltä se maalikin sitten löytyi ihan hyvällä ilmaisulla.
6.8.2016
Lauantaina pidettiin sitten pienet ekstemporee harjoitukset, kun nähtii kavereiden kanssa. Ilolla oli ihan lyhyt palauttava jälki edellisen pitkän treenit jälkeen, pituus oli 250 m. Itse etsinnässä ei mitään ongelmia, mutta ilmaisu oli tosi hyvä. Maalikoirakko oli kiertänyt pienen kuusikon taakse piilonpuolelle. Ilo kuitenkin veti tuon kuusikon läpi ja kun minä vielä luovin tietäni oksien lomasta niin likka oli jo käynyt muutaman metrin päässä maalista ja palasi luokseni ilmaisemaan juuri kun pääsin kuusipuista vapaaksi. Vähän aikaa katsoi koiraani kysyvänä, että mitäs sie siinä kunnes tajusin maalin olevan näkyvissä ja kehujen saattelemana palkkasi Ilon.
Hukalla oli hiukan pidempi jälki, n. 410 metriä. Juuri kun oltiin lähdössä Hukan kanssa, niin koiranulkoiluttaja päätti käyttää juuri samaa polkua mitä pitkin meidän maalikoirakkokin oli lähtenyt liikenteeseen. Saatiin vahingossa harhajälki heti alkuun ja ajattelinkin, että varmasti Hukka lähtee seuraamaan tuota ulkoiluttajaa. Odotin hetken aikaa vielä ennen kuin lähdettiin. Ajattelin, että kokeillaan nyt kuitenkin miten käy. Mentiin aloituskohtaan ja annoin hajun. Hukka lähti menemään, meni hetken aikaa polkua pitkin ja veti metsään... näin yhden jälkimerkin ja iloitsin, että herra ei mennyt harhaan ulkoilijan takia. Jes! Loppumatkakin meni varsin mainiosti ja ilmaisuakin tuli loppuun. Hukka taisi jopa itsekin hiukan jo hidastaa ennen maalia.
Kiitos Tiia ja Vempi sekä Sari ja Benny. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa! :-)
8.8.2016
Eilen olikin treeniohjelmassa jäljen vanhentaminen. Parille koirakolle tehtiin noin puolisen tuntia vanhennettu jälki ja Ilo oli toinen noista tällä kertaa. Alkuun Ilo meni aika pitkälti kuono maata viistäen. Ojan kohdalla maalikoirakko oli tehnyt käännöksen, mutta Ilo meni ojan yli. Jatkettiin ojan reunaa pitkin ja palattiin kohta takaisin ojan yli. Täysin jälkeä pitkin ei menty lopussa ja tultiin maalille vähän niinkuin takakautta, mutta kadonnut löytyi. Hyvin meni siis. :-)
Hukalle ei tällä kertaa vielä tehty vanhennettua, sen vuoro on sitten ensi kerralla. Hukan jälki lähti hiekkatietä pitkin, meni metsään ja kohta tuli toisen hiekkatien ylitys, josta taas metsään. Näköjään noita tieltä metsään meneviä pitää harjoitella, koska molemmissa Hukka oli menossa pätevänä vaan tietä pitkin eteenpäin. Annoin sen mennäkin vähän matkaa ennen kuin hiukan jarrutin. Kyllä se vähän itsekin tajusi ettei ihan hajulla ole, mutta kuitenkin oli menossa. Harjoitusta vaan lisää. Onneksi ilmaisu oli jo parempi eikä Hukka ihan niin innolla ollut vetämässä maalikoiran kanssa nenätysten.
Siinäpä tekstiä taas vaihteeksi ihan pitkät jaarittelut. Ensi kertaan!
Siinäpä lyhyesti hommasta ja seuraavaksi sitten hiukan kerrontaa viime aikojen treeneistä.
Hukan kanssa harjoitellaan itsenäistä työskentelyä, kun herra kovasti tahtoo hakea minulta apuja hankalassa tilanteessa. Lisäksi jos itse alan yhtään epäillä oikeaa suuntaa niin koira hämmentyy heti. Alussahan me käytettiin aika paljon merkkejä jäljellä ja niiden avulla pystyi seuraamaan meneekö koirat oikeaan suuntaan, mutta huonona puolena sitten se että tahtomattaankin saattaa ohjata koiraa eikä anna koiralle niin paljon työskentelytilaa kuin se ehkä vaatisi. Nykyään käytetään ns. piilomerkintää eli merkkejä kyllä on jäljellä, mutta etsivä koirakko ei niitä mennessään näe muuten kuin katsomalla taaksepäin. Merkit kuitenkin auttavat tuomaan koiran oikealle jäljelle, jos mennään jostain syystä vika suuntaan. "Sokkona" treenaaminen auttaa lukemaan paremmin koiraa, kun ei pysty itse mitenkään ohjaamaan koiraa merkkien mukaan. Hukan kanssa tarvitaan tätä paljon, koska en meinaa luottaa koiraan. Vähän ollaan haahuiltu parina kertana niin, että en aina meinaa uskoa koiran menevän oikeaan suuntaan.
Viime maanantaina oli kuitenkin tosi hyvä harjoitus metsässä Hukkasen kanssa. Välillä näin aina siellä täällä silmäkulmassa vilahtavan merkin ja lopussa totesinkin, että aika pitkälti tultiin lähes tulkoon jäljen päällä. Todella täsmällistä työtä herralta. :-) Pituuttakin jäljellä oli 610 metriä ja maalissa oli toinen koira.
Koirien ja muidenkin eläinten etsinnässä tulee myös ottaa huomioon se, ettei etsivää koiraa saa laskea ihan nenäkkäin maalissa olevan eläimen kanssa. Siksipä on harjoiteltava myös ilmaisua niin ettei etsivä koira mene ihan maalieläimen luo. Hukan kanssa hiukan vielä harjoitellaan tätä, koska se meinaa välillä mennä liian lähelle jos vaan pääsisi. Joudun siis jarruttamaan ennen maalia ettei Hukka pääse liian lähelle maalia. Ilo on taas toista maata eikä se oikeastaan ole halunnutkaan mennä ihan nenäkkäin maalikoiran kanssa. Ilo pysähtyy oma-aloitteisesti ennen maalia vaikka liina olisikin niin löysällä, että se kyllä pääsisi maalille asti.
1.8.2016
Ilolla oli viime maanantaina pisin jälki tähän mennessä. Mentiin lähes kilometriin jo, pituutta oli 930 metriä. Lähdettiin metsästä liikenteeseen ja päätettiin maalikoirakon kanssa kokeilla väliin myös tien ylitystä. Metsäosuus ei tuottanut ongelmia alussa. Sitten tultiinkin asfalttitielle ja siitähän se Ilo veti päättäväisesti yli. Sitten ihmettelin, kun koira lähtee menemään tien laitaa pitkin... ajattelin, että äsken ohi mennyt auto on vienyt hajua mukanaan tuohon suuntaan. Annoin koiran kuitenkin mennä ja odotin milloin se tajuaa, että haju hälvenee ja Ilo kääntyy takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan likka painoi menemään tien laitaa pitkin. Sitten näin jälkimerkin tien reunassa ja tajusin maalikoirakon tehneen meille källin.... sovittiin tien ylitys, mutta maalikoirakko ei ollutkaan mennyt suoraan tien yli metsään vaan he olivat kävelleet vähän matkaa tien reunaa ja vasta sitten menneet metsään... näin teki Ilokin, ihan niinkuin pitikin. :-) Onneksi Ilo ei välitä minun epäröinnistä vaan painaa itsenäisesti menemään. Loppu matka olikin sitten taas metsämaastoa ja sieltä se maalikin sitten löytyi ihan hyvällä ilmaisulla.
6.8.2016
Lauantaina pidettiin sitten pienet ekstemporee harjoitukset, kun nähtii kavereiden kanssa. Ilolla oli ihan lyhyt palauttava jälki edellisen pitkän treenit jälkeen, pituus oli 250 m. Itse etsinnässä ei mitään ongelmia, mutta ilmaisu oli tosi hyvä. Maalikoirakko oli kiertänyt pienen kuusikon taakse piilonpuolelle. Ilo kuitenkin veti tuon kuusikon läpi ja kun minä vielä luovin tietäni oksien lomasta niin likka oli jo käynyt muutaman metrin päässä maalista ja palasi luokseni ilmaisemaan juuri kun pääsin kuusipuista vapaaksi. Vähän aikaa katsoi koiraani kysyvänä, että mitäs sie siinä kunnes tajusin maalin olevan näkyvissä ja kehujen saattelemana palkkasi Ilon.
Hukalla oli hiukan pidempi jälki, n. 410 metriä. Juuri kun oltiin lähdössä Hukan kanssa, niin koiranulkoiluttaja päätti käyttää juuri samaa polkua mitä pitkin meidän maalikoirakkokin oli lähtenyt liikenteeseen. Saatiin vahingossa harhajälki heti alkuun ja ajattelinkin, että varmasti Hukka lähtee seuraamaan tuota ulkoiluttajaa. Odotin hetken aikaa vielä ennen kuin lähdettiin. Ajattelin, että kokeillaan nyt kuitenkin miten käy. Mentiin aloituskohtaan ja annoin hajun. Hukka lähti menemään, meni hetken aikaa polkua pitkin ja veti metsään... näin yhden jälkimerkin ja iloitsin, että herra ei mennyt harhaan ulkoilijan takia. Jes! Loppumatkakin meni varsin mainiosti ja ilmaisuakin tuli loppuun. Hukka taisi jopa itsekin hiukan jo hidastaa ennen maalia.
Kiitos Tiia ja Vempi sekä Sari ja Benny. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa! :-)
8.8.2016
Eilen olikin treeniohjelmassa jäljen vanhentaminen. Parille koirakolle tehtiin noin puolisen tuntia vanhennettu jälki ja Ilo oli toinen noista tällä kertaa. Alkuun Ilo meni aika pitkälti kuono maata viistäen. Ojan kohdalla maalikoirakko oli tehnyt käännöksen, mutta Ilo meni ojan yli. Jatkettiin ojan reunaa pitkin ja palattiin kohta takaisin ojan yli. Täysin jälkeä pitkin ei menty lopussa ja tultiin maalille vähän niinkuin takakautta, mutta kadonnut löytyi. Hyvin meni siis. :-)
Hukalle ei tällä kertaa vielä tehty vanhennettua, sen vuoro on sitten ensi kerralla. Hukan jälki lähti hiekkatietä pitkin, meni metsään ja kohta tuli toisen hiekkatien ylitys, josta taas metsään. Näköjään noita tieltä metsään meneviä pitää harjoitella, koska molemmissa Hukka oli menossa pätevänä vaan tietä pitkin eteenpäin. Annoin sen mennäkin vähän matkaa ennen kuin hiukan jarrutin. Kyllä se vähän itsekin tajusi ettei ihan hajulla ole, mutta kuitenkin oli menossa. Harjoitusta vaan lisää. Onneksi ilmaisu oli jo parempi eikä Hukka ihan niin innolla ollut vetämässä maalikoiran kanssa nenätysten.
Siinäpä tekstiä taas vaihteeksi ihan pitkät jaarittelut. Ensi kertaan!
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Elämäni koirat 2 / 5
Herättelen tässä taas henkiin tätä hiukan unohduksiin jäänyttä blogia. Paljon on tapahtunut, niin surullista kuin iloistakin asiaa, mutta kaikki aikanaan.
Ihan ensin taidan julkaista tekstin, jonka olen aloittanut joskus kauan sitten, mutta jostain syystä se ei koskaan ole päässyt julkaisuun asti.
Jatkoa saamaani haasteeseen. Hiukan tulee tällei harvakseltaan, mutta eipä tässä aika rajoja tainnut ollakaan. ;-)
Vuorossa toinen elämäni koira.
13.9.2010 syntyi Pakaalle Orimattilan kupeeseen seitsemän pientä valkoista karvapalloa, kuusi urosta ja yksi narttu. Tosin tätä onnellista tapahtumaa en tiennyt tapahtuneen, kun en vielä tuolloin ollut koiraa ottamassa. Toki se ajatuksissa oli (oli ollut tuohon mennessä jo jonkun tovin), mutta suunnitelmat ei vielä niin pitkällä olleet muuten. Toinen koira oli vasta haaveissa. Rotu kyllä oli jokseenkin jo tiedossa. ;-)
Kun kuukausi vahtui ensin lokakuulle ja sitten marraskuullekin jo, alkoi suunnitelma todella ottaa tuulta alleen. Jotenkin vain tuli semmoinen olo, että nyt tai ei ensi vuonnakaan. Niinpä päädyin tarkastelemaan valkkariyhdistyksen pentueilmoituksia ja kas siellähän oli luovutusikäisenä pari vapaana olevaa urospentua. Tutkiskelin asiaa ja niin päädyin ottamaan yhteyttä kasvattajaan. Muistan, että laitoin sähköpostia ja kyselin oliko koiria enää edes vapaana. Vastaus oli karkeasti lyhennettynä, että vapaana vielä ovat ja sovittiin puheluaika. Niinpä soitin sovittuna aikana ja sainkin hyvän tenttauksen jo puhelimessa kasvattajalta. Olin innoissani, vatsan pohjassa kutkutti kovin. Kasvattaja toki halusi myös tavata ja minähän siihen sitten että seuraavana viikonloppuna sopii. Ajattelematta sen enempää sitä tosiasiaa, että välimatkaa oli 400 km. Mitään takeita pennun saannista ei ollut, mutta minä ajoin tuon matkan tapaamiseen. Aamulla ajoissa liikenteeseen ja illalla kotiin, joko yksin tai parhaassa mahdollisessa tapauksessa jopa pennun kanssa.
Muistan aina sen hetken, kun saavuin pihaan ja näinkin jo valkoisen koiran kirmaavan autolle. Sehän oli äitikoira Ada, joka tunki päänsä autoon heti oven avattuani. Häntä heiluen tuo kaunis mammakoira otti oudon vieraan vastaan. Pian kirmasi Tuijakin (kasvattaja) jo tervehtimään. Voi hyvä tavaton sitä jännitystä mikä vatsan pohjalla velloi. Ihan kuin olisi isommankin juryn eteen menossa puhumaan. Tässä oikeastaan kaikki mitä muistan jännitykseltäni. Välähtäviä muistikuvia on Ada-koiran väsymätön tennispallon tyrkytys minulle, muutaman jäljellä olleen pennun ölinät ja ärinät puheen taustalla sekä se tunne kuinka avoimesti ja lämpimästi minut, ihan vieras ihminen, otettiin vastaan. Seuraava selkeä muistikuva oli, kun minulle ilmoitettiin että pentu se lähtee miun mukana kotiin samana iltana. Se tunne oli aivan ihmeellinen, ei sitä osaa sanoin kuvailla. Olin aivan täpinöissäni. Kummasti vain kotimatka meni mukavammin kuin tulomatka. ;-)
Se oli marraskuun 13. päivä, kun pentu kotiin saapui. Pentu oli kuin kotonaan ja Rockya ahdisti. Onneksi pian pojille yhteinen sävel löytyi ja kaikki sujui todella hyvin. Pentu kunnioitti vanhempaa koiraa hyvin ja opetti varmasti paljon sosiaaliestoiselle Rockylle koirankieltä.
