keskiviikko 31. elokuuta 2011

Agilityn alkeet ja jatkot

Nyt onkin paljon päivitettävää, kun en kiireiltäni ole kerennyt tarinoida viime torstain ja sunnuntain agitreeneistä. (Uskokaa tai älkää työttömän elämäkin voi olla kiireistä aina silloin tällöin. ; ) )

Torstaina kentälle päästyämme Hukka kyllä taas tiesi missä ollaan ja kytki taas välittömästi agivaiheen päälle. Poika puhkui intoa ja tiesi kyllä mitä tulee tapahtumaan. Agikentällä se on kyllä aivan eri koira kuin muualla... poitsu on todella innoissaan, mutta pysyy "järjissään" eikä mene kuitenkaan ylikierroksille ja unohda kuuntelemista. Hukka on koko ajan yhtenä korvana, pitää kontaktin ja odottaa mitä tehdään seuraavaksi. Tää on Hukan laji!

Tällä kertaa kentällä oli meidän ja ohjaajan koiran lisäksi vain kolme koirakkoa, joten pääsimme kunnolla reenaamaan, kun ei tarvinnut odotella niin paljon aina omaa vuoroaan.

Sitten itse treeniin, joka olikin pienimuotoinen rata tällä kerralla. Suoritettava rata koostui seitsemästä esteestä, jossa oli mukana myös uusina esteinä pituus ja muuri. Radan estejärjestys oli: puomi, pituus, pussi, hyppy, muuri, putki, hyppy.

Aluksi käytiin läpi uudet esteet. Molemmat oli Hukalle helppoja, vain hyppyjä. Pituudessa olleiden neljän osan yli Hukka hyppäsi aivan kevyesti (osat olivat aivan lähellä toisiaan näin alkuun). Ei siis ongelmia, vaikka luulin että Hukka saattaisi tavallaan vain juosta esteen yli. Muuri meni myös kuin vanhalta tekijältä. Siinä ei tarvinnut kuin hypätä ja sehän Hukalta käy. Lisäksi piti muistella hiukan pussia, koska sitä ei ole ollut pitkään aikaan. Mutta muutaman harjoituksen jälkeen se olikin taas muistissa ja Hukka meni innolla siitä läpi.

Sitten olikin aika mennä koko rata läpi. Ensin me mentiin se osissa pari kertaa ja koska se onnistui niin hyvin, kokeiltiin sitä sitten jo ilman välipalkkaa. Hukalle ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa suorittaa rata kerralla kokonaan. Päinvastoin Hukalla oli vauhti päällä eikä olisi malttanut odottaa vuoroaan, kun muut menivät vuorostaan radalla. Onneksi meille odottajille oli hiukan puuhaa, kun saimme harjoitella kolmatta uutta estettä - pöytää. Hukka hyppäsi reippaasti siihen ja malttoi hyvin olla siinä paikallaan pienen tovin. Vaikutti helpolta ainakin näin ensikohtaamisen perusteella. Saa nähdä kuinka käy kun siinä pitäisi malttaa olla pidempään ja vieläpä kesken vauhdin. : ) Mutta siitä kuulemme sitten toisessa tarinassa.

Olen kyllä tähän mennessä ollut hyvin tyytyväinen Hukan suorituksiin ja kuinka hyvin se kehittyy koko ajan niinkuin ohjaajansakin. On tässä itsellekin paljon opittavaa ja ratoja suoritettaessa olen tajunnut ettei tämä olekaan niin yksinkertaista kuin miltä se näyttää. Ohjaajana minun täytyy oikeasti ajatella kuinka saan koirasta sen parhaan tuloksen irti, kuinka koiraa pitää ohjata, jotta se tajuaa mitä siltä halutaan ja puolenvaihdoksissa täytyy oikeasti miettiä missä sen teen ja miten sen teen ettei koira mene aivan sekaisin. Radan suorittaminen ei ole vain juoksemista ja esteiden nimien huutamista. Se on niin paljon enemmän ja se vaatii oikeasti harjoitusta harjoituksen perään.... ei pelkästään koiralta vaan ennen kaikkea omistajalta. Ilman toimivaa ohjaajaa ei voi olla toimivaa koiraa - sanoo maalaisjärkikin.

Lopuksi, koska Rocky oli myös mukana, pääsin kokeilemaan rataa sen kanssa. Rocky oli innoissaan, kunhan oli ensin saanut haistella kaikka hajut mitkä kirsuun kantautui. Rockyn kanssa kun ei oteta niin vakavasti nii se saa ollakin vähän löysemmin. Mutta pääsimme kuitenkin viimein kentälle asti ja lähdettiin menemään. Radassa olikin ongelmia kerrakseen, kun Rocky on niin vahvasti ottanut paikakseen minun vasemman puolen ettei se oikein osaa ottaa ohjauksia vastaan minun oikealta puolelta. Siinä olikin miettimistä kuinka selvitään radasta, joka on paljon paljon paljon helpompi ohjata oikealta puolelta. Mutta kuten sanottu tämä on meille enemmän vain hauskan pitoa, joten mentiin esteet omalla tyylillä eli vähän miten sattuu. Rata kuitenkin päästiin läpi ja Rockylla oli ainakin hauskaa ja sehän se onkin pääasia! : ) Lonkatkin kun on olleet pitkään hyvänä ettei ole tarvinnut kipulääkkeitä antaa, niin Rocky oli kentälläkin kuin nuori poika taas.

Tällaista oli meillä torstaina. Sitten voimmekin siirtyä sunnuntain treeniin.

Sunnuntaina saatiin yksityistreeniä, kun kentällä ei oltu ku myö ja ohjaaja kahden koiran kanssa.

Sunnuntain treenit on suunnattu lähinnä jo pidemmällä oleville, mutta ajateltiin ett voidaan Hukan kans mennä sinne koska Hukka osaa jo lähes kaikki esteet. Voimme siis suorittaa esteitä itsenäisesti ilman apuja. Ja kuten yleensä aina on kuulemma ollut myös tälläkin kertaa kentälle rakennettiin pitkä rata. Tässä radassa oli 19 estettä: hyppy, hyppy, puomi, neljä peräkkästä hyppyä, putki, hyppy, hyppy, kepit, A-este, pituus, hyppy, hyppy, pussi, hyppy, keinu, hyppy.
Me ei Hukan kans tietenkään menty rataa kerralla läpi vaan tehtiin se osissa ja välissä palkkaus. Hukka oli taas intoa täynnä ja halusi mennä taas täysillä kentällä. Poika taitaa oikeesti tykätä tästä ellei jopa jo rakasta. On se ainakin täysillä mukana hommassa. Ensimmäiset esteet eivät tuottaneet Hukalle taaskaan mitään ongelmia ja minä en meinannut pysyä mukana. Hyvin kuitenkin mentiin kaikki hypyt, puomi ja putki. Sitten saavuimme kepeille, jotka ovat tuottaneet Hukalle vaikeuksia, koska niistä ei niin vain hurjalla kyydillä mennäkkään. Mutta tällä kertaa Hukka kuitenkin malttoikin yllättävän hyvin ja saimme ihan kelpo suorituksen kepeiltä. Olin hiukan hämillänikin kuinka pojalta sittenkin taitaa malttia löytyä kepeihin. Olin ylpeä taas Hukkasesta! Keppien jälkeen käännyimme aalle, jota ollaan menty vain muutaman kerran, mutta jonka Hukka kuitenkin osaa silti hienosti. Koskettaa jopa molempia kontakteja eikä hyppää pois esteeltä liian aikaisin. Täytyy toivoa ettei ala hyppymäänkään. Toistaiseksi ollaan vältytty näiltä ikäviltä loikkimisilta. Aalta tultiinkin sitten jo pituudelle, jonka viime tunnille opimme ja joka menikin ihan hyvin. (Tälläkään kertaa esteen osat eivät olleet kaukana toisistaan.) Sitten mentiinkin vauhdilla hypyt ja pussi, jonka jälkeen otimme meille uutena esteenä keinun. Ohjaaja tuli auttamaan, jotta saataisiin mahdollisimman onnistunut ja turvallinen ensi kosketus keinuun. Ja hienostihan se menikin. Hukka kiipesi keinulle ja hidastin sitä hiukan jolloin saimme laskettua keinun toisen pään turvallisesti maahan. Ja näin uusi esti oli suoritettu onnistuneesti ja turvallisesti. Otimme keinun vielä pari kertaa ja Hukka meni molemmat kerrat yhtä taitavasti. Sitten oli tauon paikka.

Pääsimme suorittamaan radan vielä useita kertoja ja välillä otimme myös vain yksittäisiä esteitä. Keppejä treenattiin ja se alkoi jo sujuakin paremmin. Paljon vain tähänkin esteeseen toistoja niin uskon että Hukka kyllä oppii ne nopeasti. Nyt kun se kärsivällisyys niitä kohtaan on tainnut löytyä. : ) Keinuakin käytiin useita kertoja kokeilemassa, mutta aina oli varmistaja toisessa päässä ettei keinu pääse rämähtämään maahan vielä näin alkuharjoittelujen aikana.

Ehkä tämä on se meidän laji. Vielä kun päästäisiin talvellakin jonnekin treenaamaan niin voisi oikeasti jotain kisoja jossain vaiheessa harkita. Mutta se on sitten joskus piiiiitkän ajan päästä.

Siinäpä oli varmaan tarpeeksi agilitya täksi kerraksi, joten nyt nukkumaan. Pojat onkin jo ihan unessa.


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Hukka opin tiellä

Eilen olikin sitten Hukkasen vuoro päästä oppimaan ja ihmettelemään koirakouluun.

Kuten aina yleensä muinakin kertoina myös tämä tunti aloitettiin koirien "herätyksellä", joka tällä kertaa suoritettiin ympyrämuodostelmassa. Jokainen kävi vuorollaan kiertämässä ringin ja toisella kierroksella pujottelemassa ringissä. Hukalle herätys oli tarpeen, koska se oli vähän muissa maailmoissa uusien tulokkaiden takia. Olisi niin paljon mukavampaa ollut lähteä tutkimaan uusia tuttavuuksia ja leikkimään. No kuitenkin selviydyimme, vaikka paljon paremminkin olisi voinut mennä. Samassa ympyrämuodostelmassa suoritimme myös luoksepäästävyyden, jonka Hukka osaa oikein hienosti. Hukka vain istuu ja antaa tutkia itsensä sekä hampaansa. Tämä meiltä onnistuu! : )

Seuraavaksi me saimmekin Hukan kanssa yllättävän tehtävän, jossa minun piti jättää Hukka paikalleen ja käydä itse moikkaamassa muita koiria. Hukka sai vähän ylimääräistä harjotusta, koska on jo pidemmällä kuin muut. Toiset oppilaat kun ovat vasta ihan pentuja eli puoli vuotiaita tai alle. Käskin Hukan maahan sekä paikalleen ja lähdin silittelemään muita koiria. Hukka kyllä osaa tämän liikkeen, mutta malttia siltä vielä vähän puuttuu. Olinkin yllättynyt miten hienosti Hukka malttoi ja juuri kun luulin onnistuvani nii eikö se viimeisen koiran kohdalla ponkaissut ylös ja lähtenyt tulemaan kohti. No eikun vain poitsu takaisin paikalleen ja maahan ja uusi yritys. Menin viimeisen koiran luo uudelleen, silittelin sitä hetken ja palasin Hukan luo, joka oli nyt hienosti paikallaan. Tämä homma kaipaa hieman vielä hiomista, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Ringistä vaihdettiinkin sitten jo sujuvasti kahteen vastakkaiseen riviin, jossa tehtiin kohtaamisharjoituksia. Tarkoitus on siis kävellä aina oman parin kanssa vastaan ja pitää koirat niin etteivät ne pääse haistelemaan toisiaan lähietäisyydeltä. Koirat eivät saa koskea toisiaan vaan ohituksen pitää sujua niin, että koirat eivät oikeastaan välitä toisistaan. Hukka ei onneksi hirveästi välitä toisista koirista, haluaan vain haistaa hajut ohimennessään, mutta ei yritä riuhtoa ja vetää muiden luo. Kohtaamiset meni siis suht hyvin. Olisin vain kaivannut Hukalta hieman enemmän kontaktia.

Kahdesta erillisestä rivistä vaihdettiin yhteen riviin, jonka edessä oli tarkoitus tehdä luoksetulo. Myös tässä vaiheessa me harjoiteltiin Hukan kanssa paikalla oloa omaa vuoroa odotellessa. Jätin pojan paikalleen ja poistun sen eteen muutaman metrin päähän. Muut siis tekivät tällä välin luoksetuloja lähellämme. Hukka jäi hyvin paikalleen, mutta oli alkuun vähän hämmentynyt tilanteesta. Onneksi se kuitenkin rentoutui ja malttoikin sitten olla paikallaan koko ajan. En ottanut kovin pitkää aikaa, koska aiemmin oli ollut pientä levottomuutta havaittavissa. Tällä kertaa suorituksemme oli täydellinen ja Hukka sai isot kehut. Sitten olikin jo meidän vuoro suorittaa luoksetulo. Menin rivin eteen, käskin Hukan odottaa ja lähdin kävelemään pois. Matka oli varmaan jotain lähelle kymmenen metriä. Odotin jonkun aikaa paikallani ja kutsuin sitten Hukkaa. Epäröimättä Hukka lähti tulemaan kohti ja istahti nätistä vasemmalle sivulleni. Täydellinen! Tämän Hukka todella osaa. Se oppi nopeasti eikä koskaan ole ollut ongelmia  tässä asiassa (koputan puuta).

Seuraaminen ei sitten mennytkään ihan niinkuin olin ajatellut. Hukka jäi koko ajan taakse eikä oikein kontaktiakaan löytynyt. Jotenkin tuntuu, että Hukalta on loppunut kiinnostus tätä liikettä kohtaan, koska aiemmin se seurasi oikein nätisti ja muisti kontaktin. Joku on mennyt pieleen ja asiaa täytyy yrittää korjata. Muutama ihan hyvä pätkä oli, mutta sitten se into taas laantui. Lisää treeniä ja innokasta sellaista, nii jospa se siitä.

Lopuksi otettiin vielä vähän kohtaamisharjoituksia ympyrässä eli porukka kävelee myötäpäivään, kun jokainen sitten vuorollaan lähtee kävelemään vastapäivään, jolloin koirat kohtaavat. Tässä on sama tarkoitus, kun aiemmassakin kohtaamisharjoituksessa. Hukka oli seuraamisen jäljiltä jäänyt jonnekin omaan maailmaan ja me vain käveltiin. Ei se edelleenkään yrittänyt päästä muiden luo, joten pisteet siitä. Täytyy vaan tosiaan kehitellä jokin keino, millä pojan saisi innostumaan kunnolla tähänkin asiaan.

Kotiläksynä siis lisää reeniä seuraamiseen ja yrittää löytää se into tuolta jostain.
Aina ei voi voittaa, mutta treenata aina voi. : )


maanantai 22. elokuuta 2011

Koirakoulua

Kuten joka maanantai myös tänään lähettiin Rockyn kans koirakouluun oppimaan uutta ja parantamaan jo opittua.

Koulu alkoi luoksepäästävyydellä tai tällä kertaa me mentiinkin moikkaamaan opettajaa ja Rocky sai hiukan silittelyä sekä hampaiden tarkastuksen. Hampaiden katsominen on jostain syystä tullut Rockylle kovin vaikeaksi asiaksi. Pentuna kaikki meni suht hyvin, mutta jossain vaiheessa poika vain päätti, että se ei ole kivaa, minkä jälkeen muiden on ollut hyvin vaikea katsoa sen hampaita. Mielestäni sille ei ole koskaan tapahtunut mitään ikävää kyseisen tapahtuman aikana, mutta jokin siinä asiassa on niin vaikeaa Rockylle. Rocky rupeaa kiemurtelemaan ja ärisemään (ei kuitenkaan mitenkään aggressiivisesti) eikä haluaisi hampaitaan esitellä. Tänään kuitenkin olin yllättynyt miten hyvin hampaiden kahtominen sujui, Rocky nimittäin oli ihan hiljaa ja pysyi melko nätisti paikallaankin. Hieno poika.

Seuraavaksi heräteltiin vähän koiria "töihin" ja kierrettiin toisia koiria vuorotellen. Rocky otti hienosti kontaktia, vaikka mukana olikin kaksi täysin uutta tulokasta. Rocky muisti kontaktin niin seuratessa kuin paikalla ollessakin. Aiemminhan (pari vuotta sitten) meillä ei hirveästi kontaktia ollutkaan. Rocky kyllä teki, mutta se kontakti puuttui. Olen todella iloinen, että se viimeinkin on alkanu löytyä meidänkin välille.

Sitten olikin hiukan haastavampi tehtävä edessä: luoksetulo koirakujassa. Mikä siis tarkoittaa sitä, kun kaksi koirakkoriviä seisoo vastakkain ja siinä keskellä tehdään luoksetulo. Tämä on aina ollut Rockylle vaikea ja aina aiemmin (lue: pari vuotta sitten) se on karannut toisten koirien luokse. Nyt se kuitenkin tekee sen mallikkaasti ja tänäänkin, vaikka mukana oli edelleen ne uudet koirat, Rocky tuli epäröimättä suoraan minun luokseni. Pisteet kotiin!

Toiseksi viimeinen tehtävä oli paikalla olo. Koirat käskettiin maahan ja jätettiin paikalle tai pari meistä jätti ja muutama alussa oleva koirakko harjoitteli vasta ihan paikalla olon alkeita. Tämä on hyvää reeniä meille muille, koska vieressä härveltää koiria, jotka eivät vielä oikein tiedä mitä tehdä. Tämäkin liike on ollut Rockylle nuorenpana vaikea eikä se pysynyt pitkään paikallaan. Minä sain aina olla valppaana, että milloin se ponkaisee pystyy ja lähtee häiriköimään toisia koiria. Nykyään on onneks toisin. Jätin siis Rockyn paikalleen maahan ja poistuin sen luota muutamien metrien päähän. Paikalla olo kesti ainakin pari minuuttia eikä Rocky ollut missään vaiheessa lähdössä paikaltaan, vaikka pari koiraa liikehti koko ajan aivan sen vieressä. Ukko vain katsoi minua ja odotti seuraavaa liikettäni. Tässä vaiheessa minä olin haljeta ylpeydestä. Katsoin koirariviä ja totesin itselleni mielessä, että olen päässyt siihen mistä aina pikkutyttönä haaveilin, kun katselin ohikulkiessani toisten koirakouluilua. Silloin halusin joskun kokea tuon itse: sen tunteen mikä tulee, kun koirat makaavat yhdessä rivissä, unohtavat muun maailman ympäriltään ja keskittyvät vain omistajaansa. Tänään minä tunsin ja se oli hieno tunne. Siihen kannattaa pyrkiä. Vieressä olevat saivat härveltää mitä vaan ja Rocky vain makasi paikallaan rentoutuen koko ajan lisää. Me teimme sen, täydellinen paikalla olo aina koiran luo palamiseen saakka. Olin niin valtavan ylpeä tuosta ukosta!

Viimeisenä olikin sitten jäljellä seuraaminen, jonka jokainen suoritti yksin koiransa kanssa. Me teimmekin seuraamisen alusta loppuun ilman hihnaa, koska nykyään uskallan sen tehdä. Joku vuosi sitten olin ehkä hieman paniikissa aina, kun piti seuruuttaa koiraa ilman hihnaa. Rocky kun oli aika terroristi nuorenpana ja kun se päätti lähteä toisten koirien luo niin se lähti eikä sitä pidellyt mikään. Onneksi siitäkin on päästy ja nykyään seuruutankin Rockya mielummin ilman hihnaa, koska se on jotenkin vapautuneenpi ja olen varma ettei se enää poukkoile yhtäkkiä minnekään viereltäni. Muuten suorituksemme oli täydellisyyttä hipova, mutta täyskäännöksissä Rosky meinaa vähän jäädä. Ei onneks pahasti ja sitäkin saa paljon korjattua, kun muistaa käännyttäessä kunnolla innostaa koiraa ettei se laiskistu matkalla. : )

Tälläinen oli meidän koulupäivä tänään. Huomenna onkin sitten Hukan vuoro lähteä oppimaan. : )

perjantai 19. elokuuta 2011

Rocky 6 -vuotias

Tänään tuli Rockylla kuusi vuotta täyteen. Nopeasti se aika menee, vastahan se oli ihan pieni pörröinen koiravauva, jolla vauhtia riitti!


Pikku-Rocky hiukan reilu 2 kk vanha

Toki vauhtia on vieläkin, mutta nykyään se on hiukan... kuinka sen sanoisin... sivistyneenpää ja oman arvon tuntevaa riehumista. Eli ei niin hömelöä menoa, kuin mitä pentujen häseltäminen on. Ja jos riehaannutaan niin se tehdään aiheesta eikä ihan jokaisesta "mitättömästä" pikku asiasta. Ja viisautta, uskokaa tai älkää, on tuon ukon päähän tullut vuosien varrella paljonkin. Pentuna Rocky oli ihan mahoton huimapää ja aina alkuun tuntui ettei se opi, mutta kyllä se kuitenkin on jotain oppinut. <3

Rocky viikkoa vaille 6 vuotta <3

Mutta sitten itse asiaan eli syntymäpäivään...
Aamu meillä alkoi hyvin verkkaisissa merkeissä... Heräilimme hyvin hitaasti (lue: minä heräsin ja koirat oli jo intoa täynnä odottamassa mitä päivä tuo tullessaan), söimme "aamupalaa" (kello saattoi olla yli kahdentoista) ja pienen vatsojen vajuttelun jälkeen päätimme lähteä käymään lenkillä, kun kerta aurinkokin pitkästä aikaa taas näyttäytyi synttäripäivää piristämään.
Ensimmäiseksi suuntasimme kohti "suurta" Juankosken keskustaa, jossa kuitenkin oli yllättävän paljon vilinää, mikä johtui varmaan siitä, että koulupäivä oli loppumassa. Pojat osasivat oikein hienosti käyttäytyä ihmisten ilmoilla, mitä nyt Hukalla meinaa olla liikaa pentuenergiaa ja hihna kiristyy aina välillä. Mutta kokonaisuudessaan olin kyllä aika ylpeä Hukastakin ja totesin, että ehkä sekin saattaa vielä joku päivä oppia tuon hihnassa nätisti kävelyn jalon taidon. : )  Rocky käveli kuin vanha tekijä ja yritti kyllä näyttää Hukalle kuinka sitä kylillä käyttäydytään.
Keskustasta synttäriparaatimme jatkoi matkaansa koulun kentän kautta hiljaiselle hiekkatielle, jossa on hyvin vähän liikennettä eikä tälläkään kertaa kohdallemme sattunut yhtään autoa tai muita lenkkeilijöitä. Tämän tien pojat tuntevat hyvin ja ovat aina yhtä iloisia päästessään sinne, koska se merkitsee niille vain yhtä asiaa: vapautta! Ja täytyy kyllä tähän väliin mainita, että jos koira ei mitään muita käskyjä "osaa" niin käsky -vapaa, ei kyllä koskaan mene ohi korvien. Mutta tosiaan pojat pääsi kuin pääsikin juoksemaan vapaana ja paljon oli taas nuuskittavaa niin tien varrella kuin metsässäkin. Tosin minä olin välillä inhottava ja käskin poikien pysyä lähellä, treenaten näin vierellä kulkemista ilman hihnaakin. Lenkin lopussa Rocky päätti vielä pulahtaa veteen, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa kuraista ojaa, johon Rocky painui maate. Mutta on kuitenkin miehen synttäri, joten sallittakoon.
Kotiin päästyämme koirat saivat levätä ja sitten olikin ensimmäisen synttäriherkun aika... pojat saivat kuivatella itseään kuravedestä ja näin ollen nauttivat jäädytetyt naudanrustonsa nätisti ulkona. Rustot olivatkin pitkästä aikaa maukkaita herkkuja eikä niissä kauaa kirsut tohissu.

Varsinaisen "synttärikakun" pojat saivat vasta illalla iltaruoan aikaan. Tällä kertaa kakussa oli pohjana Best-Innin Kotoisa Lihapata (jota koirat eivät siis ihan joka päivä saa), kynttilän virkaa toimittivat puolikkaat nakit ja kermavaahto olikin kermaviiliä. Ja hyvin tuntui maistuvan vaikkakin Hukka oli varmaan vähän hölmistynyt, että mitäs tämä nyt on. Toinen kun ei ole vielä koskaan synttäreitä viettänyt. Hetken ihmeteltyään Hukankin kupista alkoi kolina kuulua ja kohta pojat sitten jo istuivatkin edessäni tuijottaen (lähinnä vain Rocky, mutta kuitenkin) minua herkeämättä ihan niinkuin joku vielä uupuisi. Ja tämä on sitten yksi niistä tempuista, jonka Rocky on oppinut ihan ilman mitään opetusta. Joka ikisen ruoan jälkeen toistuu sama kaava: kuppi tyhjenee, Rocky tulee minun eteen tai ainakin niin lähelle kun pääsee ja odottaa kunnes nousen. Heti kun nostan takapuoleni Rocky on samantien jaloillaan ja suuntaa kohti Kaappia. Kaappi on paikka, jossa on Herkut. Rocky tuijottaa Kaappia ja sitten minua, taas Kaappia ja minua.... Rocky ei lopeta ennen kuin on saanut haluamansa... Denta-Stixin. Joten pojat siis saivat Dentansa ja sitten voikin ruveta iltalevoille.
Tälläinen oli Rockyn syntymäpäivä tänään. : )

Hyvää syntymäpäivää rakkaalle 6 -vuotiaalle Rocky -pojalle!!!


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tästä se alkaa

Täällä pääset tutustumaan kahteen elämäni mieheen ja lukemaan niiden tempauksista, koiramaisista puuhailuista ja toivottavasti myös meidän yhteisistä onnistumista.
Alkuun voisin kertoa, että kuinka tarinamme sai alkunsa....
Rocky on minun ensimmäinen koirani, joka tuli elämääni 16.10.2005. Olin silloin vielä kokematon koiranomistaja ja siksi ukon kanssa on ollut jos jonkinmoista ongelmaa ja ihmeteltävää. Ei ehkä ollut viisain valinta ottaa sakua ekaksi koiraksi, mutta mitäpä minä siinä vaiheessa muiden ajatuksista välitin, halusin juuri tuon koiran.
Alku meillä lähti tosi hienosti etenemään, Rocky oli nopea oppimaan ja muutenkin erittäin vastaanottavainen pikkuinen "karhunpentu" (isäni ensimmäinen sana, kun näki tuon pienen tumman karvapalleron). Olin hyvillä mielin miten helppo pentu minulle on tullutkaan. Koirakoulussakin Rocky sai paljon kavereita ja sai paljon kehuja miten hyvin se oppi. Tätä mukavuutta ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä kuten useille koirille, myös tälle uroolle tuli uhmaikä ja hormoonit alkoivat toimia sen pienen herneen paikalla, joka korvien välistä löytyy. Olin hieman hukassa isottelevan urokseni kanssa ja taisin hieman luovuttaakin jossain vaiheessa. Tuntui kuin koiralle ei olisi koskaan mitään opetettukaan. Sain kuitenkin taisteltua uhmaiän ohi ja oli taas mukavampi tehdä töitä koiran kanssa, kun se kuunteli. Aloimme molemmat kasvaa, koira aikuistui ja minä kasvoin koiranomistajana. Opimme pikku hiljaa ymmärtämään toisiamme.
Vuosien varrella olemme joutuneet käymään muutamia "keskusteluja" Rockyn kanssa siitä, kuinka tulee käyttäytyä, mutta paljon hyvääkin olemme kokeneet... Muutama vuosi sitten pääsimme tutustumaan mm. agilityyn ja siitähän energiaa täynnä oleva kolme vuotias miehen alku varsin innostui. Rocky oppi esteet nopeasti ja saimme tämän lajin avulla parannettua hiukan yhteistä kommunikaatiotamme.
Oli mukavaa ja on edelleen mukavaa käydä Rockyn kanssa silloin tällöin revittelemässä radalla ihan omaksi iloksi. (Emme siis käy missään kisoissa.)
Rockyn kanssa tajusin myös sen ettei kannata pistää kovaa kovaa vasten. Yritin liikaa ja liian epävarmasti. Aikani "tapeltuani" 30 -kiloisen lihaskimpun kanssa tajusin, että oli päästävä henkiseen ylivoimaan, jonka olenkin tässä aikojen saatossa mielestäni jo aika hyvin omaksunut.
Vuodet ovat opettaneet paljon ja nyt lähes kuuden vuoden yhteiselon jälkeen voin sanoa, että en kyllä kadu päivääkään vaan olen todennut, että jokainen vastoinkäyminenkin on saanut minut rakastamaan tuota koiraa enemmän ja enemmän ja yli kaiken.

Kovan kuoren alla piilee hellyyttä rakastava kiltti pieni poika.
Ja onneksi toisen koiran tulo sai Rockyn käyttämään enemmän noita päässä törröttäviä ulokkeita muutenkin kuin koristeena.

"Koiranko haluat, yhdenkö vain...?" Se oli viime syksyn motto, kun meidän laumaamme sitten vihdoin ja viimein parin vuoden harkinnan jälkeen liittyi uusi jäsen - Hukka. Vaikka olin pitkään miettinyt, että joku päivä meille vielä valkkari tulee, niin tarkkaa aikaa sille ei ollut. Ajattelin vain, että sitten kun on rahaa ja tilaa toiselle isolle koiralle niin sitten. Ja ennen kaikkea minun piti olla valmis toiseen koiraan.
Sitten se tapahtui, yhtäkkiä syksyllä 2010 tajusin, että nythän minulla on rahaa ja kämppäkin on tarpeeksi iso kahdelle karvatassulle. Niinpä tutkin nettiä ja löysin pentueen, jossa oli kaksi valkkari urosta vailla kotia. Sinä iltana päätin, että toinen saa kohta kodin mikäli se minusta on kiinni. Otin yhteyttä kasvattajaan ja sovimme, että menen käymään ja tutustumaan ja jos hyvin käy saan pennun mukaan kotimatkalle. Niinpä lähdin lauantai aamuna 13. marraskuuta ajamaan n. 400 km toivoen, että niin pitkää matkaa ei tarvitsisi yksin ajaa kotiin. Ja toiveeni toteutui. Finnair (rekisterinimi) saapui illaksi kotiin.

Hukka ollut meillä muutaman päivän. (2 kk ja kolme päivää vanha)

Kohta ollaan vuosi yhdessä tassuteltu ja Hukasta on tullut iso poika. Hukan kanssa on ollut helppoa, se on niin paljon pehmeämpi koira kuin Rocky. Rockyn pentuaikojen jälkeen Hukan kasvattaminen tuntuu todella helpolta. Tai sitten minä vain olen oppinut koirien kanssa elämisestä paljon näiden vuosien aikana. Elämämme on ollut aika tasaista tähän mennessä, eikä vielä ainakaan mitään suuria vastoinkäymisiä ole ollut.

Siinäpä vähän esimakua meidän kolmen elämästä. Paljon on vielä koettavaa, nähtävää ja ennen kaikkea opittavaa niin koirilla kuin minullakin.