Kyläilyä ja koulua

Mukana olevat kuvat ei liity tekstiin, mutta ajattelin laittaa niitäkin vähän mukaan ettei olisi niin tylsää luettavaa. :-)

Eilen käytiin koirain kanssa moikkaamassa siskoo ja siellähän menikin useampi tunti taas kerran. Pojista oli oikein mukava päästä käymään vähän muuallakin kuin omilla tutuilla lenkkipoluilla. Vaikka ei toi siskonkaan huusholli mikään outo paikka enää kummallekaan ole, varsinkaan Rockylle. Rockyn pitikin taas hiukan innosta piipittää, kun käännyttiin tutulle tielle, jonka ukko tiesi vievän tuttuun paikkaan. Perillä Rocky osasi paikkansa etsiä, kun oli ensin innolla ja suurella ilolla käynyt moikkaamassa tuttuja ihmisiä. Hukka puolestaa etsii vielä sitä omaa paikkaansa ja rauhallista olemustaan. Sen piti ensimmäiset hetket härveltää joka puolella ennen kuin tajusi ett eihän tässä mitään, ehkä voisin asettuakin. Välillä pojat kävivät ulkonakin juoksemassa, ympärillä kun pihaa riittää missä härveltää. Hukka muisti käydä Nellaakin (kaunis pieni beagle-neiti) moikkaamassa, joka omassa tarhassaan katseli mielenkiinnolla tulijoita. Mukavaa oli ja toivottavasti pian päästään uudestaan.

Mökillä metsäretkellä

Siskon luota kurvattiinkin suoraan koirakentälle ja Hukka pääsi tosi toimiin. Alkuun piti taas ihmetellä uusia tulokkaita, mutta kun niidenkin hajut oli nenään saatu eivät ne enää häirinneet niin paljoa. Paikalla ollessamme Hukan istuessa sivulla, se muisti hyvin ottaa kontaktia ja kehuin sitä aina siitä välillä myös makupalan kera. Ainut vain oli ettei Hukka oikein malttanut sivulla koko ajan istua ja sen piti välillä nousta nuuskimaan lähimaastoa. Otin sen aina takaisin sivulle ja palkkasin. Hukalla hiukan tuo mielenkiinto loppuu aina välillä, mutta kontakti oli hyvä aina, kun se vain malttoi sivulla napottaa. Seuraamisessa se kontakti sitten unohtuukin vaikka kuinka yritän sen mielenkiintoa herättää. Juostessa se ottaa paremman kontaktin tai siis kontaktia yli päätään. En kuitenkaan halua vielä huolestua, onhan meillä vielä aikaa. Poitsu kun on vasta vuoden ja pahin uhma on vielä edessä. Täytyy vain toivoa, ettei se kovin pahaksi kehity.

Maahameno tuntuu olevan jotenkin kovin vaikeaa Hukalle. Aivain kuin se ei tajuaisi mitä siltä haetaan vaikka kyllä se kotona herkun edessä aina makuulle heittäytyy pyydettäessä. Onko se niin hienohelma ettei voi likaiselle asfaltille maate rueta..? ;-) Sitten kun vihdoin saan sen maate, niin sitten se kyllä pysyy siellä suht pitkäänkin. Mutta auta armias, jos olen liian pitkään pois ja Hukka ehtii nousta nii sitten sitä ei meinaakaan alas enää saada millään. Joku siinä maahan menossa on niin vaikeaa. Olen miettinyt sitäkin, että josko se olisi joutunut tekemään joskus jonkun epämiellyttävän maahanmenon, mutta en kyllä saa päähäni mitään. Aina olen sitä kehunut ja palkannut maassa olemisesta ja paikalla olosta. Ja silloin kun Hukka oppi maahanmenon niin sillon se kyllä teki sen ihan mielellään. Mystisiä juttuja.

Luoksetulo meni taas vahvasti. Hukka pysyi paikallaan koko pitkän ajan ja tuli suoraan luokseni ja napsahti sivulleni todella hienosti. Tietysti vauhtia voisi olle enemmän, mutta hyvin se kuitenkin menee. Ehkä sitä vauhtia saadaan sitten jossain vaiheessa lisää.

Tällä kertaa meidän treeni oli kuitenkin hiukan aiempaa pirteämpää ja Hukka muisti sitä kontaktiakin ottaa aina välillä todella hyvinkin.

Rocky rentoutuu

Tämän päivän ohjelmaan kuului myös koulun lisäksi sukulointia. Aamulla lähdettiin käymään mummolassa synttärikahveella, kun mummolle tulee huimat 90 vuotta täyteen. Bileet on tosin vasta lauantaina, mutta me emme ikävä kyllä sinne silloin pääse. Syy tähän selvinnee myöhemmin. ;-)
Vaikka Rocky ei ollut pitkään aikaan käynyt mummon luona, se kyllä selvästi tiesi missä ollaan ja kiipesi innolla raput ylös ja suuntasi mummon oven taa. Rocky muisti selvästi mummonkin, koska kun oltiin päästy sisälle ja asetuttu niin ukko haki paikkansa ihan mummon vierestä. Siinä se napotti ja nautti rapsuttelusta. Meidän mummo vaikka ei varsinaisesti koirista edes pidä, niin kyllä se on vaan tainnut tuo Rockyn hurmaava luonne saada mummonkin pauloihinsa. Ja mummonkin sanoi, että oli kyllä mukava nähdä Rockyakin pitkästä aikaa. Tässä kohtaa Hukka härvelti pitkin kämppää ja tohotti mennä vaikka mitenkä päin. Hiukan oli jätkällä taas menoa ja meininkiä. Onneksi olin tähän varustautunut ja ottanut mukaan muutaman luun. Annoin se Hukalle niin kummasti vauhti loppui kuin seinään. Luu oli taas oikein toimiva ratkaisu, vaikka Hukka sillä hiukan innostuikin leikkimään, mutta ainakaan se ei juossut enää pitkin poikin. Rocky otti vain rennosti ja makoili mummon jalkojen juuressa.

Teillä monilla on varmaan mummola, jossa aina lapsena (ja miksei aikuisenakin) sai jos jonkinmoista herkkua ja jokainen tietää sen herkkukaapin mistä ne parhaimmat löytyy. Tämäkään mummola ei ole erilainen ja myös nuo minun karvalapset saavat täällä herkkuja käydessään. Normaalisti Rocky on saanut aina nakkia, mutta tällä kertaa nakkia ei ollut, joten pojat saivat tyytyä toiseen herkkuun: lauantaimakkaraan. Hukkakin rauhoittui taas kummasti, kun huomasi että Rocky saa jotain herkkuja. Niinpä se päätti touhuiltaa tulla keittiöön ja istahtaa oikein nätisti Rockyn vierelle odottamaan, josko hänellekin jotain annettaisiin. Siinä se jätkät sitten istuivat ja odottivat nätisti aina vuoroaan, kun mummo antoi niille vuorotellen makkaraa. Siinä meni makkarapaketin loppu niin, että hujahti. Ja mummo oli niiden paras kaveri kyllä sillä hetkellä. Mummolassa oli mukavaa.

Illalla oli sitten Rocky vuoro lähteä kentälle näyttämään taitonsa. Kovin hohdokas miedän esiintyminen ei tällä kertaa ollut, koska Rocky oli jostain syystä hieman laiskalla tuulella ja muutenkin jossain omassa maailmassaan. Kyllä se teki, mutta paljon mielenkiintoisempaa oli nuuskia ja tutkia muita. Seuraaminen meni niin ja näin... vähän sinne päin kuitenkin. Sivulla istuessa Rocky otti kontaktia, mutta oli kuitenkin koko ajan hiukan poissaoleva. Luoksetulossa Rocky varasti ja lähti tulemaan luokseni saman tien kun käännyin sitä kohti. No, ei kun koira takaisin paikalleen ja uudestaan. Toisella kerralla se menikin sitten jo todella hyvin, Rocky malttoi odottaa käskyä ja tuli hienosti sivulle istumaan. Paikallamakuussa Rocky meni hyvin maahan ja jäi nätisti paikalleen odottamaan. Juuri kun ajattelin, että nyt palaan koiran luo niin eikö se ukko ponkaissu ylös ja alkoi haistella maata ympärillään. Taas toinen yritys. Koira takaisin maahan ja vielä hetki paikallaoloa. Tällä kertaa Rocky pysyi ja suoritus onnistui.

Rocky päivän suoritus oli siis hiukan innoton ja laiska. Rockylla taisi olla huono päivä, mutta eikös meillä kaikilla joskus. :-) Annettakoon se tällä kertaa ukolle anteeksi.
 
Huomenna me lähdetäänkin Rockyn kanssa moikkaamaan vanhoja kämppiksiä Tiiaa ja Teri-koiraa. Tästä kuulette lisää sitten ensi kerralla.

Maalla on mukavaa, pellossa eletään ja agilitykin menee joskus metsään

Viikonlopun liikunnat on koirien osalta olleet vapaana kirmaamista, mut pääasiahan onkin ett koirat pääsee liikkumaan, itsellä ei niin väliä.

Perjantaina tehtiin visiitti mökille ja poijjat sai juosta taas sydämensä kyllyydestä. On se vaan aina yhtä mukavaa koirien mielestä, kun voi päästellä sen minkä ehtii ja jaksaa ilman mitään rajoja. On lääniä missä revitellä. Rockykin nauttii sen minkä lonkat kestää ja sitten se veteytyy arvokkaasti jonnekin pötköttelemään ja tarkkailemaan muita. Välillä tosin pitää vaihtaa kuulumisia naapureiden kanssa. Paljon tuntui taas asiaa olevan naapuritalon koirilla ja Rockylla. Hukka taas painaa täysillä koko ajan. Voi kuinka sillä nuorella riittää intoa ja virtaa. Se varmaan juoksisi koko päivän, jos vaan voisi. :-)

Välillä pitää muistaa poseerata.

Lauantaipäivä otettiin rauhallisesti tai niin rauhallisesti kun vaan superaktiivisen Hukkasen kanssa voi ottaa. Illemmalla käytiin sitten läheisellä pellolla vähän revittämässä, kun emäntä halusi päästä taas helpolla. Pojat saivat kuitenkin juosta hyvän tovin pellolla ja loppuilta meni sitten oikeasti rauhallisissa merkeissä. Vaikka ulkoilu ei loppujen lopuksi kestänyt kuin reilun puol tuntia, se riitti Hukallekin kun se oli koko ajan liikkeessä juostessaan pallon perässä. Tosin Rocky päätti välillä leikkiä tuhmaa isoveljeä ja omi pallon itselleen, jotta pikkuveikka ei sen perässä höyryäisi koko ajan.

Tauon paikka. Peltojuoksu uuvuttaa kokeneemmankin.

Tänään liikunta koostui taas mökkeilystä ja Hukalla myös agilitysta.
Hukan agility meni vähän överiksi välillä, kun ei se oikein malttanut kuunnella. Monesti mentiin esteet uudestaan, kun Hukka sooloili omiaan. Rata ei ollut pitkä, mutta monien toistojen takia se tuntui pitkältä. Rataan kuului: hyppy, putki, puomi, hyppy, kepit, keinu ja hyppy.

 Alku meni ihan mukavasti, Hukka sujahti hypyltä putkeen ja tajusi tulla luokseni kun sitä kutsuin eikä painunut takaisin putkeen, jonka ohi sen piti juosta puomille. Puomille kiivettiin reippaasti ja sekin suoritettiin hienosti. Puomin jälkeen tullut hyppykään ei ongelmia aiheuttanut vaan Hukka tajusi minne sitä ohjasin. Sitten olikin kepit, joihin pojan maltti ei taas riittänyt eka kerralla. Toisella yrityksellä niistä päästiin. Keinu taisi olla muistissa jo, koska Hukka tajusi hiljentää vaikkakin hyppäsi sitten hiukan liian aikaseen pois. Otettiin uudestaan ja onnistuttiin.

Kun oltiin suoritettu rata pari kertaa, Hukka alkoi härveltää ihan ihmeellisesti. Ekalta hypyltä olisi pitänyt mennä putkeen, mutta poitsupa olikin menossa puomille. Jostain syystä Hukkaa ei putki nyt kiinnostanut. Sain sen kuitenkin menemään sinne, mutta joka kerta sen jälkeen se unohti aina putken ja oli menossa puomille. Mietin että olisiko Hukka säikähtänyt sitä, kun putki vähän aina heilahti kun se veti siitä täysillä läpi. Kannustin sitä kuitenkin putkeen ja sain sen siitä monesti vielä menemäänkin. Ehkä se vain hämmentyi hiukan, kun putkessa oli kuitenkin aika jyrkkä mutka. Saman härvellyksen piikkiin meni kepitkin, kun Hukka meni ne ihan miten sattui. Tosin tämä keppihärvellys on osittain minun syytä, koska en osaa ohjata keppejä niin hyvin oikealta kuin vasemmalta puolelta. Lopuksi mentiin kepit vielä muutaman kerran niin, että ohjasin vasemmalta, niin saatiin kunnollinen suoritus pohjalle.

