ReissuRockya vaisto vie.... ;-)

Viime aikoina ei hirveästi ihmeitä ole tapahtunut. Koirien elämä on ollut tasaista ja helppoa. Vääksyssä ollaan lenkkeilty ja ollaan käyty kylilläkin pyörimässä. Viime maanantaina käytiin kaupassa tai siis minä kävin ja pojat odottivat luonnollisesti ulkona. Hukka ei vielä ole hirveästi harrastanut tuota kaupassa käyntiä, mutta onneksi Rocky on taas kerran näyttämässä mallia. Nätisti molemmat jäivät odottamaan, kun menin kauppaan. En viipynyt kauaa ja molemmat istuivat niin nätisti paikoillaan odottaen. Hukkakin niin iso poika jo. Keskiviikkona sitten käytiin taas kylillä ja pojat osasivat taas jäädä hienosti odottamaan.

Torstaina olikin taas aika matkustaa ja tällä kertaa mentiin bussilla Lahteen, josta sitten jatkettiin junalla. Vaikka pojilla oli vasta kolmas kerta bussissa, niin hienosti ne jo asettuu ja paikkansa löytää. Monet ovat jo kehuneet, kuinka hienosti ne osaa matkustaa. Onhan se mukavaa. Minä kun vähän pelkäsin, että mitä tästä tulee, mutta onneksi pojat on fiksuja tarpeen tullen. :-)
Lintti kyyti meni siis hyvin ja sitten siirryttiinkin junaan, joka onkin jo tuttu juttu pojille. Rocky on jo omaksunut sen, että kun junaan asetutaan niin silloin ei tarvitse hötkyillä koko ajan. Rocky otti hyvin rennosti. Hukalla oli ekaa kertaa vähän ongelmia asettumisen kanssa. Seinän takana olevan vessan ovi paukahti välillä todella kovasti ja teki Hukan hiukan levottomaksi. Hukka tärisi ja läähätti todella levottomasti. Yritin olla aivan normaali ja sanoin Hukalle, että voisi asettua aivan kuin ennenkin. Rockykin ilmeisesti vaistosi Hukan tukalan olotilan: Rocky ei yleensä välitä siitä, että Hukka tulee sen lähelle nukkumaan saatikka sitten, että itse menisi Hukan viereen. Torstain junareissu oli kuitenkin erilainen. Hukka oli levoton eikä asettunut, joten Rocky toimi mielestäni juuri niin kuin todellinen isoveli toimiikin. Rocky rupesi makaamaan aivan Hukkaan kiinni ja painoi silmänsä kiinni. Hukka oli edelleen levoton, mutta rauhoittui kuitenkin ihan selvästi hiukan. Hukka vilkaisi Rockya ja sai selvästi lohtua veljestään. :-) Onneksi Hukka rauhoittui loppujen lopuksi ja loppu matka menikin aivan normaalisti. Olin taas niin tyytyväinen Rockyn toimintaan ja iloinen, että se oli Hukan tukena. Itse olisin varmaan saanut rauhoitella Hukkaa vielä tovin.

Pian oltiinkin sitten jo kotona Juankoskella ja pojat pääsivät taas ”kiusaamaan” Maxia. Hukalla oli ihan selvästi ikävä kissakamuaan. Onneksi Maxi ei pahemmin hätkähdä isoista leikkikavereistaan.  Maxi kävi jopa ulkona poikien kanssa pari kertaa. Toisella kerralla olin harjaamassa Hukkaa ja seurasin Maxin touhuja. Sillä näkyi olevan todella hauskaa juostessaan tuulessa lentävien karvapallojen perässä. Rocky seurasi arvokkaana vieressä, kun kissa säntäili sen nenän edestä aina välillä. Rocky oli myös erittäin huvittava yhdessä vaiheessa, kun se sitten päätti tutkia Maxin tekemisiä vähän lähemmin. Maxi ryntäili onnessaan karvojen perässä ja Rocky hiippaili sen perässä kuono kissan takapuolta välillä koskien. Maxilla olikin vähän isompi varjo tällä kertaa. :-D Rocky on kyllä osoittanut viime aikoina niin hienoa käytöstä. Pienen Maxinkin kanssa se osaa toimia todella hyvin eikä onneksi hirveästi välitä kissan touhuista. Hukka onkin sitten vähän innokkaampi, mutta onneksi Maxi ottaa sen leikkien vastaan.

Pojat ulkoilee... juomatauko menossa.

Hukka haluu pallon

Rockylla on hauskaa... ;-)

Hukalla on alla 300 €:n peti. Näin meidän pojat oleilee. ;-)

Viikonloppu meni taas nopeasti ja nyt sitten onkin tylsä viikko edessä, kun pojat jäivät kotiin isännän hoiviin. Olen menossa ensi viikonloppuna Messukeskukseen suoraan Vääksystä eikä koiria voi jättää koko päiväksi yksin. Olen sitten koko viikon ilman nelijalkaisia ystäviäni, mutta onneksi ensi sunnuntaina taas nähdään. Viikko tulee varmasti olemaan pitkä, vaikka kuinka yrittäisi tekemistä keksiä. Koiran omistajat sen ymmärtävät. Kun on ollut monta vuotta koiran kanssa (tässä tapauksessa kuusi vuotta), niin erossa oleminen on vaikeaa ja sitä todella miettii, että oliko minulla elämää ennen koiraa. Kuuden vuoden aikana pisin erossaoloaika on tainnut olla muutama päivä, mutta kokonainen viikko on jo asia erikseen. On ihan outo olo, tunne etten ole kokonainen ja jotain puuttuu… ja niin puuttuukin ja paljon, yhteensä kuusikymmentä kiloa elämän iloa matkasta. Onneksi tämä on vain väliaikaista! :-)  

Tällä viikolla en siis voi kirjoitella poikien kuulumisia, mutta katsotaan keksinkö jotain muita tarinoita.

Palaillaan ja talven odotusta.... niin ja kohtahan on joulukin, joten hyvää joulun odotustakin. :-)

Loppuun vielä kuva, kuinka Maxikin osallistuu omalla tavallaan matkustamiseen...