Hassuja tassuja: Maximus: kesäkuu 2011

Maxi saapui meille hiukan sattuman kautta syksyllä 2011. Kukaan ei oikein tiennyt tarkkaan milloin kisuli oli syntynyt, mutta veikkaus oli että kesäkuun puolessa välissä.
Heti alkuun jo huomasin, että kissanpoika oli hyvin reipas ja utelias eikä säikkynyt helpostikaan mitään. Koiraveljistään Maxi ei heti innostunut, kun pojat tahtoi olla vähän turhan innokkaita lähentelemään liikaa. Pian kuitenkin tilanne rauhoittui ja pojat alkoivat tutustua toisiinsa. Maxikin reipastui päivä päivältä eikä enää säikähtänyt koirien jokaista liikettä. Hukan kanssa Maxi jopa leikki välillä... kissa makoili sohvalla ja Hukka seisoi lattialla painien päällään Maxin kanssa. Hyvin Hukka tajusi ettei pienen kissan kanssa leikitä samoin kuin isoveli-Rockyn kanssa. Ensimmäisen vuoden aikana kissa oppi omien koiraveljiensä tavat eikä pelännyt niitä lainkaan... hyvä jos väisti. Välillä se sai Hukan väistämään itseään.

Hyvinkin pian alkoi näyttää siltä, että kissasta tulee yksi koirista. Tarkkaan Maxi seuraili koirien liikkeitä ja touhuili siellä missä koiratkin. Välillä koirat saivat ihmetellä taas Maxin menoa, kun se intoutui touhuamaan yksinään. Maxin touhuja sai kyllä ihmetellä välillä itsekin, kun se tosiaan yritti olla kuin koira tai ehkä enemmänkin luuli olevansa. :-) Maxilla kyllä oli ihan oma persoonansa enkä ole koskaan tavannut samanlaista kissaa. Koiraveljien keskellä kasvaminen teki siitä hyvinkin erikoisen kissan. Luonnetta löytyi ja se oli kova katti.

Kun muutimme maaliskuun alussa uuteen asuntoon ja kissa sai uuden reviirin, muuttui Maxi taas lisää. Jotenkin siitä tuli vielä enemmän laumaan kuuluva ja ehkä koiramaisempi omalla kissamaisuudella höystettynä. Hyvin Maxi siis otti uuden "maailman" vastaan eikä sillä ollut sopeutumisessa ongelmia. Nopeasti Maxi tulikin tunnetuksi uudella reviirillä ja ihmiset tuntuivat pitävän siitä, vaikka se ei hirveästi outoja ihmisiä lähestynytkään.
Reviirinvalloitus sai kesän tullessa uuden ulottuvuuden, kun Maxi vain eräänä päivän päätti lähteä miun ja poikien kans päivälenkille mukaan. Käytiin kiertämässä meidän reilun puolen tunnin normilenkki tuolla läheisellä latupohjalla. Siellä se kissa vipelti mukana... taas kuin yksi koirista. Monta lenkkiä ehdimme tehdä ja lämpiminpinä päivinä helpotin kissan menoa kantamalla sitä osan matkasta. Hienoja muistoja!

Viikonloppuna tuon hienon suuren pienen kissan elämänmatka kuitenkin päättyi... aivan liian aikaisin. Tänä aamuna löysin Maxin tien vierestä ja oletettavasti auto oli koitunut sen kohtaloksi.

Kannoin Maxia viimeisen kerran sen viimeiselle matkalle, kun veimme sen lähimetsään haudan lepoon.
Ikävä on suuri ja jäämme kaipaamaan tuota mustaa pantteria, joka jätti tyhjän aukon elämäämme. <3
Illallakin taas odotin Maxin kohta ryntäävän meidän perään lenkille...saatoin jopa kuulla sen maukumisen, kun se huusi meidän perään ja pyysi odottamaan mukaan. Nyt Maxi on meidän mukana hiukan erimuodossa, mutta mukana se kulkee aina... silloin kun ei ole omilla menoillaan vehreimmissä metsissä. ;-)

Loppuun vielä muistoja kuvien muodossa.