Koska agilitykentällä ei mennyt kovin pitkään, päätin viedä pojat vielä mökille vähäksi aikaa juoksemaan. Varsinkin Rocky kaipasi sitä, kun ei ollut päässyt kentälle. Ukko oli kuitenkin erittäin tyytyväinen, kun tajusi taas minne ollaan menossa. Mökillä käytiin vähän kävelemässä metsässä, jotta miekin sain vähän lisäliikuntaa. Koirat juoksivat edestakaisin ja tutkivat metsän hajuja innoissaan. Taisi Hukka päästä jonkin jäljillekin, kun lähti niin innoissaan menemään kirsu maata viistäen. Pieni nenu teki oikeasti töitä selvittääkseen mikä ihme siitä oli mennyt. Tosin homma piti jättää kesken, kun muu poppoo menikin toiseen suuntaan. Jossain vaiheessa Rocky sitten päätti, ett hälle riittää ja painui pihaan oottamaan. Me Hukan kans viel jatkettiin samoilua. Hukka oli kyllä niin riemuissaan, kun sai painella pitkin metsää ja välillä piti pitää juomatauko läheisellä ojalla. Pihaa lähestyessämme Rockykin liittyi taas laumaan ja pyörittiin hetki vielä läheisessä kuusimetsässä, nauttien luonnosta.

"Sieltä se Rocky tulee..."

Metsän "petoja"

Myös tällaisissa maisemissa liikuttiin

Rankan mehtäilyn jälkeen on mukavaa köllähtää sohvan nurkkaan.

 Kyllä maalla on mukavaa!

Ruokapöytä

Hukka-poika sai oman pöydän tos elokuun lopussa. Kuitenkin sen verran on koiralla kokoa, että hiukan helpottaa tuota ruokailua, kun saa syödä vähän korkeammalta. Pääsin ihan itse nikkaroimaan ja maalaamaan.

Pöytä koostuu neljästä vanerin palasta, joista isoimpaan sahataan kupin kokoinen reikä kuviosahalla. Palat vain naulataan/ruuvataan yhteen ja liitoskohtiin kannattaa laittaa ohutta rimaa tukemaan. Palat pysyvät tukevammin kiinni toisissaan, kun ne naulataan toisiinsa rimojen avulla ja pöydästä tulee tukevampi kokonaisuus.
Maalina toimii ihan perusmaali. Tällä kertaa käytin valkoista sisämaalia pohjana. Tassujen kuvat tulostin netistä ja tein niistä sabluunan liimaamalla kontaktimuovia molemmille puolin paperia ja leikkaamalla tassun kuvan pois. Maalina oli mattamustaa spayta.

 

Olenkin hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja näyttää Hukallekin ruoka maistuvan.

Rockyllakin on oma pöytä, mutta siitä ei näköjään ole kuvaa koneella. Samalla tekniikalla kuitenkin tehty, mutta erilainen maalaus. Jos joskun muistan kuvan ottaa niin laitan tänne sitten. : )

Nyt täytyykin lähteä pöytiä käyttämään taas, kun poijjilla ruoka-aika. Bon Appetit!

Oikeesti ehkä joskus osataankin

Nyt on ollu taas laiskuus kirjurilla huipussaan, kun en ole jaksanut/ehtinyt päivittämään tänne torstain agitreenejä. Omasta mielestäni reenit olivat onnistuneet, vaikkakin joitakin ongelmia taas kohdattiinkin.

Treeneihin kuului pienimuotoinen rata, johon kuului pöytä, puomi, kepit, neljä hyppyä ja putki.

Näin päällisinpuolin rata vaikuttaa helpolta ja simppeliltä, mutta ihmiset jotka ovat lajia harrastaneet ovat ehkä kohdanneet saman ongelman, jonka mekin Hukan kanssa kohtasimme. Aloitimme siis pöydältä, jonka Hukka kyllä eka kerralla veti yli, mutta toisella siihen tajuttiin jo pysähtyäkkin. Kävelin puomin viereen ja annoin Hukalle käskyn tulla ja kiivetä puomille. Se ei ollutkaan niin yksinkertaista, koska putken pää sattui olemaan aivan puomin alun vieressä. Niinpä Hukka kurvasi suoraan putkelle. Se kun on huippukiva Hukan mielestä. No ei kun uusi yritys ja menoksi. Tällä kertaa päästiin jo vähän matkaa puomilla, mutta sitten Hukka päättikin hypätä alas ja suunnata taas kohti putkea. Sama toistui taas ja taas. Sitten ajattelin mennä puomin ensin toisesta suunnasta ja sehän sujui. Ja ei kun taas alkuun pöydälle ja siitä puomille. Nyt päästiin etenemään ja Hukka suoritti puomin mallikkaasti loppuun asti. Hiukan meinasi putki sotkea, mutta siitä selvittiin.

Sitten olikin keppien vuoro ja sekin meni eka kerralla ihan plörinäksi. No ei kun alkuun ja uudestaan, kuhan ensin olin saanut Hukan taas maan pinnalle. Sillä meinaa alkuun olla tuota virtaa aika lailla. Lähdettiin kepeille hiukan rauhottuneena ja sittenhän ne taas sujuivatkin hyvin. Hukka meni tosi hienosti ja pysyi miun mukana.

Neljän hypyn sarjassa olikin ohjaajalle hiukan tekemistä, kun nelos hypyn jälkeen piti lähettää koira vitoselle, mennä koiran takaa kutoselle ja ohjata koira sinne. Kutoselle piti taas lähettää ja koukata koiran takaa seiskalle, jonka kauttaa mentiin putkeen. Harjoiteltiin hiukan koiran lähettämistä ja ohjauspuolen vaihdoksia. Oli ihan jännää. Koirakin oli alkuun vähän ihmeissään, mutta kun minä sain homman toimimaan itselläni niin Hukkakin pysyi paremmin mukana.

Seuraavalla kerralla rata menikin jo paremmin. Puomillekin päästiin hyvin ilman, ett piti välillä käydä putkella. Keppien kohalla aina vähä rauhotuttiin niin nekin sujuivat, kunnes lopussa Hukalla alko tulla pientä levottomuutta. Sitten otettiin viel yksi onnistunut keppien suoritus ja annettiin niiden olla tältä kertaa. Hypytkin sujuivat joka kerta paremmin.

Radan lisäksi harjoiteltiin keinua lisää. Tällä kertaa siihen sai yhdistää jo hypyn ja siitä sitten keinulle. Keinun jälkeen oli myös putki vähän keventämässä keinuharjoitusta. Ensin mentiin pelkkää keinua, jotta Hukalle muistuisi mieleen kuinka se mennään. Jokunen kerta mentiin niin, ett autoin keinun alas menossa, mut sitten mentiin taas ilman. Hukka ei välittänyt yhtään vaikka keinu rämähti maahan. Annoin vain putki käskyn ja sen mielestä se oli hauskaa. Loppu tunti mentiikin sitten ilman, ett mie autoin yhtään. Hukka meni keinun ihan itse ja hienosti menikin. Sitten lisättiin keinun eteen este, joka tuli hiukan viistosti keinulle. Hukka meinasi mennä aina keinun ohi, kun ei malttanut kuunnella käskyäni. Taas piti hiukan rauhoittaa ettei Hukka juoksisi keinulle aivan väärässä kulmassa. Treeni meni ihan hyvin, mutta kehitettävää löytyy aina. Minun pitäisi saada Hukka vähän paremmin kuuntelemaan, jotta saisin sen mukaani kunnolla. Se meinaa mennä välillä vähän omia aikojaan esteille, vaikka en ole vielä edes sanonut ett minne mennään. Esteelleohjausetkin sujuisivat paremmin, jos saisin ns. vedettyä Hukan mukaani, jotta voisin viedä sen oikeassa kulmassa esteille. Tätä treenataan!

Tähän treenikertaan kuului myös viimeinen outo este: Aa. Vaikkakin me Hukan kanssa ollaan sitä jo harjoteltukin. Hukalle aa ei ollut ihmeellinen. Mielellään se kiipesi esteen yli ja hienosti tuli alaskin eikä hypännyt maahan kesken kaiken. Helppo homma, kun vain muistaa vahtia ettei se rupea hyppimään kontaktien yli.

Vielä on yhet treenit ja sitten loppuu ainakin tuolla reenaaminen tältä syksyltä. Ja treenien huipennus odottaa lokakuun alussa, kun meille pidetään möllikisat. Nähdään mitä ollaan opittu ja kuinka hyvin. Odotan innolla! Se tulee olemaan hauskaa. : ) Toivottavasti. ;-)

Loppuun vielä kuvia poijjista, jotka saivat menneellä viikolla uuden pedin, "mökin". Molemmat tuntuvat ottaneen pikkumökin osaksi kotiaan.

Rocky "mökkeilee"

Hukka "mökkeilee"

1 - vuotias Hukka

Niin se vaan aika rientää ja pienen Hukan elämässä on vuosi vierähtänyt. Vastahan Hukkakin oli vain koiravauva, joka hurmasi kaikki olemalla pieni valkoinen untuvakarvainen lakunenä. Painoa sillä oli meille tullessaan huimat 7,6 kg ja nyt siinä on jo noin 32 killoo elämän illoo. Ja sitä iloa kyllä riittää, parhaimpina hetkinä häntä heiluttaa koiraa eikä toisin päin. ”Suuren” koiran pienessä mielessä, kun ei ole vielä pitää maailman pahuutta. Kaikki on kivaa ja ihanaa. On ollut taas niin ihanaa seurata, kuinka tuo pieni koiranpoikanen on aloittanut kasvunsa kohti aikuisuutta.

Hukka tässä kahden kuukauden ikäinen

Ihmeellisiä synttärijuhlia ei tälläkään kertaa järjestetty. Rocky pääsi isännän kanssa lenkille ja me käytiin sitten Hukan kanssa kahdestaan  illemmalla lenkkeilemässä ihanan virkistävässä syksyisessä sadesäässä. Sade ei menoa haitannut, kun Hukka paineli menemään pitkin hiekkatietä, pysähtyen välillä tutkimaan maailman ihmeellisiä hajuja. Mitä kaikkea tuon koiran alun pikku kirsuun vielä ehtiikään vuosien mittaan kantautua. 

Eilen kyllä ostin pojille uuden narupallolelun kaupasta, jonka ajattelin ilahduttavan meidän leikkejä jatkossa, mutta väärässä olin. Annoin pallon Hukalle, joka lähtikin sen kanssa sitten temmeltämään pitkin kämppää. Hetken aikaa (vajaa puol tuntia) istuin koneen ääressä, kun Hukka ähelsi pallon kanssa olkkarissa. Kohta poitsu sitten tulikin oikein onnellisena näyttämään minulle  ”äiti katso miten hienon tein tästä”-katse silmissään, kuinka se oli ihan itse taiteillut ja tehnyt töitä jotta oli saanut pallon kahteen osaan. Se siitä uudesta pallosta sitten. Ehkä Hukka oli ajatellut, että koska toit vain yhden uuden lelun, se pitää jakaa kahdelle koiralle. Toinen oli niin ylpeä tekemästään ja aikansa leikittyään, nukahti pallon puolikas suussaan lattialle jalkojeni juureen. On se kyllä niin vekkulipoika tuo Hukka. Tänään meidän narupallosta ei olekaan jäljellä enää kuin se naru. Vaikka näkyy sekin hauska olevan, kun Hukka on sitä mukanaan retuuttanut koko päivän. : )

Hukka retuuttaa narupallon narua ja kivaa on. : )

 Iltapalalla olikin taas tarjolla vähän harvinaisempaa herkkua… 

Pohjana meillä oli tällä kertaa Best-Innin Kotoisa Kanapata ja siihen päälle sitten piimäkuorrutus ja yhden vuoden kunniaksi molemmille yhdet Pedigreen Mini Jumbone:t.

Hyvää syntymäpäivää isolle ja komialle poijjalle, Hukalle!

Synttäripäivä oli kaikin puolin onnistunut ja nyt passaa loppuilta pötkötellä masut täynnä ”kakkua”.

Vauhtia vähä liikaakin

Treenit sujui taaskin oikein vauhdikkaissa merkeissä ja joskin haastavissa tunnelmissa, kun radalla oli muutama vaikeampi paikka. Niin koira kuin ohjaajakin sai vähän miettiä, ett miss mennään. Tällä kertaa haastetta suorittamiseen toi myös Hukan liika vauhti ja malttamattomuus.

Radan estejärjestys: hyppy, puomi, putki, hyppy, kepit, hyppy, puomi, putki, hyppy, kepit, hyppy, pussi, hyppy, putki, aa, hyppy, keinu, pöytä ja hyppy.

Yleisesti ottaen kaikki hypyt meni hyvin, se nyt onkin aika helppo este, vaikka kyllähän senkin voi mennä väärin. Mutta Hukka osaa mennä hypyt hyvin, vaikkakin joskus se tiputtaa riman, kun on niin keskittynyt palkkapalloon. Puomilla ja samoin aalla jouduimme hieman hillitsemään vauhtia, koska Hukka meinasi vähän fuskata kontakteilla. Eikä niinkään alas tullessa, mutta ylös mennessä sillä oli liian kova vauhti ja se juoksi kontaktien yli koskematta niihin. Pitkäjalkainen kun on. No sitä piti tietysti hieman rauhoittaa sitten, jotta tassut kontakteille ehtisi osua. Muutaman toiston jälkeen saatiin onnistuneitakin suorituksia. 

Putki – Hukan yksi lempiesteistä on mennyt yleensä kerralla, mutta tällä kertaa se ei ollutkaan itsestäänselvyys. Annoin aina hyvissä ajoin käskyn putkelle ja otin vielä muutaman juoksuaskeleen kohti putken päätä. Yllätyksekseni sainkin huomata, että kun oletin että nyt oltaisiin menossa vauhdilla jo seuraavalle esteelle, niin seisoinkin pojan kanssa putken päässä edelleen. Jostain kumman syystä Hukka ei mennytkään putkeen, vaan katsoi hölmönä vieressä, ihan kuin ei olisi koskaan tuohon tunneliin aiemmin mennytkään. No uusi yritys ja taas sama juttu. Sitten piti jo oikeasti käskyttää Hukka putkeen ja näyttää putken suulta, että tuonne pitäisi mennä. Sitten poitsu vihdoin meni putken läpi, ihan innoissaan kyllä. Ja sama toistui lähes joka kerta, kun putkelle päästiin. Se oli jotenkin outoa. Tähän mennessä niin vahva este ei mennytkään enää niin varmasti. Hukka tuntui keskittyvän niin kovasti palloon kädessäni, eikä siis tajunnut mennä putkeen. Sen lisäksi, että uusittiin putki aina heikon suorituksen jälkeen, käytiin treenien lopussa tekemässä putki vielä erikseen, jotta siitä jäisi onnistunut suoritus pohjalle. Olin kyllä hieman ihmeissäni, että mikähän nyt. Jos ensi kerralla sama toistuu, niin sitten pitää vissiin oikeasti treenata vielä kunnolla putkea. 

Pallohullu Hukka hullun kiilto silmissä. Kuten sanottu sitä todellakin kiinnostaa pallo kädessäni.

 Hukalle ehkä se haastavin este on kepit. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti tällä kertaa kuinka hyvin ne menivätkään. Eka kerralla läpi ilman suurempia korjauksia. Tuli tunne, että ehkä me nämäkin oikeasti joskus hallitaan. Pari ekaa kertaa ne menivätkin hyvin, mutta sitten lopussa alkoi poika käydä jo niin ylikierroksilla, että keppien suoritus oli ihan kaikkea muuta kuin pujottelua. Palasimme keppien alkuun ja istutin Hukkaa hetken ja käskin rauhottua. Sitten lähettiin kokeilemaan uudestaan ihan rauhallisesti. Minä liikuin ja puhuin rauhallisesti. Hukkakin sai kierrokset alas ja saatiin onnistunut suoritus. Ja onnistunut se tosiaan olikin. Täysin puhdas suoritus! Se olisi ollut täydellinen, jos se olisi mennyt nopeammin, mutta olin enemmän kuin tyytyväinen tuohon minkä teimme. Hukka alkaa tajuta, mistä tässä esteessä oikein kysymys. :  )

Yksi haastavin osuus meille molemmille oli, kun tultiin yhdenneltätoista hypyltä pussille. Koska kuudennelta esteeltä oli menty puomille, niin koira oletti, että taas mentäisiin sinne. Piti siis oikeasti ottaa koira kunnolla mukaan, jotta se tajusi kurvata pussiin eikä loikkia puomille. Tässä meni monesti uusiksi, koska Hukka oli joka kerta menossa puomille. Tollaset estesijoitukset osaa olla sitten haastavia. Sai tehdä kunnolla töitä, mikä oli mukavaakin, kun silloin tajuaa miten paljon se radan suoritus oikeasti on kiinni ohjaajasta. Se ei edelleenkään ole niin helppoa kuin miltä näyttää. Kun sitten viimein päästiin pussille, Hukka meni siitä sujuvasti läpi joka kerta.

Keinu onkin meille se uusin este, jota ollaan opiskeltu. Hukka ei  vielä täysin hallitse sitä, joten otin keinua aina vastaan, kun se alkoi kallistua. Pehmensi hiukan alastuloa. Hukka malttoi todella hyvin hidastaa vauhtia keikahduskohdassa, mistä olen todella iloinen. Rockyn kanssa meillä meni jokunen kerta ennen kuin se tajusi oikeasti hidastaa vauhtiaan kunnolla. Hukka on oppinut nopeasti. Koska jokainen keinahdus meni aina vain paremmin, pari viimeisintä kertaa otin aina vain vähemmän vastaan. Hukka ei tuntunut olevan moksiskaan. Viimeisellä kerralla Hukka meni jo niin varmasti, että annoin keinun mennä itsestään. Hukka meni keinun aivan itse ilman minun apuja. Se oli taas hieno tunne. Ensi kerralla päästään varmaan taas nopeammin siihen ettei tarvitse ottaa vastaan. En tietenkään yhden onnistuneen suorituksen jälkeen oleta, että Hukka jatkossa muistaisi kuinka keinu mennään. Sitä tarvitsee muistella vielä pitkään. Tämä tehdään varman päälle, ettei tule takapakkia.

Toinen uudempi este tällä radalla oli pöytä, jota ollaan vähän vasta harjoiteltu. Hukka kuitenkin malttoi pysyä pöydällä hienosti, eikä se mennyt uusintaan kertaakaan. Hukka ei juossut siitä kertaakaan yli eikä lähtenyt ennen kuin annoin luvan. Seuraavaksi koetetaan varmaan vähän ottaa jo tiettyä asentoa siihen.

Nyt on niin hyvät lähtökohdat meillä jo tähän lajiin, että toivoisin kovasti pääseväni talvellakin jonnekin treenaamaan. Täytyy toivoa, että talvitreenipaikalle olisi tarpeeksi halukkaita, jotta se voitaisiin järjestää.

Oli taas oikein mukavat treenit ja Rockykin pääsi osallistumaan. Sen kanssa mentiin esteet yksittäin, enkä edes yrittänyt suorittaa rataa. Pääasia oli, että Rockykin pääsi hiukan revittelemään ja päästelemään höyryjä pihalle.

Aiheeseen liittyen löysin kuvan, jossa Rocky hyppää renkaan läpi. (Kuva otettu Pemon kentältä 2009, Iisalmi)

 Ensi kerralla täytyy koettaa saaha Hukasta kuvia esteillä.

Kiva Koirakansalainen

Meillä oli Hukan kanssa lauantaina Kiva Koirakansalainen-testi, jonka tarkoitus on siis testata onko koira ns. "yhteiskuntakelpoinen" ja sen avulla näkee missä vaiheessa koiran koulutus on. Mekin siis päätimme osallistua kyseiseen testiin, koska sellainen nyt satuttiin järjestämään lähellä meitä ja kyllä se kuulostikin ihan mielenkiintoiselta. (Lisätietoja testistä Kiva Koirakansalainen )

Testiin kuuluu kymmenen arvosteltavaa osiota, joiden perusteella nähdään onko koira omistajansa hallinnassa ja yhteiskuntakelpoinen. ( Testin sisältö )

1. Vieraan ihmisen hyväksyminen
Kävelimme Hukan kanssa ihan muina miehinä testin arvostelijaa kohti ja kättelimme hänen kanssaan samalla kun vaihdoimme pari sanaa. Hukka kun ei juurikaan muista ihmisistä niin kovin kiinnostu yleensä, niin eipä se tälläkään kertaa paljon hötkyillyt. Katseli vain uteliaana ympärilleen ja tarkkaili tilannetta rauhallisesti vierelläni. Hyvin meni.

2. Koira istuu kauniisti silitettävänä sekä 3. Tutkiminen ja hoitaminen
Arvostelija alkoi silitellä Hukkaa ja samalla hän sitten tutki koiraa joka puolelta. Vähän Hukka alkuun nuuhkaisi arvostelijaa, mutta kun tuttavuus oli tehty niin Hukka katseli vain ympärilleen tyynen rauhallisena eikä välittänyt vaikka arvostelija sitä räpläsikin. Oli vain tyytyväinen, kun sai rauhassa katsella ympärilleen samalla kun joku rapsutteli sitä. : )

4. Vetämättä kävely
Meidän kävely ei nyt ihan kokonaan vetämättä mennyt, mutta ei Hukka onneksi pahasti vedäkään. Ja olin yllättynyt kuinka rauhallinen poika oli, kun monesti se käy hihnan päässä vähän ylikierroksilla. Kävelimme siis ihan normaalisti ja pysähtyminen meiltä sujuikin oikein hienosti. Sanoin seis ja Hukka pysähtyi kuin seinään ja istahti pyllylleen. Sitten jatkoimme taas normaalisti matkaa. Hyväksytty!

5. Ihmisjoukon läpi kulkeminen
Kun pääsimme ihmisjoukon kohdalle niin pikkuisen Hukan piti nuuhkaista ,että mitäs porukkaa tää on, mut muuten se ei välittänyt ihmisistä. Pientä vetämistä oli havaittavissa, mutta ei edelleenkään kovaa. Hyvä suoritus kuitenkin.

6. Istuminen, maahanmeno ja paikalla pysyminen
Otin Hukan sivulle aivan kuten koirakoulussakin aina ollaan ja käskin sen istumaan. Hyvin meni, ei ongelmaa. Maahanmenon kanssa olikin vähän probleemaa, kun Hukka ei meinannut mennä maahan ja sitten se jo turhaantui ja kävi pienen kierroksen heittämässä minun ympäri. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan ja menemään maahan. Samalla teimme paikalla olon ja Hukka pysyikin hyvin maassa paikallaan. Tämänhän jätkä kuitenkin osaa erittäin hyvin jo. Loistava paikalla olo!

7. Luoksetulo
Luoksetulossa jätin Hukan tutusti istumaan ja käskin oottaa. Menin muutaman metrin päähän ja kutsuin sen luokseni. Ekaa tänne-käskyä Hukka ei vissiin oikein tajunnut, joten jouduin toistamaan sen. Toisella käskyllä poitsu sitten tajusikin lähteä ja tulikin hienosti sivulleni istumaan.

8. Koirien kohtaaminen
Lähdimme kävelemään vastaan tulevaa koirakkoa kohti. Hukka ei edes oikein tajunnut koiraa vasta kun olimme pysähtyneet kohdakkain toisen koirakon kanssa. Kättelimme ja jatkoimme eteenpäin. Pikkuisen olisi toinen koira kiinnostanut Hukkaa, mutta sain sen kuitenkin houkuteltua mukaani ja suoriuduimme tästäkin osasta ihan hyvin.

9. Koiran reaktio häiriöön
Ensimmäinen häiriö hämmästytti hiukan Hukkaa, mutta ei kuitenkaan mitenkään häiritsevästi ja jatkoimme matkaa. Toinen häiriö ei aiheuttanut muuta kuin katselua ja matka jatkui sujuvasti eteenpäin. Ainut häiriö minusta oli toisten hajut maassa, joiden takia Hukka oli vähän omissa maailmoissaan. Läpäisimme kuitenkin häiriötestinkin.

10. Omistajan odottaminen
Käskin Hukan odottaa, jätin sen arvostelijan luo ja kävelin pois näkyvistä. Kolme minuuttia tuntui pitkältä ajalta ja olisi niin kovasti tehnyt mieli vilkaista, että mitä se jätkä siellä touhuaa. Oli kuitenkin pakko malttaa mieli, koska koira ei saanut nähdä ohjaajaansa ennen kuin kolme minuuttia oli mennyt. Olin aivan varma, että jonkunlaisen ölinän Hukka päästää, mutta se olikin aivan hiljaa... ei ääntäkään. Kolme minuuttia oli kulunut ja arvostelija pyysi minut takaisin. Hukka istua törötti paikallaan ja katsoi minua. Kun pääsin sen luo, se oli varmaan vähän ihmeissään että mitähän juuri oli tapahtunut. Innostui kuitenkin, kun tajusi että otin sen hihnan käteeni. Arvostelija sanoi, että hänen piti jo varmistaa että minkä ikäinen koira oikein oli kyseessä, kun niin nätisti Hukka malttoi olla. Oli kuulemma ollut oikein tyypillinen palveluskoira, joka oli koko ajan pitänyt silmällä ympäristöään ja tarkkaillut muita, mutta ei missään vaiheessä ollut unohtanut, että sen piti odottaa minua. Istunut vain paikallaan eikä nuuskinut ympäriinsä. Olin kyllä ylpeä Hukasta tässä vaiheessa. Niin hienosti se oli ollut!

Arvostelija kehui Hukkaa hyvin rauhalliseksi ja oikein mukavaksi koiraksi. Ja tästä saimmekin todistuksen kotiin. Kiva koirakansalainen - kunniakirjan! Hyvä me! : )

Turhautumista ja onnistumista

Maanantain koulukentältä ei olekaan paljoa kerrottavaa. Meitä oli paikalla vain muutama, joten kovin hyviä treenejä ei saatu aikaiseksi. Seuraamista, luoksetuloa ja luoksepäästävyyttä.
Rocky teki kaikki taas niinkuin ennenkin. Seuraaminen on mukavaa ja Rocky on hyvin mukana, vaikkakin täyskäännöksissä vähän jätättää. Se on kuitenkin pientä ja pienellä innostuksella se menee jo paljon paremmin. Luoksetulokin meni niinkuin pitikin eikä ollut ongelmia. Luoksepäästävyydessä saatiin hampaita vilkaistua, vaikka piti Rockyn kyllä hieman pistää vastaan ja päästellä epätoivoista ulinaa vähän päälle.

Koulun jälkeen käytiin Hukkasen kanssa lenkillä ja siellä opetellaankin kulkemaan hihnassa. Vetämistä on nimittäin havaittavissa, mutta onneksi se ei ole niin pahaa mitä se Rockyn kanssa oli. Rockyn vetäminen oli jotain aivan kauheaa, kun sen piti koko ajan vetää eteenpäin... hyvä että henki kulki. Hiukan se aikuistuessaan rauhoittui, mutta silti vetäminen haittasi kovasti meidän lenkkeilyjä. Nyt se on onneksi mennyttä elämää. Hukan vetäminen on lievempää. Se pyrkii koko ajan eteenpäin ja hihna kiristyy vähän väliä. Hetken se sitten aina tajuaa löysätä, mutta kohta mennään taas hirveetä vauhtia ja hihna kiristyy. Jotenkin on turhauttavaa, kun selvästikin Hukka kyllä tavallaan tajuaa mitä siltä haluan, mutta kun se käy lenkillä aina niin ylikierroksilla ettei se pysty sitä sisäistämään. Monesti käännän aina suuntaa ja pysähtelen lenkin aikana, kun hihna kiristyy, mutta se auttaa vain hetken. Sitten kun Hukka taas tajuaa, että mennään eteenpäin se pyrkii edelle ja hihna kiristyy. En kuitenkaan aio luovuttaa. Kyllä meistä vielä yhteiskuntakelpoisia tulee! ; )

No lisää turhautumisia Hukan kanssa koettii tiistaina koulukentällä. Kuten aiemmin olen sanonut paikalla olo ja luoksetulo eivät tuota ongelmia tämän koiran kanssa, mutta seuraaminen on jotain ihan muuta. Hukka ei ottanut kontaktia juurikaan. Ja aina kun otti niin muistin kyllä joka kerta kehua sitä kovasti. Koiraa ei vain kiinnosta. Kontaktin puutteen lisäksi  Hukka on minusta irti varmaan lähes puoli metriä sivulla ja se jätättää aika paljon taaksekin. Mihin se pentuna löydetty into on kadonnut?  Kun Hukka pentuna oppi seuraamisen jalon taidon, se oli kontaktissa lähes koko ajan ja kehuin sitä kyllä siitä. Yhtäkkiä Hukka vain lakkasi kiinnostumasta. Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä tähän ongelmaan niin kaikki apu on tervetullutta.

Hukan koulun jälkeen olikin sitten Rockyn vuoro päästä lenkille ja sen kanssa homma onkin nykyään niin helppoa. Sitä vain lenkkeillään eikä tapella koko ajan, että miten sitä siinä hihnan päässä pitäisi kulkea. Toisten koirien ohitukset ovat tosin vielä opettelua vailla, kun meinaa toi ukko välillä aina vähän rähistä muille. Tässäkin ollaan tultu kyllä jo pitkälle aiempaan verrattuna, koska silloin toiset koirat ohitettiin erittäin kovaäänisesti, koko ajan vetäen ja varmasti se näytti erittäin aggressiiviselta tapahtumalta. Nykyään hihna kiristyy hiukan ja Rockyn täytyy joillekin sanoa pari "sanaa", mutta se jatkuva ohitusrähinä on onneksi jo loppunut. Monesti pääsemme pelkällä matalalla murinalla ohi ja joskus osataan olla jopa aivan hiljaa.

Lenkin lopussa meitä vastaan tuli yksi pikkukoiran pentu tai oikeastaan voidaan sanoa että vain se omistaja käveli meitä vastaan. Näin jo kaukaa, että pieni koira tulee vastaan, joten otin Rockyn vierelle ettemme säikyttäisi pientä koiran alkua ihan täysin. Valmistautuminen oli kuitekin aivan turhaa, koska kohta huomasin kuinka pennun omistaja kaivoi ilmeisesti nameja taskustaa ja koppasi pennun oikein tiiviisti oikeaan kainaloonsa. Hän siis päätti kantaa koiran meidän ohi. Kun viimein kohtasimme ja pääsimme ohi, kuulin kuinka pennun omistaja höpötti koko ohituksen ajan jotain koiralleen. Ohituksen jälkeen aloin miettiä, kuinka itsevarma tuosta koirasta tulekaan, jos sen omistaja jokaisen koiran nähdessään sieppaa koiran sylinsä suojiin ja alkaa maanitella sille tyyliin "ei mitään hätää, kaikki hyvin". Ei voi tehdä kovin hyvää koiran itseluottamukselle. Näemmekö tuon koiran joskus parin vuoden päästä lenkillä ja se räksyttää jokaiselle ohimenevälle koiralle? Mitä mieltä sinä olet?

Loppuun vielä pari kuvaa niin ei mene vain tylsäksi tekstiksi tämäkin päivitys.

"Makkaraa kiitos!" : )

Hömelö-Hukka

Rocky köllii  <3

Mökkeilyä ja Mätsäilyä

Eilen pakkasin poijjat autoon ja lähdettiin ilahduttamaan iskää mökille. Taka-ajatuksena oli samalla käydä Hukkasen kanssa Mätsärissä, kun samalla suunnalla kerta oli.

Mökkiristeystä lähestyttäessä Rocky alkoi katsella ympärilleen levottomasti ja kun naksautin vilkun päälle näin taustapeilistä kuinka ukon korvat heilahtivat ja pää kääntyili sivulta toiselle... Hukan ollessa onnellisen tietämätön missä mennään, kunhan vain mennään. Rocky siis tuntee jo paikan ja tietää kyllä minne mennään, jos tuosta kyseisestä risteyksestä käännytään. Rocky rakastaa mökkeilyä yli kaiken. Se tietää vapautta!

Pihaan päästyämme pojilla oli vielä suurin koitos edessä: luukun avautuessa ne eivät nimittäin saa vain rynnätä pihalle, vaan täytyy odottaa lupaa. Hienosti pojat malttoivat ja pian päästinkin ne jo nauttimaan vapaudestaan. Olivat sen ansainneet pitkästä aikaa!

Vapaus!

Vapaus, vapaus, vapaus! Saatoin jopa kuulla sen, kuinka pojat huusivat äänettömästi ja olivat ratketa riemusta. Tunne, jonka jokaisen koiranomistajan on tunnettava. Oman koiran onnellisuus, jonka tunnet itsekin. : )

Kuten yleensäkin, mökkeilyyn kuuluu paljon juoksentelua ympäriinsä, välillä käydään rapsuteltavana ja taas mennään. Paljon hajuja haisteltavana ja lintuja haukuttavana. Lisäksi Rocky toimi virallisena valvojana iskän puunhakkuutyömaalla. Tarkkaan piti seurata, ettei yksikään puu jäisi kyydistä. Hukka tapansa mukaan touhotti ympäriinsä ilman sen tarkempaa päämäärää ja välillä se kävi hakemassa iskän puukassista valmiiksi pilkotun puun ja meni järsimään sitä jonnekin. Muisti poitsu kuitenkin tuoda edellisen puun aina takaisin ja vaihtoi sen sitten uuteen vähemmän pureskeltuun.

Virallinen valvoja

Sitten olikin kello pykälässä ja oli aika lähteä Hukkasen kanssa Mätsäriin. Rocky sai jäädä siksi aikaa iskän kaveriksi nauttimaan mökkeilystä.

Match Shown osallistujamäärä oli aika niukka, mikä varmaan johtui siitä että Kuopiossa oli samaan aikaan toinen Mätsäri. Saimme kuitenkin pienen näyttelyn pystyyn. Hukka oli aikuisten ryhmän kaheksas, joten jouduimme pienen hetken odottelemaan vuoroamme. Hukka odotti oikein nätisti ja otti välillä kontaktia kysyen, että mitä tehtäisiin. Käskin pojan kuitenkin odottaa vielä hetken. Sitten meidän vuoromme alkoi lähestyä ja päätin muutaman kerran harjoitella pojan kanssa liikkumista ja seisomista. Hukka osasi hyvin ja muisti jopa välillä katsoakin minua. Viimein päästiin kehään ja olin toiveikas, koska harjoitukset menivät niin hyvin. Kehään päästyämme Hukka oli hiukan levoton, mutta pysyi mukana kuitenkin. Malttoi seisoakin paikallaa. Esiinnyimme sen verran hyvin, jotta saimme punaisen nauhan tästä parista.

Rento Mätsäilijä

Taas oli odottelun aika ennen kuin pääsimme punaisten kehään. Kehässä oli viisi osanottajaa. Juoksimme pari kertaa kehän ympäri. Hukka oli ihan muissa maailmoissa, eikä keskittynyt yhtään vaikka yritin kaikin keinoin saada sen huomion. Kaiken lisäksi kehä oli täynnä nameja, joten Hukka näki tarpeelliseksi kerätä ne kaikki vaikka omiakin meillä olisi ollut. Myös toiset koirat olivat yllättävän kiinnostavia. (Hukka kun ei hirveästi yleensä kiinnostu muista.) Kun tuomari sitten ilmoitti, että yksi lähtee tässä vaiheessa ja muut sitten sijoitetaan, että nyt meille tuli lähtö. Hukka teki kaikkea muuta kuin mitä piti. Olin kuitenkin erittäin yllättynyt, kun meitä ei käteltykään ulos kehästä vaan jatkoimme vielä. Ja sijoituksemme oli neljäs. Tähän olen erittäin tyytyväinen kaiken sen häseltämisen jälkeen, mitä kehässä tapahtui. Muuten oli kyllä mukavaa ja Hukka pääsi nuuskimaan hieman toista valkkarinpentua.

Mätsärin jälkeen palasimme mökille ja ihmettelin kun ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Vihelsin muutaman kerran ja pian Rocky jo rymistelikin metsästä. Kysyin ukolta, että "missä iskä" ja Rocky lähti pienen harkinnan jälkeen takaisin metsään ja ohjasi meidät hienosti iskän luo. Sain kuulla iskältä, että virallinen valvoja oli hiukan väsähtänyt puunhakkuutyömaalla ja ruvennut nukkumaan heinikkoon. Onhan se tietysti rankkaa tuo johtajana oleminen. : )

Metsän peikko

Illan hiukan hämärtyessä päätimme käydä vielä katsastamassa yhden lammen olisiko siellä sorsia. Pojat pääsivät metsälle mukaan. Jonkun matkan päästä lammesta näimme, että joku siellä lilluu ja teimme pikaisen sotasuunnitelman: minä lähden poikien kanssa kiertämään lammen toiselle puolelle ja iskä jää odottamaan toiselle puolelle, että sorsat lähtevät sitä kohti meitä karkuun. Teoriassa se kuulosti ihan hyvältä ja uskoin sen onnistuvan. Niinpä lähdimme matkaan, aivan hiljaa.... Niin varmaan, koita siinä nyt sitten hiljaa mennä, ku kaks kolkytkilosta, joista toinen vielä vähän yli-innokas, rymistää risukossa. En kuitenkaan lannistunut vaan ohjasin poikia vähän etemmäs lammesta toivoen ettei lammessa lilluvat linnut säiky meitä. Kävelimme jonkun matkaa kunnes Hukka näki taas lammen ja päätti rynnätä juomaan. Laukauksia ei kuulunut, joten ajattelin, että ehkä ne eivät säikkyneet. Jatkoimme matkaa ja olimmekin jo toisella puolella. Lampi näytti tyhjältä, ilmeisesti sorsat olivat kuitenkin paenneet. Päätimme kuitenkin kiertää koko lammen josko linnut olisivat menneet kaislikkoon piiloon. Yhden pienen tavin saimme liikkeelle, mutta muut olivat jo menneet. Pojat eivät tajunneet mitä tapahtuu, kuhan vain juoksentelivat ees taas lammen rannalla.

Jäimme hetkeksi paikallemme, mikä osoittautuikin erittäin suureksi virheeksi, koska taukopaikkamme sattui olemaan ampiaispesän päällä. Seisoimme hetken siis paikallamme kunnes tunsin erittäin epämiellyttävän pistoksen kädessäni ja silloin tajusin missä olimme. Sillä sadasosasekunnilla lähdin juoksemaan metsään ja huusin poikia perääni. Matkamme ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun juoksin suoraan sammaloituneeseen ojaan ja upposin sinne polveani myöten, niin ja perässä tullut Hukka oli kohta siinä samassa ojassa takajalat uponneena. Kiskoin itseni ylös ja autoin Hukankin maan pinnalle. Rocky välttyi kasteelta, joten jatkoimme pakoamme tai siis luulin niin, koska Rocky oli saanut piston takamukseensa ja istui nyt ojan pohjalla ja yritti rapsuttaa itseään. Me Hukan kanssa päästiin vihollisesta eroon vaikkakin sain matkalla vielä muutaman piston. Hukka ei tajunnut taaskaan missä mennään, se vaan onnellisena juoksi perässäni ja luuli sitä varmaan leikiksi. Rocky istui edelleen ojan pohjalla. Huutelin Rockya ja kyllähän sekin sitten vihdoin tajusi tulla ojasta pois. Säikähdyksestä selvinneenä jatkoimme matkaa ja tällä kertaa katselin visusti jalkoihin ettei tulisi taas harha-askelmaa.

Pääsimme iskän luo ja iskä tokaisi vain, että "tuskin sinä suohon upposit kun huusit tuolla tavalla noin paljon". Olin hieman huvittunut, kun tajusin minkä metakan varmaan päästin huomatessani missä seisoin. Pojat olivat kuitenkin kunnossa ja se oli pääasia. Päätimme poistua lammelta. Mutta olipahan mehtäreissu.

Ennen kotiin lähtöä pojat saivat vielä vähän juosta mökillä, vaikka ei niiden vauhti enää päätä huimannut. Taisivat olla hiukan väsyneitä jo. Vaikka kyllä Hukka yritti vielä muutaman hepulin saada, mutta aika laimeiksi ne jäivät.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Kotiin päästyämme pojat saivat ruokansa ja sitten molemmat kaatuivatkin pedilleen ja nukahtivat saman tien.

Rankka päivä, mutta hauskaa oli! : )