Kutsumanimeä sitten mietittiinkin varmaan ainakin viikko. Rockyn kanssahan minulla oli nimi lähes jo päätetty. Toisen koiran kohdalla nimestä ei ollut tietoakaan. Pitkään piti makustella sopivaa ennen kuin osui kohdalle. Sitten se tuli kuin salama kirkaalta taivaalta...
Ihan ensin taidan julkaista tekstin, jonka olen aloittanut joskus kauan sitten, mutta jostain syystä se ei koskaan ole päässyt julkaisuun asti.
Jatkoa saamaani haasteeseen. Hiukan tulee tällei harvakseltaan, mutta eipä tässä aika rajoja tainnut ollakaan. ;-)
Vuorossa toinen elämäni koira.
13.9.2010 syntyi Pakaalle Orimattilan kupeeseen seitsemän pientä valkoista karvapalloa, kuusi urosta ja yksi narttu. Tosin tätä onnellista tapahtumaa en tiennyt tapahtuneen, kun en vielä tuolloin ollut koiraa ottamassa. Toki se ajatuksissa oli (oli ollut tuohon mennessä jo jonkun tovin), mutta suunnitelmat ei vielä niin pitkällä olleet muuten. Toinen koira oli vasta haaveissa. Rotu kyllä oli jokseenkin jo tiedossa. ;-)
Kun kuukausi vahtui ensin lokakuulle ja sitten marraskuullekin jo, alkoi suunnitelma todella ottaa tuulta alleen. Jotenkin vain tuli semmoinen olo, että nyt tai ei ensi vuonnakaan. Niinpä päädyin tarkastelemaan valkkariyhdistyksen pentueilmoituksia ja kas siellähän oli luovutusikäisenä pari vapaana olevaa urospentua. Tutkiskelin asiaa ja niin päädyin ottamaan yhteyttä kasvattajaan. Muistan, että laitoin sähköpostia ja kyselin oliko koiria enää edes vapaana. Vastaus oli karkeasti lyhennettynä, että vapaana vielä ovat ja sovittiin puheluaika. Niinpä soitin sovittuna aikana ja sainkin hyvän tenttauksen jo puhelimessa kasvattajalta. Olin innoissani, vatsan pohjassa kutkutti kovin. Kasvattaja toki halusi myös tavata ja minähän siihen sitten että seuraavana viikonloppuna sopii. Ajattelematta sen enempää sitä tosiasiaa, että välimatkaa oli 400 km. Mitään takeita pennun saannista ei ollut, mutta minä ajoin tuon matkan tapaamiseen. Aamulla ajoissa liikenteeseen ja illalla kotiin, joko yksin tai parhaassa mahdollisessa tapauksessa jopa pennun kanssa.
Muistan aina sen hetken, kun saavuin pihaan ja näinkin jo valkoisen koiran kirmaavan autolle. Sehän oli äitikoira Ada, joka tunki päänsä autoon heti oven avattuani. Häntä heiluen tuo kaunis mammakoira otti oudon vieraan vastaan. Pian kirmasi Tuijakin (kasvattaja) jo tervehtimään. Voi hyvä tavaton sitä jännitystä mikä vatsan pohjalla velloi. Ihan kuin olisi isommankin juryn eteen menossa puhumaan. Tässä oikeastaan kaikki mitä muistan jännitykseltäni. Välähtäviä muistikuvia on Ada-koiran väsymätön tennispallon tyrkytys minulle, muutaman jäljellä olleen pennun ölinät ja ärinät puheen taustalla sekä se tunne kuinka avoimesti ja lämpimästi minut, ihan vieras ihminen, otettiin vastaan. Seuraava selkeä muistikuva oli, kun minulle ilmoitettiin että pentu se lähtee miun mukana kotiin samana iltana. Se tunne oli aivan ihmeellinen, ei sitä osaa sanoin kuvailla. Olin aivan täpinöissäni. Kummasti vain kotimatka meni mukavammin kuin tulomatka. ;-)
Se oli marraskuun 13. päivä, kun pentu kotiin saapui. Pentu oli kuin kotonaan ja Rockya ahdisti. Onneksi pian pojille yhteinen sävel löytyi ja kaikki sujui todella hyvin. Pentu kunnioitti vanhempaa koiraa hyvin ja opetti varmasti paljon sosiaaliestoiselle Rockylle koirankieltä.
Virallinen nimi Pakkasharjun Finnair
Hukka.
Vaikka pentuaika monesti on koiran kanssa touhukasta ja työlästäkin aikaa niin Rockyn jälkeen Hukka tuntui suhteellisen helpolta, jopa pentuna. Kyllä siinä vain eron huomasi, että onko pentu kasvanut kotioloissa vai jossain ihan muualla.
Pentuaika menee kuitenkin pian ohi ja niin kävi tämänkin poitsun kanssa. Pian se olikin jo täysissä mitoissa ja nykyään ikää jo 5 v 9 kk ja elopainoakin kertynyt lähemmäs 40 kg.
Hukka on ollut myös kovin opettavainen. Kuitenkin ihan eritavalla kuin Rocky oli. Hukan kanssa ei ole tarvinnut niin paljon kamppailla arjen sujumisen kanssa vaan sen kanssa on opiskeltu sitten paljon muuta. Harrastettu jos jonkinmoista, kun voimavarat ei ole menneet arjesta selviämiseen. Ja toki tietysti Rockysta fiksuuntuneena liikuin Hukan kanssa paljon muutenkin ihmisten ilmoilla. Käytiin paljon koiratapahtumissa yms. En pelännytkään lähteä Hukan kanssa minnekään.
Mutta tosiaan palatakseni noihin harrastuksiin niin itseasissa tuossa yksi päivä mietinkin, että mitä kaikkea puuhaa ollaankaan kokeiltu.... mm. agility, toko/bh, näyttely/match showt, haku alkeet, jäljestys/verijälki, esine-etsintää, temppuja... nykyään sitten päällimmäisenä on etsintähommat, jossa etsitään harrastusmielessä ihmisiä ja jossain vaiheessa kokeillaan varmaan etsiä myös toisia koiria/muita eläimiä.
Paljon ollaan koettu yhdessä ja hienon koiran kyllä sain täytyy myöntää. Kiitos kasvattajalle mahtavasta kumppanista!
Nykyään Hukan kanssa onkin aika helppoa olla. Syksyllä vielä, kun miehuuskin jäi eläinlääkäriin niin ei ole huolta huomisesta. ;-) <3
Hukka on yksi elämäni koira, jota samankaltaista ei varmaan tulekaan. <3
Pentuaika menee kuitenkin pian ohi ja niin kävi tämänkin poitsun kanssa. Pian se olikin jo täysissä mitoissa ja nykyään ikää jo 5 v 9 kk ja elopainoakin kertynyt lähemmäs 40 kg.
Mutta tosiaan palatakseni noihin harrastuksiin niin itseasissa tuossa yksi päivä mietinkin, että mitä kaikkea puuhaa ollaankaan kokeiltu.... mm. agility, toko/bh, näyttely/match showt, haku alkeet, jäljestys/verijälki, esine-etsintää, temppuja... nykyään sitten päällimmäisenä on etsintähommat, jossa etsitään harrastusmielessä ihmisiä ja jossain vaiheessa kokeillaan varmaan etsiä myös toisia koiria/muita eläimiä.
Paljon ollaan koettu yhdessä ja hienon koiran kyllä sain täytyy myöntää. Kiitos kasvattajalle mahtavasta kumppanista!
Nykyään Hukan kanssa onkin aika helppoa olla. Syksyllä vielä, kun miehuuskin jäi eläinlääkäriin niin ei ole huolta huomisesta. ;-) <3
Pallohullu ja uimamaisteri. ;-)
Hukka on yksi elämäni koira, jota samankaltaista ei varmaan tulekaan. <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)