Mitään ihmeitä ei olla puuhailtu, mutta sen verran oli pakko tulla taas kehumaan poikain viime aikaista käytöstä.
Oltiin tuossa viikon vaihteessa mummon luona kyläilemässä yksi yö. Sunnuntai-iltana mentiin ja maanantai-iltana tultiin kotio. Oli oikein leppoisan mukava reissu. Pojat oli kyllä niin mallikkaasti kyläreissulla ettei paremmasta taas väliä. Rockylle paikka nyt olikin jo ennestään tuttu ja ukkohan ei hirveitä riehu muutenkaan, joten arvelinkin sen kanssa menevän hyvin.
Saavuttuamme mummo olikin iltapalaa laittamassa pöytään, joten Rocky vanhasta muistista parkkeerasi itsensä keskelle keittiötä. Ja tämä toiminto siis johtui siitä, että joka kerta kun ollaan mummon luona käyty niin Rockylle on aina ollut jotain herkkua jääkaapissa. Tällä kertaa olikin herran suurinta herkkua eli lenkkiä. Mummokin naureskeli, ett kylläpään Rocky vielä muistaa. :-) Tokihan herra nyt näin kivat asiat muistaa. Nuorena poikanakin Rocky muisti aina käydä mummon kanssa jääkaapilla. Niillä on kyllä joku ihan oma juttunsa tullut tuon homman kanssa.
Mutta palatakseni tuohon alkujuttuun eli hyvään käytökseen, voisin kehua taas minun isoksi kasvanutta Hukka-poikaakin. Hukalle mummola on vähän oudompi paikka, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Tai ainakin odotin levottomuutta ja touhuamista. Yllätyin kuitenkin taas positiivisesti miten poitsu osasi käyttäytyä. Ei se edes yrittänyt riehua eikä ollut yhtään levoton. Hyvin osasi paikkansa etsiä ja pötkötteli aloillaan. Ei ollut pojalla tarvetta tohotella edes takaisin. Iltapalaksi saadun makkarapalan jälkeen olikin hyvä pötkähtää odottamaan iltapissatusta.
Hienosti olivat molemmat. :-)
Tämän lisäksi mieltäni piristi mummon tokaisu: "Sinä se olet tainnut syntyä noita koiria varten."
Koiraihmiselle tuo on suuri kohteliaisuus. ;-)
AAMULENKILLÄ TAPAHTUNUTTA...
Tänään meillä oli hiukan piristystä aamulenkillä. Oltiin nimittäin lähes koko suuri perhe lenkillä, isäntä vain puuttui. Lähdin poikien kanssa viipottamaan kohti metsää, kunnes kuulin takaani vaimean maukaisun. Ja kukas muukaan siellä huuteli kuin Maxi. Kissa päätti liittyä meidän lenkkiseurueeseen ja reippaana se kävelikin lähes koko lenkin minun peesissä Rockyn ja Hukan kirmaillessa edellä. Välillä odoteltiin pikkulenkkeilijää, kun ei sen jalat ihan niin pitkiä askelia ottanut kuin meidän muiden ja vähän piti välillä Maxia houkutellakin liikkumaan, mutta näin vain käytiin puolisen tunnin lenkki koko poppoo. Hyvin ne pojatkin osaa antaa Maxin olla eivätkä turhia hötkyile sen kanssa, vaikka katti saakin joskus omia kirmailukohtauksiaan ja spurttailee ihan isojen veljiensä rinnalla. :-)
Että tämmöstä taas tänne meidän veljeksille.
Nyt odotellaankin sitten viikonlopun tuloa innokkaina. ;-)
Seuraavaan kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti