perjantai 19. elokuuta 2011

Rocky 6 -vuotias

Tänään tuli Rockylla kuusi vuotta täyteen. Nopeasti se aika menee, vastahan se oli ihan pieni pörröinen koiravauva, jolla vauhtia riitti!


Pikku-Rocky hiukan reilu 2 kk vanha

Toki vauhtia on vieläkin, mutta nykyään se on hiukan... kuinka sen sanoisin... sivistyneenpää ja oman arvon tuntevaa riehumista. Eli ei niin hömelöä menoa, kuin mitä pentujen häseltäminen on. Ja jos riehaannutaan niin se tehdään aiheesta eikä ihan jokaisesta "mitättömästä" pikku asiasta. Ja viisautta, uskokaa tai älkää, on tuon ukon päähän tullut vuosien varrella paljonkin. Pentuna Rocky oli ihan mahoton huimapää ja aina alkuun tuntui ettei se opi, mutta kyllä se kuitenkin on jotain oppinut. <3

Rocky viikkoa vaille 6 vuotta <3

Mutta sitten itse asiaan eli syntymäpäivään...
Aamu meillä alkoi hyvin verkkaisissa merkeissä... Heräilimme hyvin hitaasti (lue: minä heräsin ja koirat oli jo intoa täynnä odottamassa mitä päivä tuo tullessaan), söimme "aamupalaa" (kello saattoi olla yli kahdentoista) ja pienen vatsojen vajuttelun jälkeen päätimme lähteä käymään lenkillä, kun kerta aurinkokin pitkästä aikaa taas näyttäytyi synttäripäivää piristämään.
Ensimmäiseksi suuntasimme kohti "suurta" Juankosken keskustaa, jossa kuitenkin oli yllättävän paljon vilinää, mikä johtui varmaan siitä, että koulupäivä oli loppumassa. Pojat osasivat oikein hienosti käyttäytyä ihmisten ilmoilla, mitä nyt Hukalla meinaa olla liikaa pentuenergiaa ja hihna kiristyy aina välillä. Mutta kokonaisuudessaan olin kyllä aika ylpeä Hukastakin ja totesin, että ehkä sekin saattaa vielä joku päivä oppia tuon hihnassa nätisti kävelyn jalon taidon. : )  Rocky käveli kuin vanha tekijä ja yritti kyllä näyttää Hukalle kuinka sitä kylillä käyttäydytään.
Keskustasta synttäriparaatimme jatkoi matkaansa koulun kentän kautta hiljaiselle hiekkatielle, jossa on hyvin vähän liikennettä eikä tälläkään kertaa kohdallemme sattunut yhtään autoa tai muita lenkkeilijöitä. Tämän tien pojat tuntevat hyvin ja ovat aina yhtä iloisia päästessään sinne, koska se merkitsee niille vain yhtä asiaa: vapautta! Ja täytyy kyllä tähän väliin mainita, että jos koira ei mitään muita käskyjä "osaa" niin käsky -vapaa, ei kyllä koskaan mene ohi korvien. Mutta tosiaan pojat pääsi kuin pääsikin juoksemaan vapaana ja paljon oli taas nuuskittavaa niin tien varrella kuin metsässäkin. Tosin minä olin välillä inhottava ja käskin poikien pysyä lähellä, treenaten näin vierellä kulkemista ilman hihnaakin. Lenkin lopussa Rocky päätti vielä pulahtaa veteen, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa kuraista ojaa, johon Rocky painui maate. Mutta on kuitenkin miehen synttäri, joten sallittakoon.
Kotiin päästyämme koirat saivat levätä ja sitten olikin ensimmäisen synttäriherkun aika... pojat saivat kuivatella itseään kuravedestä ja näin ollen nauttivat jäädytetyt naudanrustonsa nätisti ulkona. Rustot olivatkin pitkästä aikaa maukkaita herkkuja eikä niissä kauaa kirsut tohissu.

Varsinaisen "synttärikakun" pojat saivat vasta illalla iltaruoan aikaan. Tällä kertaa kakussa oli pohjana Best-Innin Kotoisa Lihapata (jota koirat eivät siis ihan joka päivä saa), kynttilän virkaa toimittivat puolikkaat nakit ja kermavaahto olikin kermaviiliä. Ja hyvin tuntui maistuvan vaikkakin Hukka oli varmaan vähän hölmistynyt, että mitäs tämä nyt on. Toinen kun ei ole vielä koskaan synttäreitä viettänyt. Hetken ihmeteltyään Hukankin kupista alkoi kolina kuulua ja kohta pojat sitten jo istuivatkin edessäni tuijottaen (lähinnä vain Rocky, mutta kuitenkin) minua herkeämättä ihan niinkuin joku vielä uupuisi. Ja tämä on sitten yksi niistä tempuista, jonka Rocky on oppinut ihan ilman mitään opetusta. Joka ikisen ruoan jälkeen toistuu sama kaava: kuppi tyhjenee, Rocky tulee minun eteen tai ainakin niin lähelle kun pääsee ja odottaa kunnes nousen. Heti kun nostan takapuoleni Rocky on samantien jaloillaan ja suuntaa kohti Kaappia. Kaappi on paikka, jossa on Herkut. Rocky tuijottaa Kaappia ja sitten minua, taas Kaappia ja minua.... Rocky ei lopeta ennen kuin on saanut haluamansa... Denta-Stixin. Joten pojat siis saivat Dentansa ja sitten voikin ruveta iltalevoille.
Tälläinen oli Rockyn syntymäpäivä tänään. : )

Hyvää syntymäpäivää rakkaalle 6 -vuotiaalle Rocky -pojalle!!!


2 kommenttia:

  1. No onpahan olleet todellakin kemut!! Tuosta ei paljon päivä parane (;

    Onnea vielä aikuiseen ikään ehtineelle Rockylle!

    VastaaPoista
  2. Pienimuotoiset pippalot pidettiin ihan perheen kesken. : )
    Rocky vaikutti oikein tyytyväiseltä juhliinsa varsinkin "kakun" jälkeen.

    VastaaPoista