Rocky


Tässä Rocky on vielä ihan pieni poika, ikää n. 2 kk.

ELÄMÄNI ENSIRAKKAUS

Tämä herra on syntynyt 19.8.2005. Minun sydämeni se valloitti kaksi kuukautta myöhemmin, jolloin tämä saksanpaimenkoiran pentu saapui minun elämääni. Siitä lähtien olen rakastanut Rockya päivä päivältä vain enemmän. Paljon olemme yhdessä kokeneet ja toivon, että paljon olisi vielä yhteistä taivalta matkaamatta. Päivä kerrallaan mennään, koska Rockylla on lonkissa nivelrikkoa, johon ei oikeastaan auta kuin kipulääkitys. Onneksi kipulääkkeitä käytetään vain tarvittaessa, joten ihan toivotonta meno ei vielä kuitenkaan ole. Hyvin on ukko pirteä, kun vain pitää liikunnan sopivana niin määrältään kuin laadultaankin.

Meidän alkutaival oli aika kivikkoinen, koska olin itse aika nuori eikä vahvaluontoinen uros sakemanni ollut ehkä paras vaihtoehto ekaksi koiraksi. Alkuunhan Rocky oppi kaiken todella nopeasti ja sai koirakoulussakin paljon kehuja edistymisestään. Sitten tulikin se aivan ihana uhmaikä ja kaikki alkoi mennä pieleen. Rocky alkoi "miehistyä" ja rähistä kaikille. Olin toivoton ja lähes luovutinkin, mutta jotenkin sain homman pidettyä kasassa. Kun Rocky oli reilun kolme vuotta yritin tehdä sen kanssa töitä, jotta pahin rähinä loppuisi tai ainakin vähenisi. Ukolla ei ollut yhtään koirakontakteja sen jälkeen, kun se aloitti uhmaiän. Ei sitä voinut pitää toisten koirien kanssa enkä minä kyllä uskaltanutkaa viedä sitä minnekään. Tein virheen, päin vastoin Rockya olisi pitänyt vaan kuljettaa kaikkialla niin ehkä se ei olisi ollut niin paha.

Syksyllä 2008 Rockyn oli pakko alkaa opettelemaan sosiaalisuutta, koska aloitin eläintenhoitajaopiskelut ja asuimme solukämpässä seropi Terin ja Helmi-huskyn kanssa. Onneksi molemmat olivat narttuja, joten suurimmilta yhteenotoilta vältyttiin. Ihmeen hyvin se Rocky kämppiksiin suhtautui ja yhteiselo sujui hyvin. Koirista tuli kaveruksia, vaikka Helmin kanssa olikin pientä henkien taistelua havaittavissa. Toiset urokset olivat kuitenkin edelleen se pahin vihollinen.

Vastapesty, puhdas poika (kesä 2009)
Seuraava elämänmuutos meille tuli kesällä 2009, kun aloin seurustella nykyisen avomieheni kanssa. Alkuun Rockylla oli hiukan vaikeuksia ottaa uusi ihminen laumaansa, koska havaittavissa oli mustasukkaisuutta ja suojelevaa käytöstä. Rocky oli hyvin suojelevainen minua kohtaan. Aggressiivista käytös ei kuitenkaan ollut, mutta jos mies tuli liian lähelle niin Rockyn piti olla vieressä seuraamassa ettei homma mene liian läheiseksi. Onneksi tätä ei kuitenkaan kestänyt kauan ja pian isäntäväki tulikin jo hyvin toimeen keskenään ja Rocky tajusi, että tämä tyyppi on tullut jäädäkseen. Nykyään Rocky jopa vinkuu vähän isännän perään, jos ei pääse mukaan. :-)

Herran kuonovärkki

Alku vuodesta 2010 Rocky kastroitiin ja  siitä jokunen kuukausi se alkoi näyttää rauhoittumisen merkkejä. Rocky alkoi sietää toisia koiria paremmin, tosin toiset urokset on vieläkin se heikko kohta. Ja tietysti sen korvatkin alkoivat toimia paremmin. ;-) Lopullisen muutoksen sai aikaa pieni valkoinen riiviö nimeltään Hukka, joka mullisti Rockyn maailman syksyllä 2010. Ukko alkoi kuunnella minua vieläkin paremmin ja enemmän. Rocky ei enää saanutkaan minun jakamatonta huomiotani.

Rockylla ollut "pikkuveli" kolme päivää

Rocky otti Hukan todella hyvin vastaan. Ihan alussa herra ei sietänyt riiviötä lähellään, mutta pian pojat ystävystyivät ja Rocky oli selvästi iloinen saadessaan painikaverin. Vaikka Rocky ei sitä myönnäkään, niin kyllä se Hukasta tykkää... Rocky on tyypillinen mies, joka ei tunteitaan hevillä näytä, mutta kyllä sen huomaa käytöksestä. ;-) Pojilla on yhteiselämä mennyt todella hienosti.

Rockyn uusi "pikkuveli"

Rocky on luonteeltaan siis aika dominoiva, joka varmasti johtuu ainakin osittain siitä ,että se on myös aika epävarma koira. Ja kun omistaja ei ehkä ollut paras mahdollinen "johtaja" Rockyn nuoruusvuosina, niin herra päätti ottaa ohjat omiin tassuihinsa. Jos se ei osaa ratkaista jotain tai ei tiedä miten asia pitää hoitaa, niin sitten se käyttää mieluummin lihaksiaan kuin päätään. Onneks Rockyn käytös ei ole mitenkään liian aggressiivista vaikka vastaantuleville koirille pitääkin ärhennellä. Nykyään uskallan viedä sitä jopa koiratapahtumiin aina silloin tällöin turistiksi. Ihmisille Rocky ei ole koskaan ollut millään tavalla aggressiivinen, päin vastoin herra rakastaa huomiota ja leikkimistä. Perheen parissa ukko on kuitenkin aivan ihanan hellyyttävä sylinalle, kun sille päälle sattuu. Iso mieskin tarvitsee joskus huomiota ja hellyyttä. ;-)

Olen kyllä hyvin tyytyväinen, että olen saanut Rockysta noinkin hyvän koiran. Olosuhteisiin nähden siitä olisi voinut tulla pahempikin ja jotain hyvin pahaakin olisi voinut sattua.
En kyllä vaihtaisi päivääkään, enkä ole katunut päivääkään sitä että otin Rockyn! :-)

Rockyn kanssa harrastetaan ihan vain perustottelevaisuutta. Agilitya ollaan kokeiltu ihan vain omaksi huviksi, mutta sekin on nyt jäänyt todella vähälle tuon lonkkavian takia.
Ajattelin, että kun saadaan Hukan kanssa jäljestys alkuun niin voisi kokeilla Rockyllekin ihan vain kotioloissa sitä. Luulen, että ukonkin päiviä piristäisi kummasti aina silloin tällöin tehtävä jäljenpätkä. :-)
Rockyn lempiharrastuksiin kuuluu lisäksi mm. lenkkeily, sohvalla löhöily ja pehmolelujen luttaaminen. Tämä ukko on kova poika vahtimaan, mutta oikeasti tuon kovan ja karvaisen kuoren alla asustaa hellyyttä ja huomiota rakastava pieni hauva.
Rockyn suuri intohimo on myös mökkeily ja herra tunteekin mökille vievän tien niin hyvin, että aloittaa intoilun heti kun tajuaan auton kääntyvän kohti mökkitietä. :-)

Miun rakas ukkoseni

Rockyn lempinimet :
Rockyboy, Ukko, Herra R, Roo ;-)

*****     *****     *****     *****     *****

Rocky nukkui pois 26.11.2015. Kymmenen vuotta yhteistä taivalta ehdimme kulkea.

"ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa

olet jokaikinen yön ääni
osa lempeää valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa

oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan"
- Kaija Koo, Jos sua ei ois ollut -

Suru ja ikävä on valtava.
<3 Rakkain Rocky <3
19.8.2005 - 26.11.2015



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti